19.11.2017

Pallokalasushia?

Kirjamessuilta mukaani tarttui kahden kirjan mielenkiintoinen kirjapari. Yhteistä kirjoille on sushi, japani ja kirjoittaja - tai no Sushikirjan kohdalla toinen kirjoittajista. Pallokala onkin sitten dekkari.

Ruoasta kertovat molemmat kirjat ja molemmista myös tykkäsin, mutta ehkä hieman itsenikin yllättäen koin tietokirjan koukuttavammaksi. Romaanifriikiltä outo veto.



Heikki Valkama : Pallokala 
Kustantajalta luettavaksi ja blogattavaksi 

Pallokala palkittiin Turun Ruokamessuilla Kirja à la Carté -palkinnon. (Susanna Välimäen kirja Syötävät sävelet sai kunniamaininnan ja se onkin vallan mainio) Palkinto ei yhtään ihmetytä. Sen verran vahvassa roolissa ruoka ja ruoanlaitto kirjassa ovat. Päähenkilökin on suomalainen kokki, Riku Mäki, joka päätyy osallistumaan japanilaiseen kokkikilpailuun ystävänsä vaikutuksesta. Kokkauksen salat, kilpailu sekä tietysti ruoan ja ainesten kuvailu, ovat iso osa tarinaa.

Romaanit, joissa ruoka on suuressa roolissa, inspiroivat usein kokkaamaan. Tämän kirjan jälkeen minulle kävi vähän toisin. En noin yleensäkään olisi kauhean innostunut syömään myrkylliseksi tiedettyä kalaa edes kokeilumielessä, mutta kirjan kuvaus myrkyn aiheuttamista oireista sekä pallokalan vähän mitäänsanomattomasta mausta vahvistavat päätöstäni. Toki tiedän pallokalan oikein valmistettuna olevan vaaraton, mutta silti.

Kuten kai jo arvasittekin, tässä dekkarissa murhataan pallokalan myrkyllä - näyttävästi. Suomalainen päähenkilö on epäiltyjen joukon kärjessä ja päätyy kuin sattumalta johtolankojen jäljille. Japanilainen Yakuza, suuret rakennussuunnitelmat ja niitä vastaan mieltä osoittavat vanhukset kietoutuvat yhteen vähän sekavaksi, mutta lopulta kuitenkin ihan loogiseksi tarinaksi.

Kirja lähtee liikkeelle vähän hitaasti kaikkine kuvailuineen, mutta sitten mennäänkin eteenpäin aika vauhtia. Riku ei sinänsä ole kauhean sympaattinen henkilö vaan aika itsekeskeinen kokkistara. Onneksi kertoja vaihtelee myös murhaajan, poliisin ja Yakuza-gangsterin välillä, jolloin saadaan pientä vaihtelua näkökulmaan.

Kirjasta huomaa, että Valkama kyllä tuntee Japanin. Halu kertoa yksityiskohtia ja opettaa lukijaa välillä painaa tarinan piiloon. Lopputulos on jännä yhdistelmä Japani-tietoutta ja dekkaria. Se ei ole välttämättä huono asia muuten, mutta varsinkin alussa "alustetaan" vähän turhankin paljon.

Dekkarina Pallokala on ihan luettavaa keskikastia.  Minua taisivat eniten viehättää japaniin liittyvät ruokakuvaukset, mutta jollei (japanilainen) ruoka kiinnosta, saattaa tämä romaani välillä maistua puulta.


Heikki Valkama, Miika Pölkki : Sushikirja 
Oma ostos kirjamessuilta 

Olen viime vuosina vaatimalla vaatinut keittokirjoja sisältämään myös tietoa ja muuta lukemista kuin reseptejä - tämä tuntuu monille keittokirjojen kirjoittajille tuottavan haasteita. Sushikirja on sitten siitä toisesta ääripäästä. Kirjassa on toki reseptejä, mutta pääasia ja kaikkein mielenkiintoisin osuus ovat tietoluvut sushista, sen historiasta,  lajeista, sushiravintoloista sekä muista sushikulttuuriin liittyvistä piirteistä.

