12.3.2013

Fantasiapläjäys

Mikä siinä on, että näillä viihteellisemmillä fantasiakirjoilla on jotenkin aina niin hupaisat nimet ? The Parasol Protectorate jo antoi esimakua, Iron Druid vei eteenpäin ja nyt sitten Benedict Jackan Alex Verus - sarja jatkaa hyvinkin samoilla linjoilla. Fated, Cursed ja Taken ovat lyhyitä ja ytimekkäitä, mutta kirjojen juonia erittäin kuvaavia nimiä.

Olen viime aikoina lukenut pääasiassa keittokirjoja ja fantasiaa. Ensinmainittua siksi, että jostain syystä eteeni on osunut hyviä kirjoja sopuhintaan ja jälkimmäistä siksi, että sisko antoi käyttööni osan loputtomasta fantasiavarastostaan. En minä valita, nämä ovat olleet oikein viihdyttäviä  Totoa nukuttaessa. Alex Verus varsinkin on ollut tosissaan mielenkiintoinen tuttavuus. Hän on velho, jonka erityistaitona on tulevaisuuteen näkeminen. Ei, emme puhu teelehdistä ennustamisesta vaan siitä, miten hänellä on koko ajan mielessään tieto siitä, mitä tapahtuu seuraavien hetkien ja vähän pidemmänkin ajan kuluessa. Koska ihmisillä on vapaa tahto, tämä tarkoittaa satojen ja jopa tuhansien vaihtoehtojen setvimistä mitä pidemmälle ajassa mennään. Alexin silmissä vilisee koko ajan vyyhti lankoja, joista vahvimmat ja kirkkaimmat vievät todennäköisimpään tulevaisuuteen.

Tulevaisuuden näkemisen taito on vaikea hallita ja voimakas. Kyvyn vahvuus onkin hyvä juttu, sillä noin muuten Alex ei ole kummoinenkaan velho. Ensimmäisen kirjan alkaessa hän pitää huolta "taikatarvike"kaupastaan ja yrittää pysyä kaukana muista velhoista. Hänellä on menneisyydessään tapahtumia, joiden takia hän ei ole suosittu velhojen keskuudessa. Alex myöskään halua mitään tekemistä velhopolitiikan knassa.

Sitten löytyy muinaisesine, joka sekoittaa Pimeyden velhojen ja Valon velhojen poliittisen pelin kokonaan ja Alex joutuu keskelle häikäilemätöntä valtapeliä. Esineen haltija saa omakseen mahtavat voimat, mutta mikään ei tule ilmaiseksi...

Fated esittelee traumaattisesta menneisyydestään vähitellen toipuvan velhon, joka tahtomattaan joutuu mukaan tapahtumien pyörteisiin ja huomaa sitten pitävänsä jännityksestä ja toiminnasta. Toimintaa tosiaan riittää - niin kuin Iron Druidissa, ei tässäkään paljon hengähdetä. Uutta on se, etten vielä kolmenkaan kirjan jälkeen ole hermostunut Alex Verukseen vaan hän on edelleen se sympaattinen päähenkilö, jonka toivoo selviytyvän. Lisäksi Jacka on osannut tuoda Alexille kavereiksi useita mielenkiintoisia sivuhenkilöitä. Luna kärsii hyvänonnen kirouksesta, jonka takia hän aiheuttaa onnettomuuksia ja kuolemaa ympärilleen. Sonder on ajassa matkustava nörttivelho, jonka taidoista on apua monessa täpärässä tilanteessa. Myöskin pahikset ovat vähän monitasoisempia kuin pelkästään pahoja eivätkä kunnianhimonsa sokaisemat poliitikot rajoitu vain pimeyden velhojen puolelle.


Toisessa kirjassa, Cursed, puolustetaan maagisten olentojen oikeuksia ja estetään pahiksia saamasta tahtoaan läpi ja lisää voimia käyttöönsä. Kolmannessa osassa selvitellään kadonneiden oppipoikien (ja -tyttöjen) tapausta.

Alex Verus taitaa olla tarkoitettu vähän nuoremmalle lukijakunnalle sillä tarina on siisti. Edes rakkaus ei pääse kunnolla estradille, seksistä puhumattakaan. Myöskään väkivallalla ei mässäillä. Tätä voi siis ihan hyvillä mielin suositella vaikka vähän nuoremmillekin lukijoille. Siis, jos he osaavat englantia tarpeeksi hyvin - tämän osalta kun ei taida olla toivoakaan suomennoksesta ainakaan ihan lähiaikoina.

Minä pidin kovasti. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita tarjoiltiin ihan riittämiin sympaattisten henkilöhahmojen seurassa. Kelpasi siinä jatkaa lukemista vielä senkin jälkeen, kun Toto jo oli silmänsä sulkenut... varsinkin, kun tapahtumat pyörivät jälleen kerran Lontoon maisemissa ja tunnettuja maamerkkejä vilisee joka sivulla.



4 kommenttia:

  1. Onnistuit houkuttelemaan sen verran että piti käväistä nettiostoksilla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla - toivottavasti viihdyt yhtä hyvin :-)

      Poista
  2. Mä olen europaan huonoin lukemaan, mutta nää vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta ja puoliso vois diggailla. Pitää tsekkailla lisää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukeminen kannattaa aina - vai miten se meni? Nämä ovat viihdyttävää lukemista, toivottavasti saatte jostain käsiinne ja tykkäätte. Olisitte saaneet muuten minulta, mutta ovat e-kirjoja ja DRM vähän rajoittaa...

      Poista