26.6.2017

Akvarelleja Engelin kaupungista äänikirjana

Kesäkuun alkupuolen reissut sekä työn puolesta että kotimaassa mummolaan autolla ajaen loivat varsin vaikuttavan listan äänikirjoja lukulistalle. Viisi on jo kuunneltuna ja kuudes vahvassa vauhdissa.

Tämän kuuntelin suurimmaksi osaksi autossa matkalla Turkuun ja takaisin.

Jukka Viikilä : Akvarelleja Engelin kaupungista 
Oma ostos Elisa Kirjasta 
Äänikirjan lukijana Eero Saarinen 

Johan Carl Ludvig Engel sai 1816 tehtäväkseen suunnitella Helsingin uudelleen. Jukka Viikilän 2016 Finlandia-palkinnon voittanut teos on arkkitehdin fiktiivinen päiväkirja vuoteen 1840 saakka.

Lyhyissä merkinnöissään Engel pohtii kaupungin rakentamisen haasteita, keisarin oikkuja ja yleensä kauneuden tarvetta. Hän myös kertoo vaimostaan ja lapsistaan, varsinkin rakkaasta tyttärestään Emiliestä.

Lyhyet päivämerkinnät vaihtelevat unikuvauksista miltei filosofisiin pohdintoihin sekä arjen askareiden kuvauksiin. Niiden kautta paljastuu kunnianhimoinen mies, joka rakastaa työtään ja tehtäväänsä, mutta samalla ikävöi kotiin Berliiniin ja miettii tekikö perheellen oikein urakkaan suostuessaan. Tutustumme mieheen, joka rakastaa vaimoaan ja lapsiaan, muttei oikein osaa sitä näyttää. Ei ajan miesten kuulukaan olla tunteellisia. Miehen elämä on työssä ja julkisella puolella, nainen hoitaa kodin. Toisensa he tuntuvat kohtaavan vain ohimennen.

Lyhyissä pätkissä etenevä tarina soveltuu hyvin äänikirjamuotoon, mutta taisi olla onni, että pystyin kuuntelemaan pidemmän pätkän kerralla. Luulen, että lyhyemmissä jatkoissa olisi homma voinut vähän hajota käsiin ja lukukokemus jäädä hyvinkin etäiseksi. Uskon kuitenkin, että nimenomaan kuunneltuna kokonaisuus aukeaa paremmin, varsinkin kun Eero Saarinen antaa Engelille äänen varmalla ja uskottavalla tavalla. Minulla on taipumusta lukea nopeasti ja kovin lyhyet luvut olisivat saattaneet mennä vähän ajatuksettomaksi harppomiseksi. Äänikirjoissa on se hyvä puoli, että ne tavallaan pakottavat ottamaan kaiken huomioon (siis, jollei keskittyminen herpaannu kokonaan tai uni voita).

Kaikkiaan pidin kirjasta kovasti. Engel ei ole täydellinen, mutta hän  haluaa hyvää niin Helsingille kuin perheelleen. Viikilä ei sorru historiallisen henkilön kaunisteluun, vaan kirja piirtää maalauksenomaisesti muotokuvan, joka on uskottava ja samalla kuvastuu myös Helsinki ja tsaarin aikakausi. Mielenkiintoinen kirja toi myös ainakin minulle uutta tietoa Helsingistä ja vähän muidenkin kaupunkien arkkitehtuurista. En ollut tajunnutkaan, miten laajalti Engelin vaikutus taitaa näkyä ihan Suomen maalaiskuntia myöten.

25.6.2017

Kesäiset kirsikkaherkut




Manteli ja kirsikka on taas sellainen yhdistelmä, joka juhlistaa juhannusviikonlopunkin.
Meillä tosin vietettiin tänä vuonna rauhallista kotijuhannusta. Syötiin hyvin, rauhoituttiin ja todettiin mökille menemättä jättämisen päätös hyväksi. Mennään sinne paremmalla kelillä ja vähemmän väsyneinä. Jaksetaan ahtaatkin tilat paremmin.

Nämä kakkuset maistuvatkin sitten kelillä kuin kelillä ja mieli on aina aurinkoinen.


Kirsikka-mantelikakkuset 

200g voita
6 kananmunanvalkuaista
80g jauhoja
150g tomusokeria
100g jauhettua mantelia
1tl vaniljauutetta
muutama kourallinen kirsikoita, joista on kivet ja kannat poistettu

Kuumenna uuni 200 asteeseen.