Tämän kirjan jälkeen syön sushia toisin. Suurin osa suomalaisista taitaa kastaa sushit soijaan riisi edellä. Se on luontainen tapa sillä sushithan tarjoillaan useimmiten lautasella juuri niin päin. Kyseessä on virhe. Soijaan kuuluu kastaa ensimmäisenä kala, eikä sitäkään saa siinä uittaa.

Pidin kirjan vähän poukkoilevasti teeman ympärillä kiertävästä tyylistä. Sushin historiasta ponkaistiin sushilajeihin ja sitten ravintoloihin, huippumestariin, sakelajeihin jne... Näennäisesti vain löyhästi toisiinsa liittyvät luvut luovat mielenkiintoisen kuvan sekä sushista että japanilaisesta kulttuurista. Kirjan ravintolavinkkien jälkeen alkoi tehdä mieli matkustaa Japaniin, eikä pelkästään syömään sushia, vaan myös kokemaan tapojen erilaisuus ja samalla testaamaan osaisiko sitä itse käyttäytyä vaatimusten mukaisesti. Uskoisin ainakin oman kokemuksen olevan virkistävästä normielämästä vieraannuttava.

Tykkäsin. Kirja toimi erityisen hyvin illan pätkälukemisena. Se oli tarpeeksi mielenkiintoinen pitämään hereillä, mutta luvun päätyttyä saattoi hyvillä mielin laittaa kirjan kiinni odottamaan seuraavan päivän mukavaa lukuhetkeä.

Reseptejäkin kirjasta tietysti löytyy. Suomisushi taipuu savulohen ja neulamuikkujen kautta mätiin ja vähän erikoisempiinkin yhdistelmiin. Jotain lienee pakko kokeilla, kun taas seuraavan kerran näperrellään (lue: isäntä ja pojat näpertelevät) sushiherkkuja.

17.11.2017

Kerran vielä - mites noi e-kirjat ?

Se on taas aika... luulisin.

Edellisestä kyselystä onkin jo jonkin verran aikaa.Itse asiassa taisin edellisen kerran kysellä ekirjojen lukuinnosta vuonna 2014.

Lienee siis jo korkea aika päivittää tuloksia ja ainahan sitä on kiva kuulla muidenkin mielipiteitä.

Siispä : Luetteko e-kirjoja tai kuunteletteko äänikirjoja?

Minä itse olen aivan kaikkiruokainen. Luen kirjoja niin painettuina kuin sähköisinä ja äänikirjoistakin pidän. Minusta kaikissa muodoissa on omat hyvät ja huonot puolensa.

Mitäs mieltä te olette? 

Vastausaikaa on 1. joulukuuta saakka.

Sitten katsotaan, mihin tällä kertaa päädytään ja vähän vertaillaan aikaisempiin tuloksiin.

Kiitoksia jo etukäteen kaikille kyselyyn vastaaville!  Mielenkiinnolla jään odottamaan ja seuraamaan tuloksia.



Create your own user feedback survey

15.11.2017

Vali vali ja piristysruiske eli viikinkimeininkiä


Joopa joo. Taas on elämä mennyt ihan pelkäksi työnteoksi.

Lapsiakin näkee lähinnä aamupalalla, jos silloinkaan ja illat äiti istuu suljetun oven takana puhelinpalavereissa. Kirjoja ehtii lukemaan juuri ja juuri muutaman sivun ennen sänkyyn simahtamista. Kokkaaminen on jäänyt isännän harteille (onneksi osaa).

Ei siis mikään ihme, että välillä vähän harmittaa, vaikka työ sinänsä mielenkiintoista ja kivaa onkin. Liika makeastakin tulee vatsa kipeäksi.

Perheen yhteisestä tekemisestä ei kai lähiviikkoina uskalla edes haaveilla, mutta onneksi voi muistella aikaisempia hyviä hetkiä.  Niin kuin nyt vaikka esikoisen synttäripäivällistä viikinkiravintola Haraldissa.

