11.7.2015

Kiirusta pitää ja fantasiaa


Robin Hobb: Fool's Assassin 
äänikirjalaina HelMet Overdrive 

Pientä loppukiriä piti ottaa, mutta ehdin kuin ehdinkin kuuntelemaan fantasiajärkäleen HelMet Overdriven kahden viikon laina-aikana. Kirjassa on 22 osaa, joista jokainen kestää yli tunnin, joten hyvää tahtia mentiin. Tuo tarkoittaa nimittäin yli vuorokauden pituista äänikirjaa kahdessa viikossa.  - onneksi on loma.

Robin Hobb on fantasiakirjojen ystäville tuttu nimi. Minäkin olen nimensä kuullut monesti, mutta Fool's Assassin taitaa olla ensimmäinen kirjansa, jonka olen päätynyt myös lukemaan. Sinänsä hassua, koska kyseessä on viimeisin kirjailijalta ilmestynyt kirja ja ensimmäinen osa trilogiaa. Jälkimmäinen tietysti luki selkeästi HelMet Overdrivessa kirjan nimen vieressä, mutta minä tajusin tarkistaa tilanteen tietysti vasta puolessa välissä tarinaa... Itse asiassa seuraava osa ilmestyy e-äänikirjana kai vasta (jo) elokuussa. Pikkulinnut lauloivat, että olisi samantien tulossa myös HelMetin valikoimiin. Mahtavaa, että uudetkin kirjat ilmestyvät lainattaiksi niin nopeasti.
Ette sitten kuulleet tätä minulta - niin, ja apus eka!

Jep, tykkään kirjasta. Alkuun olin viehättynyt erityisesti päähenkilöstä. Viisikymppinen entinen salamurhaaja koittaa elää rauhallista eläkeaikaa vaimonsa kanssa, kaukana valtakunnan poliittisista kiemuroista. Ihastelin kirjailijan rohkeutta rikkoa kaavaa. Tässä ei ole kyseessä nuoren miehen kasvutarina vaikeuksien kautta voittoon. Sitten tajusin, että tämä on jatkoa siihen nimenomaiseen nuoren miehen kasvutarinaan (jota en ole lukenut). Hiukan petyin, mutta ei se silti vähennä asetelman mielenkiintoisuutta.

Eikä se rauhallinen elokaan tietysti lopulta kuitenkaan onnistu. Fitzin mentor lähettää hänen suojiinsa pari jalosukuista äpärää, joiden henkeä uhataan. Vanhat tapahtumat kummittelevat ja outoja kulkijoita tavataan tilan mailla. Fitzin tytär on jotain aivan muuta kuin voisi olettaa. Juoni keriytyy auki kuin pieniä solmuja täynnä oleva lankakerä. Värikin vaihtelee, sillä kertoja muuttuu aina välillä ja sen myötä näkökulma.

Kertoja onkin äänikirjassa kriittisessä asemassa. Kuten miltei säännönmukaisesti englanninkielisissä äänikirjoissa, tässäkin lukija (Elliot Hill) on aivan mahtava ammattilainen. Pienillä äänensävyn, puhetavan, murteen muutoksilla heräävät kirjan hahmot henkiin. Kuitenkaan hän ei varsinaisesti näyttele eikä varsinkaan liioittele erojen kanssa. Todella nautinnollista kuunneltavaa.

Fool's Assassin onkin sellainen kunnollinen, perinteinen fantasiaromaani. Siihen voi tosissaan uppoutua ja antaa tarinan viedä verkalleen eteenpäin. Hurjaa toimintaa ja vauhtia kaipaaville tämä ei ehkä sovi, mutta värikkäänä eteen avautuvasta uudesta maailmasta nauttiville ja henkilöhahmoihin mielellään tutustuville lukijoille tämä on omiaan.

3 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä, minä olen roikuttanut tätä wish listilläni mutta olen arastellut lainata kun kirja on niin pitkä että kahden viikon laina-aika saattaisi olla haasteellinen. Mutta ehkä pitää ryhtyä kuitenkin tehokuunteliiaksi!

    VastaaPoista
  2. onhan se pitkä, mutta jotenkin sain loppuun. Vaikka viimeisten lukujen aikana olin kyllä jo ihan sekaisin, missä mentiin. Meni kuuntelu vähän liian hätäiseksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. piti kuunnella osaa vähän uudelleen. Ei kannata hätäillä.

      Poista