Sulata voi. Kaada puolet jäähtymään ja anna lopun voin muuttua pähkinäntuoksuiseksi ja hivenen rusehtavaksi.

Vatkaa valkuaiset vaahdoksi (ei tarvitse olla kovaa vaahtoa). Sekoita jauhot, sokeri ja mantelijauhe sekä hyppysellinen suolaa.

Sekoita kuivat aineet, valkuaisvaahto, vanilja sekä sulatettu voi tasaiseksi taikinaksi.

Kaada taikina silikonisiin muffinssivuokiin (tai voideltuihin metallisiin). Painele kunkin pinnalle leikattuja kirsikanpaloja makusi ja muffinssin koon mukaan.

Paista uunissa n.25min.

Ripottele lopuksi pinnalle tomusokeria ja nauti jäähtyneinä (tai haaleina jätskin kanssa).

24.6.2017

Kylän koirat

Kylällä on tosiaan koiria kai enemmän kuin koskaan ja useampi tuttukin on viime aikoina erehtynyt karvaturrin hankkimaan. Ei siinä mitään, pidän minäkin koirista, vaikka kai kissaihmiseksi enemmän tunnustaudunkin.

On vaan koiranelämä nykyään kaukana sanonnan alkuperäisestä merkityksestä. Nykyään lemmikkejä hellitään ja lellitään, mutta hintana lienee vapauden menetys. Toista se oli ennen. Ainakin mikäli on Veikko Huovista uskominen.



Veikko Huovinen: Kylän koirat 
Oma ostos Elisa Kirjasta 
Äänikirjan lukijana Esa Saario 

En tiedä, voiko näitä oikein novelleiksi sanoa, ehkäpä jonkinlaisiksi pakinoiksi ennemmin. Olivat mitä olivat, mutta elävän kuvan saa pohjoisen kylien koiraelämästä vuosilta 1961-62, jolloin kirjailija ilmoittaa tutkineensa koirien touhuja sekä kameran kautta että kyläteillä muuten tarkkaillen.

Koirat kiertävät tunkioita, ystävystyvät, kinaavat luista ja muista herkkupaloista, vahtivat omaa aluettaan ja isäntiensä omasuutta, sekä tietysti rakastuvat. Narttukoiran piirtyksen keskellä asuvan kokemukset kuuluvatkin kirjoituksista vaikuttavimpiin - opinpahan olemaan koskaan hankkimatta tyttökoiraa. Susi saa sukulaisensa kaikkoamaan kuolleenakin. Kaipa sen haju tuo viestin vaarasta ja jostain syvemmästä, unohtuneesta siteestä ja vaarojen houkutuksesta, kuoleman uhasta.

Jutut ovat vähän rouheasti kirjoitettuja ja niissä elää aika, jota ei enää ole. Nyt on sisävessat ja jätesäiliöt, tuolloin niitä vasta kaukaisempiin kyliin asennettiin. Eikä kai metsästys tai koiramaisen käytöksen sietäminenkään ole enää samalla tasolla. Vai sietäisitkö sinä naapurin koirien kuseskelut oman ikkunan alla keltaiseksi lumeksi saakka?

Kielellisesti nämä ovat ehkä hivenen vanhahtavia, mutta toisaalta siinä on oma viehätyksensä. Hyvin soveltuvat luettaviksi ääneen ja Esa Saario tekeekin varsin mainion työn. Erilaiset koirat luonteineen ja kohtaloineen ovat hauskoja kuunneltavia, vaikka välillä kaupunkilainen nykyihminen ihmetteleekin moista menoa ja huomaa tutustuvansa koiriin aika yksipuolisesti niiden lemmikkitoimenkuvassa.

Kylän koirat on viihdyttävä ja omalla tavallaan mielenkiintoinen kuvaus elämästä, eikä vain koirien. Kyllähän koirien kanssa kylissä elää kirjassa ihmisiäkin ja kylän nelijalkaisia asukkeja tarkkailemalla tulee samalla tiirailleeksi myös niiden isäntien tapoja ja toimia.

23.6.2017

Isäntä kokkaa ku halvalla sai - tomaateista sitruunaista salsaa



Jep, lähimarketin tarjoustomaatteja nämäkin. Isäntä sai inspiraation, jonka seurauksena on meillä taasen uusi vakkariherkku listoilla valmiina. Kevyesti chilinen, kieltäkipristävän sitruunainen ja silti ihanan makea ja yrttinen tomaattisalsa katosi kulhosta alta aikayksikön.

Sopivan juhannusherkunkin tästä saa vaikka ihan bruschettana leivän päällä.