Kuvassa tosin ei ole esikoinen vaan kuopus, joka oli juuri menettänyt myös molemmat etu-maitohampaansa.

Täydellinen viikinkikuva, vai mitä ? 


Positiivinen Harald

Ensiksi täytyy todeta, että Harald pääsi yllättämään positiivisesti. Odotin vähän tylsää ketjuruokalaa korkeintaan keskinkertaisella mättöruoalla.

Olen edellisen kerran käynyt vastaavassa paikassa Turussa joskus vuonna yksi ja kaksi yritysdinnerillä, enkä suoraan sanottuna muistanut visiitistä kuin, että ruokaa oli suhteellisen paljon.
No, niin oli nytkin. Otimme porukalla kilvellisen lihavalikoimaa, joka oli todella hyvää.  Makkarat ja kana olivat maukkaita ja naudan rintapala kirjaimellisesti suli suussa. Juustoperunat, lohkoperunat ja juurekset täydensivät tuhtia kokonaisuutta.

Parasta ateriassa oli kuitenkin alkupala. Kovaa ruisleipää ja sulaa voita! Siis ajatelkaa, voiko olla yksinkertaisempaa? Se oli ihanaa herkkua.


Muutenkin Haraldista jäi hyvä mieli. Teema oli viety tarpeeksi pitkälle, mutta ei ollut mitenkään päällekäypä. Rekvisiittana viikinkikypärä viihdytti pöydän isoja ja pieniä hyvän tovin ja puiset kalusteet toivat viihtyisää lämpöä.

Menun nimitykset olivat kekseliäitä, mutta ruokalajit pysyivät hyvin perheellisten omituisuuden toleranssirajoissa.  Toki näytti tarjontaa olevan enemmän sekasyöjille, mutta harvemmin kai viikingit pelkkiä rehuja söivätkään. Eikä tuo suinkaan tarkoita, että kasvissyöjä jäisi nälkäiseksi -vaihtoehtoja vain on vähän vähemmän.

Palvelukin oli mukava rentoa. Tykkäsimme siis. Luulenpa, että tänne suuntamme muksujen kera toistenkin. Mutkaton iltaruoka pienellä viikinkitwistilä piristää arki-illan tai perjantain mukavasti. Minullekin pelkkä illan muistelukin sai taas hymyn huulille.



12.11.2017

Peppi Pitkätossu ja kielletyt sanat


Lastenteatterin lisäksi Bloggariklubilla keskusteltiin lastenkirjallisuudesta ja erityisesti Peppi Pitkätossun uusista käännöksistä. Suomentaja Kristiina Rikman kävi kertomassa Astrid Lindgrenin syntymän 110-vuotisjuhlan kunniaksi tehdyistä uusista suomennoksista.

Ensimmäisenä mieleen nousee tietysti kysymys siitä, 
miksi ihmeessä vanhat klassikot pitää suomentaa uudelleen ? 

Syitä uuteen käännökseen on tietysti monia. Kieli muuttuu ajan kuluessa, eikä aiempina vuosina sujuvalta kuulostanut teksti välttämättä tavoita nuorempaa lukijakuntaa. Lisäksi sanojen merkitykset muuttuvat, tai ainakin niiden arvotukset ja niiden aiheuttamat mielikuvat ja reaktiot. Erityisesti jälkimmäinen aiheutti vähän keskusteluakin.

Pepin kielletyt sanat 

Pepistähän me kaikki muistamme hänen isänsä ? Etelämeren neekerien saaren kuninkaan? No, nykyään hänen tiettelinsä ei tietenkään voi enää olla sama. Se on elänyt Hottentottien kuninkaasta nykyiseen Etelämeren kuninkaaseen.

Onko tunnelma ja tuntu termeissä sama ? Siitä voidaan olla montaa mieltä, mutta kaikki me ymmärtänemme sanamuutoksen taustan. Mikä ei alkuperäisenä ilmestymisaikana ollut mitenkään ihmeellistä, on vuosikymmenten varrella muuttunut kielletyksi.