Sitruunainen tomaati-chilisalsa 

Pala vihreää chiliä (jalapeno)
sitruunan kuori
sitruunan mehu
iso kasa tomaatteja
korianteria ja minttua
oliiviöljyä
pippuria, jos haluat

Leikkele, silppua, raasta ja purista. Sekoita ja nauti. Maistuu erityisen hyvältä hetken marinoitumisen jälkeen.

22.6.2017

Kuukauden keittokirja ja tomaattivyöry

Kuukauden keittokirja, tai ehkä vielä viime kuun keittokirja, kun taisi silloin jäädä välistä, on Alex Nurmen Alexin keittiössä. Kyseistä kirjaa olin selaillut kaupoissa useammankin kerran, joten olin varsin tyytyväinen sen saadessani.

Alex Nurmi / valokuvat: Kristiina Hemminki : Alexin keittiössä
Santa Marian tilaisuudesta 

Nykyään vaadin keittokirjalta aina teemaa. Pelkkä lista reseptejä ei minulle kelpaa, vaan kirjasta pitää löytyä myös luettavaa ajatusta. Alexin keittiössä on taas virkistävästi vähän uudesta näkökulmasta, varsinkin ruokabloggaajaa kiinnostavasta.

Itse asiassa kirjassa on parikin teemaa. Saamme lukea yrittäjän arjesta perheen kera sekä sitten ruokastailauksesta ja -kuvauksesta. Löytyypä kirjasta kuvausvinkkejäkin, jotka on laatinut Fotonokan Kristiina Hemminki, joka myös vastaa teoksen kauniista kuvista.

Luin siis kirjaa tyytyväisenä pienissä pätkissä useamman illan aikana. Tyyliltään leppoisasti jutusteleva teksti oli mukavaa luettavaa ja reseptitkin ihan mukavasti kiinostavia. Niissä tosin en oikein osannutkan sitten löytää varsinaisia teemoituksia, paitsi ehkä, että annokset näyttivät hyvältä. Eikä niissä kai ollut tarkoituskaan olla mitään rajaavaa otsikkoa, kunhan kuulemma ovat reseptejä, joita Alex Nurmi tykkää tarjoilla omallekin perheelleen. Kauniisti hän kirjoittaakin sekä vaimostaan että lapsistaan. Sympaattista.

Tällä kertaa kirjasta valikoitui kokeiltavaksi yksinkertainen, mutta varsin maistuva resepti marinoiduille tomaateille. Syynä oli yksinkertaisesti se, että naapurimarkettiin ilmestyi irtomyyntiin kotimaisia minilumutomaatteja alle kahdella eurolla kilo. Niitä onkin meillä nyt sitten syöty kilotolkulla, marinoituina tai ilman mausteita. Parhaiten marinoitnti tietysti hyödyttää sesongin ulkopuolella syötyjä, vähän mauttomia tomaatteja, mutta ei tuo pahalta maistunut näinkään - varsinkaan hyvä mozzarellan seurassa.


Marinoidut tomaatit 

Vähän muutin eli vaihdoin hunaja-omenaviinietikan vaaleaan balsamicoon, jota sattui löytymään jääkaapista ja kevätsipulin kiinanruohosipuliin, jota kasvaa pihalla..

Sekoitetaan vajaa 1dl oliiviöljyä, puoli desiä vaaleaa balsamicoetikkaa ja 2tl sokeria. Laitetaan puoliksi leikatut pikkutomaatit ja sekoitetaan. Jätetään muutamaksi tunniksi marinoitumaan.
Nostetaan tomaatit tarjoiluastiaan (öljyä on maustunut hyväksi salaatinkastikkeeksi) ja laitetaan päälle pihan kiinanruohosipulia silputtuna ja kierretään myllystä mustapippuria.

Toimii vaikka juuresta leivotun leivän päällä tai salaatin virkistäjänä tai muuten vaan lisukkeena.




18.6.2017

Rakkautta vahingossa

Kun painanut useamman viikon pitkää päivää tietokoneen vieressä (ja muutenkin) ei reissulla enää meinaa jaksaa lukea. Ei muuten, mutta silmät ovat väsyneet. Silloin äänikirjat nousevat arvoon arvaamattomaan ja viime viikkojen aikana olenkin kuunnellut useammankin.