Monet viime vuosisadan alkupuoliskon kirjoista sisältävät nykyarvoille kestämättömiä asenteita ja sanoja (ajatelkaa nyt vaikka Tinttejä). On ymmärrettävää, että erityisesti lapsille suunnatut kirjat halutaan muuttaa lukijoidensa ajan arvojen mukaisiksi, mutta menetetäänkö samalla ehkä jotain historianymmärryksen kannalta tärkeää? En ole ihan varma, onko paras ratkaisu tekstien siistiminen vai pitäisikö mieluummin aiheesta herättää keskustelua myös lasten kanssa? He kun eivät ole tyhmiä ja usein sanojen suhteenkin reagoivat aikuisia huomattavasti tarkemmin.

Samoin jäin miettimään sitä, miten sanojen merkitykset ja arvotukset oikein  muuttuvat. Joku / jotkut päättävät jossain tarkoittaa sanalla jotain pahaa - tai toinen väestönosa päättää loukkaantua jonkin tietyn termin käytöstä. Vähitellen sana saa "huonon maineen" ja kieltä korrektisti (yleisesti ottaen) käyttävät ihmisetkin alkavat sitä välttämään tai pelkäävät uuden tarkoituksen aiheuttamia väärinkäsityksiä.

Onhan näitä esimerkkejä. Juuri tässä yhtenä päivänä juttelimme lasten kanssa, miten Retu ei tietyissä koulupiireissä enää olekaan Retu Kivinen... tai miten Yrjö muuttui jotenkin ikäväksi assosiaatioiltaan (minun isoisäni oli Yrjö). Nuoret ovat luovia sanamerkityksiä luodessaan ja muuttaessaan ja suurin piirtein joka koululla on omat termistönsä, joista osa sitten päätyy laajempaankin käyttöön.

Mitä jos? 

Mieleeni juolahti voisiko sanan merkitystä kääntää myös toisinpäin? Mitä jos ihmiset päättäisivät, että nyt pahoina pidetyt sanat ovatkin kohteliaisuuksia? Voisiko tuota tehdä tietoisesti? Paljonko ihmisiä pitäisi saada mukaan, jotta merkitys muuttuisi? En tiedä, pystyisikö tuota tekemään tietoisesti, vai onko sanojen suunta aina vain negatiiviseen (ja mitä se taas kertonee ihmiskunnasta?).

Toisinaan tuntuu, että tietyillä sanoilla on jo liian vahva merkitys ja poliittinen korrektius kahlehtivaa ja välillä vähän ylilyönteihin taipuvaa. Sellainen käväisi mielessä, kun luin artikkelia asiakkaan tekemästä valituksesta sillä perustella, että kirjastossa luettiin Peppiä - juurikin noiden tiettyjen sanojen takia. Eikö olisi kannattanut ennemminkin mennä kysymään, keskustellaanko aiheesta ja miksi sanat eivät ehkä sovi lasten suuhun nykypäivänä? Sanojen voima on minusta nille antamissamme tulkinnoissa ja niiden käytön takana olevassa tarkoituksessa, ei kirjainyhdistelmässä itsessään.


Uusien sukupolvien Peppi 

Onneksi Pepissä on kielellä ilottelua edelleenkin. Peppi on myös edelleen riemastuttavan omanlaisensa reipas oman tiensä kulkija, vaikka toki hahmona myös hieman haikea. Onhan pieni tyttö selviytymässä maailmassa yksinään vähän surullinenkin hahmo, kuten Kristiina Rikman meille kertoi Peppiä tulkitsevansa.

Kaksi ensimmäistä osaa ovat jo ilmestyneet ja kolmaskin on tulossa keväällä. Kokeneella kääntäjällä ei kauan nokka tuhise käännösten parissa. On oikeastaan aika kiehtovaa miettiä, miten suomentaja kykenee vaihtamaan tyyliä Alice Munrosta, Donna Leonista ja Charles Bukowskista John Irvingiin ja Astrid Lindgreniin.  Luulisi olevan vaikeaa löytää tunnelma ja kielen poljento, mutta tottahan ammattilainen siitä selviää.

Joka tapauksessa Pepin tie uusien sukupolvien sydämeen lienee turvattu. Taidan kokeilla uppoaako meillä kuopukseen. Tällä kertaa haen kirjan kirjastosta, sillä Kristiina Rikman mainitsi jotain, jota en ole tullut aikaisemmin ajatelleeksi. Suomentaja saa myytävistä kirjoista kertapalkkion, mutta kirjaston kirjoista käytön mukaan. Mitä enemmän lainataan, sitä varmemmin saamme siis nauttia laadukkaista käännöksistä tulevaisuudessakin (?).

11.11.2017

Mahtimummo päätäi Väätäinen Bloggariklubilla eli Tippukivitapaus

Nyt tarjoaa Kansallisteatteri herkkua lapsiperheille. Marraskuun 22. päivä on ensi-illassa lastenmusikaali Tippukivitapaus - Teatteria lapsille, suurella näyttämöllä ja suurella sydämellä. 

On aivan mahtavaa, miten lapsiin panostetaan Kansallisteatterissa. Nukketeatterin lisäksi tuodaan suuren luokan elämys myös teatterin päänäyttämölle.


Nyt on meidän vanhempien vuoro pitää huoli siitä, että tarjonta myös hyödynnetään ja saavuttaa kohdeyleisönsä. 


Sydämellisyys oli isosti mukana myös alkuviikon Bloggariklubilla. 

Siellä on aina kivaa, mutta tällä kertaa sekä aihe että sen mukaiset tarjoilut (nakkeja ja ranskalaisia!) loivat heti mahtavan tunnelman, jonka vieraat sitten nostivat vähintäänkin kattoon. 

Saimme seuraksemme Tippukivitapauksen runottelun kirjoittaneen (ja teatteriversion ohjaavan) Laura Ruohosen sekä Mahtimummo päätäi Väätäisen eli Seela Sellan (!). Samalla saimme maistiaisia Tippukivitapauksesta sekä yhden eksklusiivisen esityksenkin, jonka "ilkeä ohjaaja" kuulemma meni leikkaamaan pois lopullisesta versiosta. 


Oli hauska seurata ohjaajan ja näyttelijän välistä yhteyttä. Toki siinä vähän naljailtiin, mutta selvästi takana on pitkäaikainen ja lämminhenkinen yhteistyö. Molemmat myös hehkuttivat lastenteatterin tärkeyttä ja sen tekemisen ihanuutta. "Lapset ovat yleisönä ihan paras" - Lapset kun ovat välittömiä ja avoimia. Palaute tulee heti! 

Tippukivitapaus onkin varmasti lasten mieleen. Riimittelyä, vessasanoja runoihin piiloteltuina ja menevää musiikkia tarinan muodossa. Mitä muuta voisi toivoa ? Seela Sellan meille lukema runo sen jo näyttää - tänne on ihan pakko viedä meidän Toto 6v. sekä tietysti myös isoveljensä. Musikaali käy kaikille ja riimittelystä nauttivat vanhemmatkin! 


Me lupaamme antaa lapsille luvan riemuita ja nauraa itsekin mukana. Kuulimme nimittäin anekdootin näytöksestä, jolloin oli harvinaisen paljon isiä lastensa kanssa teatterissa. 

Lapset oli selvästi komennettu käyttäytymään rauhallisesti ja hillitysti, mikä toimikin tiettyyn pisteeseen - siis siihen, kun näyttelijäkaarti päätti saada yleisön mukaansa. Yhteislaulupyyntöä toistettiin ja toistettiin ja toistettiin... siihen pisteeseen saakka, että isätkin tajusivat osallistua. Siitä se riemu sitten ratkesi. 



Tässä kohtaa on ihan pakko mainita ihailuni Seela Sellaa kohtaan. Hänellä on aivan huikea karisma, energia ja kyky heittäytyä. Minä menen katsomaaan Tippukivitapauksen jo ihan senkin takia, että haluan nähdä Mahtimummon lavalla. Toivon totisesti olevani edes pikkuisen samanlainen kasikymppisenä! 