Lennollakin saa puhelimen lentokonemoodiin ja sitten piuhakuulokkeella kirja korviin. Silmät kiinni ja... no, myönnetään - aika usein nukahdan. Siksi melkein laitankin joka kerta torkun päälle. Ei tarvitse ihan niin paljon kelata taaksepäin...

kuva: Tammi
Veera Vaahtera: Rakkautta vahingossa 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Olen taas viime aikoina sortunut yhteen jos toiseenkin aleostoon Elisa Kirjasta. Tämänkin latasin vähän vahingossa ja vähän epäluuloisena. Aina välillä suomalaisten hömppäkirjojen kanssa meinaa pinna palaa, kun sankaritar tyrii säännönmukaisesti ihan kaiken ja nolouttaan sitten ihastuu.

Asetelma ei sinänsä ollut kauhean lupaava nolostumisten suhteen. Pihla on karannut pohjoiseen. Tulevasta vauvasta järkyttynyt avomies lähti Intiaan mietiskelemään ja Pihlan pitää miettiä elämä uusiksi. Miettiminen tosin meinaa jäädä kaikenlaisten kommellusten varjoon ja miehiäkin pyörii nurkissa melkein riesaksi saakka.

Yllättävän hyvin kuitenkin viihdyin. Nolotkin tilanteet lähinnä naurattivat ja huomasin kannustavani Pihlaa hänen sopeutumisyrityksissään. Henkilöhahmot ovat herkullisia ja pääasiassa herttaisia. Mitä nyt joogagurun ehdottomaan maailmanparannukseen välillä meinaa vähän hermostua, mutta onhan hän toisaalta ihan symppis.

Aika realistiselta tuntuivat myös Pihlan ajatukset lapsesta, vaikka toki ensimmäisen lapsen saamiseen liittyy (aina) myös paljon haihattelua. Niin se on ihan reaalimaailmassakin, eihän sitä voi tietää etukäteen.

Tämä kirja siis viihdytti, niin lentokoneessa, Kööpenhaminalaisessa taksissa kuin iltatoimissa vähän rupsahtaneessa hotellihuoneessa. Toiminee myös kesäloman rentoutuksena.


Isäntä kokkaa: Kesän toinen paras salaatti


Tuossa jokin aika sitten hehkutin herkullista kesäsalaattia. No, salaattejahan voi tehdä monella tavalla ja nyt isäntä hemmotteli meitä kesäisen illan kevyellä menulla, jossa kunniapaikan nappasi raikas ja pirteä kesäsalaatti II (vuodelta 2017).

Kaveriksi sitten vaan juurella leivottuja sämpylöitä ja isännän makrillipateeta. Juomana jo aperitiivina palvellut seljankukkainen gintonic vadelmilla ja mintulla höystettynä, jollaisen tulin reissulla maistaneeksi ja hyväksi todenneeksi. Sekaan vielä vähän lämmintä keliä, auringonpaistetta ja rauhallinen lauantai-ilta reissustapaluun onnellisuudella.

Onko mitään parempaa?


Salaatin juju taitaa olla fetan ja sitruunankuoren yhdistelmässä. Tähän ei tarvita edes kastiketta.

Ota paketillinen hentoja salaattivarsia (sellainen versosalaatti on hyvää) Leikkaa joukkoon kirsikkatomaatteja ja kurkkupaloja. Silppua kourallinen minttua ja toinen basilikaa. Murusta joukkoon fetaa makusi mukainen määrä. Raasta lopuksi pinnalle hyvin pestyn luomusitruunan kuorta.

Virkistys ja makuhermojen herätys on taattu.

Kaveriksi itse tehtyä juurileipää ja isännän makrillipateeta.


Arkistojen kätköistä: Lukumaratonmuistoja eli makrillipatee



Lukumaratoneväitä vuodelta 2015 - Tänä vuonna en ehtinyt kesäkuun maratoniin (eilen) mukaan, mutta makrillipateella tuli herkuteltua kuitenkin :-)  

Ehdottoman herkkua, maratonilla tai ilman. 

Tässä ohje parin vuoden takaa. 


26.6.2015 

Tänään on lukumaratonpäivä. Yli 50 kirjabloggaajaa ja muita innokkaita lukijoita lukee 24h putkeen - tai siis sen verran kuin kunto lukemista kestää. Oman maratonini etenemisestä voi lueskella täällä.

Lukumaratonista selviää tietysti parhaiten hyvällä tankkauksella ja huoltojoukkojen aktiivisella tuella. Tänään sain lukuenergiaa juuri oikeanlaisella eväällä.