Laura Ruohosen Tippukivitapaus on tarina pienestä pavusta, joka haluaa kadota ja joutuu seikkailuun. Tarjolla on teatterielämyksen lisäksi myös kirja sekä näyttelijöiden äänittämä levy näytelmän musiikkia. Pitänee hankkia kaikki mahdollinen rekvisiitta jouluksi. Kirjaakaan en ole vielä lukenut, kun säästän sitä teatterivalmistautumiseen lasten kanssa. Tuskin maltan odottaa! 

Kiitos taas Bloggariklubin järjestäjille. Ihan mahtava ilta. 
Pian vielä juttua Pepistäkin!  

10.11.2017

Kasvis ruokakirja ja papupullat

Viime aikoina on ilmestynyt aika paljonkin trendikkäästi kasvisruokaan keskittyvää keittokirjaa. Hanna Hurtan versio on mukavasti perheille sopiva, ei liian "outoja" tarjoileva ja aika lailla lähikaupasta löytyvistä aineksista reseptejä sisältävä. Hyvä opus kasvisruoan lisäämistä pohtivalle peruskokille.

Samasta syystä minäkin kirjan tulin pyytäneeksi kustantajalta. Jotenkin ei oma mielikuvitus aina riitä, mutta ruokaa pitäisi perheelle saada ja mielellään tietysti reippaasti kasvispitoista. Johan sitä vaatii paitsi muotitrendi, myös ekologisuus ja terveellisyyskin.

Hanna Hurtta: Kasvis ruokakirja 
Kustantajalta luettavaksi, kokattavaksi ja blogattavaksi 

Lihasta meillä ei kuitenkaan kokonaan tulla luopumaan varmaan koskaan. Ehdotus siihen suuntaan todennäköisesti aiheuttaisi jonkinlaisen keittiökapinan. Ei meillä kuitenkaan kasvisruokaa varsinaisesti vastusteta. Sitä vain pitää tarjoilla luovasti.

Ehkä tuon sekasyömisen vuoksi meillä on pikkuisen vierastettu kaikenlaisia korvikkeita. Nyhtökaura, Härkis ja Mifu eivät oikein ole kelvanneet. Vika ei liene tuotteissa itsessään (esim. Härkis on minusta varsin hyvää) vaan ajatuksessa korvaamisesta, lihan puuttumisesta. Siksi etsinkin reseptejä, jotka ovat jotain uutta ja houkuttelevaa omana itsenään, ei koska jokin ainesosa on korvattu toisella. Kasvispohjapizzat, chili sin carne, hernerouhelasagne tai paimenen piiras ilman jauhelihaa eivät oikein uppoa perheelle - ainakaan noilla nimillä... "It's all about perception..."

Onneksi kasviksista saa hyvää ruokaa ilman korvausajatteluakin. Silmiini osuivat kirjasta heti keitot ja salaatit, joita onkin ehdolla monenlaisia. Eniten kiinnostustani herättivät kuitenkin kahdenlaiset pallerot eli munakoisopyörykät ja papupyörykät. Joku voisi tietysti väittää niitäkin lihapullakorvikkeiksi, mutta minusta näissä on samaa vain muoto - ja pyöreähän nyt sopii mihin vaan.

Pyöryköissä oli kivaa myös se, etten vastaavia ole kokeillut  aikaisemmin. Aika monet kirjan resepteistä olivat sellaisia, että enemmän (lue vanhempi vuosissa) kokannut on todennäköisesti testannut vastaavaa jossain kohtaa kokkauskokemustaan. Kirja toimiikin varmaan parhaiten vähän vähemmän kokanneilla, joille suurempi osa resepteistä aiheuttaa todellisia ahaa-elämyksiä. Toimii kirja toki vanhemmillakin perheenäideillä vähintäänkin muistinvirkistyksenä. Ainakin omasta kokemuksestani inspiraation löytäminen ja reseptien muistaminen on arkitohinassa haastavaa.