Kyseessä on tietenkin meidän isännän rillette de maquereaux... eli makrillipatee. Sitä tehdään meillä säännöllisin väliajoin ja aina se on yhtä hyvää. Tänään herkuttelin pateella Alsacen Wolfberger Pinot Gris viinin kera ja yhdistelmä oli varsin miellyttävä. Kyllä taas jaksaa jatkaa lukemista.

Rillettes de maquereaux

Ota 4 makrillifilettä, poista niistä mahdolliset ruodot. Laita fileet palasiksi, samoin kuin paketillinen pekonia. Lisää molemmat pannulle. Ripottele päälle reilu ripaus suolaa ja pippuria sekä pikkuisen jauhettua muskottipähkinää. Lisää 1,25dl valkoviiniä ja anna poreilla hiljalleen kannen alla vartin verran.

Laita makrillimassa tehosekoittimella sileäksi. Massan pitää olla kosteaa,joten lisää tarvittaessa hieman vettä. Sekoita joukkon3 laakerinlehteä ja 5 katajanmarjaa. Jaa massa kahteen pieneen uunivuokaan.

Laita vuoat vesihauteeseen isompaan vuokaan ja laita vähän alle 100 asteiseen uuniin pariksi tunniksi. Tarkoituksena ei ole kiehuttaa vettä tai kalamassaa, vaan antaa se tekeytyä rauhassa. .

Rillette on lämpimänä vähän liiankin suolaista, mutta maku tasaantuu massan kylmetessä. Parhaimmillaan se on seuraavana päivänä tekeydyttyään jääkaapissa.

17.6.2017

Segway-seikkailua ja maalaisromantiikkaa


Se on sitten viimeinen työreissu ennen kesälomaa takanapäin. Nyt vielä viimeiset rutistukset ja voi hetkeksi hengähtää. Koko viikko siihen meni ja kahdessa paikassa pyörin, mutta nyt olen taas kotona ja nautin kesäisestä päivästä. Vähän harmittaa, kun päivän lukumaraton taitaa jäädä kokonaan väliin. Eivät olisi tainneet äiti-pisteet (vaimo-pisteistä puhumattakaan) olla enää positiivisen puolella, jos olisin tullut illalla yhdeltätoista kotiin reissusta ja sitten ilmoittanut katoavani päiväksi kirjojen maailmaan.

Tsemppiä kuitenkin kaikille lukumaratoniaan vielä jatkaville! Ehkä seuraavaan pääsen mukaan. (8.7.)

Viikon reissu kulki Barcelonan kautta Walesin rajalle. Varsin erilaisia seutuja siis. Töitä tehtiin suhteellisen tiukkaan tahtiin ja vedin mm. kolmen päivän työpajan asiakaspolun määrityksestä järjestelmätarpeisiin, mutta jotain kivaakin tietty kerittiin.


Barcelonasta parhaiten jäi mieleen puolentoista tunnin Segway-ajelu. Sellaiselle kannattaa ehdottomasti mennä, jos kaupunkiin osuu. Opas opastaa reitit, kertoilee paikoista, eikä vehjekään ole yhtään niin villi kuin voisi kuvitella. Ensikertalainenkin pärjäsi oikein mukavasti.


Toki kävimme myös Salesforcen tyyliin sopien myös putsaamassa yhtä rannoista ja keräämässä sen roskanäytteitä. Kuten olen tainnut ennenkin hehkuttaa, on vapaaehtoistyö yksi yrityksen kantavista arvoista ja teemoista, eikä taida olla mitään yhteistä kokoontumista, jonka aikana ei edes jollain tavalla osallistuttaisi jonkin tärkeän asian tukemiseen. Tällä kertaa kyse siis oli merien puhtaudesta.

Tosin sininen taivas ja paahtava aurinko aiheuttivat sen, että tottumattomat pohjoismaalaiset meinasivat kokonaan kuukahtaa. Hiekkakin oli rannalla niin kuumaa, ettei sen päällä voinut varpaitaan polttamatta kävellä paljain jaloin.

Rantareissustakin kuitenkin selvittiin ja kaikki jaksoivat illan tapaskierroksen. Enkä edes palanut, ennen kuin Segway-ajelun aikana. Nyt minulla on tyylikäs "laukkuhihnaraita" poikittain keskellä rintakehää...

Barcelonasta sitten lento Manchesteriin.

Manchesterin lentokentän viereisestä hotellista ei sen enempää. Sinne en toivottavasti koskaan päädy uudelleen.

Onneksi varsinainen pysähdyspaikka Walesin rajalla oli varsin pittoreski pikkukaupunki ja yhtenä iltana päädyimme paikkaan, jonka pihalla odotin koko ajan Elisabeth Bennetin kävelevän ovesta ulos olkihattuaan heilutellen.


Baari ja ravintola olivat oivia ja olisi tuolta voinut huoneitakin vuokrata. Me kävimme tällä kertaa Sweeney Housessa vain "dinnerillä", jonka inspiroimina meillä juotiin tänään illalla GT seljankukkatonicilla sekä vadelmilla ja mintulla höystettynä. Toimi Napuenkin kanssa,


Pihan vierestä alkava lammaslaidun oli varsin mainio ja lisäsi mukavasti tunnelmaa.


11.6.2017

Ravintolassa: Hyvää vai mielenkiintoista ?

Sattuman kauppaa 


Olin tässä männäviikolla Kööpenhaminassa työmatkalla. Illalla raahauduin hotelliin. Vettä satoi kaatamalla ja nälkä oli kova (en ollut ehtinyt sen paremmin lounaalle kuin kunnon aamiaisellekaan - molemmat tulin kuitanneeksi tanskalaisella skonssilla). Kävelin siis siis hotellin aulasta  heti sen kylkiäisenä löytyvään ravintolaan.

Parhaat asiat tulevat yllättäen. Läppäri odotti hotellihuoneen pöydällä dokumentteineen, mutta huomasinkin tilaavani kolmen ruokalajin aterian. Istuin yksin pöydässäni, linkkinä ulkomaailmaan vain puhelimeni. Vesi valui ravintolan ikkunoista, palvelua hoiti punatukkainen nuori nainen tyyliltään kuin romaanista ja ruoka vei ajatukset kesäiseen metsään, herätteli aivot ja makunystyrät.




Restaurant Jordnaer 

Restaurant Jordnaer edustaa nyt niin kovin muodikasta uutta pohjoismaista keittiötyyliä. Metsää, yrttejä ja luonnonmukaisia tuotteita yksinkertaisessa ympäristössä. Noma taisi trendin aloittaa ja seuraajia on useampia.

En ole ihan varma tykkäänkö vai en. Kokemuksena kokonaisuus oli mielenkiintoinen, mutta kaikista annoksista löytyi yhteensä kaikkiaan tasan yksi suupala, joka aiheutti "ahh, ihanan makuista" - reaktion. Eivät muutkaan annokset olleet missään nimessä pahanmakuisia, jotenkin vaan niin ylenmäärin "mielenkiintoisia". Se paras oli muuten kurkkupalan sisään rakennettu kreemi ja mätiä.

Vaikken makumaailmaan niin kamalasti ihastunutkaan, niin tykkäsin kokemuksesta valtavasti. Osansa toi yksinkertainen kodikkuus sateesta suojassa ja yksinäinen, rauhallinen ravintolailta, jollaisia en itse asiassa kovin usein harrasta, mutta pidin myös ajatuksesta luonto lautasella.

Wasabi-mausteiset osterit ja korvasienikastikkeella höystetty sirloin-pihvi jäivät suolaisista parhaiten mieleen sen jo mainitun herkkusuupalan lisäksi. Merikrotti ei jotenkin maistunut rantaheinien kera ihan niin hyvältä, mutta vika taitaa olla minussa. Olen kalan kanssa tosi vaikea.

Aina vaan mielenkiintoisempaa

Mielenkiintoisimmaksi annoksista osoittautui jälkiruoka. Maidosta tehtyä jäädykettä, päällä lehtiä ja jonkinlainen yrtti-öljy kastike. Sattumina oli kuivattettua maitoa murusina. Jäädyke oli hyvää, mutta nuo lehdet kyllä maistuivat... no lehdiltä. En oikein saanut kiinni siitä, mitä ne ovat.

Tunnistaako joku ? Ketunleipääkö? Pitää varmaan mennä metsään maistamaan, josko tunnistaisin maun samaksi.

Kaikkiaan kokemusta siis kuvaavat sanat mielenkiintoinen ja yllättävä. Se lienee tarkoituskin tällaisen tyylin ravintoloissa. Vähän jäin kuitenkin miettimään, miten pitkälle tuo kantaa. Menen mielelläni kokeilemaan kerran, mutta palaisinko uudelleen? En tiedä. En kai ainakaan ennen menun vaihtumista ja uusien yllättävien makujen saapumista listalle. Tällä kertaa ei löytynyt yhtään sellaista annosta, joka houkuttelisi uusimaan kokemuksen vain sen makuun palatakseni.