Kirjassa on kivaa myös reseptien muodostamat kokonaiset ateriat. Ei tarvitse ruveta miettimään lisukkeita ja salaatteja erikseen, kun jokainen resepti muodostaa joko alkuruoan, pääruoan tai jälkiruoan kokonaisuudessaan. Helpottaa pohdintaa - ja ainahan sitä voi muuttaa kokonaisuuksia mielensä mukaan.

Kaikkiaan kirja on lempeän näköinen luettava. Kuvien värimaailma on hillityn vaalea ja houkutteleva. Jokaisen reseptin kohdalla on pikkuinen selitys tai vinkki, mutta varsinainen lukuosuus löytyy kirjan alusta. Hanna selittää hieman ruokafilosofiaansa, antaa neuvoja kasvisprotetiinien osalta ja paljastaa kasviskeittiön kulmakiviä.

Rento ja selkeä kirja sopii mainiosti kasviskokkailun saloihin perehtymiseen vaikka aloittelevallekin kokille. Kokeneemmatkin saavat ideoita ja muistinvirkistystä mukavalla tavalla. Perheissä arvostetaan konstailemattomia reseptejä, vaikka osan tekemiseen tieytsti vähän aikaa saa kulumaankin. Tosin välillä se on ihan oma vika. Kuka minuakin käski tekemään papupyöryköitäni kuivatuista pavuista ? - purkeilla olisi päässyt melkein pikaruokaan.



Harissa-papupyörykät (omilla muunnoksillani jääkaapista löytyneiden ainesten perusteella) 

5dl kypsiä valkoisia papuja
2dl kaurahiutaleita
1dl auringonkukansiemeniä
ohjeen mukaan puoli desiä tuoretta korianteria hienonnettuna, minä puristin oreganoa tuubista, joka pitäisi saada jääkaapista loppumaan
1 sitruunan mehu
3 valkosipulinkynttä
1rkl harissaa (jaj tälläkin tuli pikkuisen turhan tujua kuopukselle)
1rkl oliiviöljyä
juustokuminaa, suolaa ja pippuria (ohjeessa käskettiin jauhettua korianteriakin, mutta sitä ei meiltä löytynyt)
öljyä paistamiseen

Minä tosiaan aloitin pussillisesta kuivia papuja, joiden liottamiseen meni ensin yksi yö. Seuraavana päivänä keitin papuja tunnin verran, mutta eivät pehmenneet laisinkaan. Pikaisen googlauksen jälkeen muistin soodan. Keitin uudelleen toisen tunnin verran, mutta tällä kertaa laitoin mukaan teelusikallisen soodaa. Jo pehmeni. Tiedä sitten oliko kyse soodasta vai pidennetystä keittoajasta, mutta massasta tuli kauniin sileää.

Kun pavut ovat valmiina, ei tekemisessä kauhean kauan mene. Ainekset vaan tehosekoittimeen ja massaksi. Tosin minun massani vaikutti sen verran kuivalta, että lisäsin myös muutaman lorauksen vettä. Saattoi johtua siitäkin, että purkkipavuissa on enemmän nestettä.

Sitten vaan massa pyöryköiksi ja pannulle viideksi minuutiksi keskilämmöllä öljyyn tirisemään. Minua laiskotti, joten painelin kahdella lusikalla pötkylöiksi. Hyvin toimi niinkin.

Tällä kertaa en tehnyt ohjeeseen kuulunutta salaattia tai kastiketta. Raastoin ja siivutin vain vähän porkkanaa ja kurkkua, maustoin suolalla, pippurilla ja sitruunamehulla, sekä ripottelin auringonkukansiemeniä päälle.

Pyörykät (tai pötkylät) olivat kivasti rapsakoita päältä ja silkkisen pehmeitä sisältä. Sellaisia pientä addiktiota aiheuttavia. Näitä tulee varmasti tehtyä vielä moneen kertaan.

8.11.2017

Lumen armo

Kirjamessuhaahuilu jotenkin avasi lukujumin. Sain messujen jälkeisellä viikolla loppuun peräti kaksi kirjaa! Tosin nyt tämä bloggaaminen sitten vähän takkuilee työkiireiden vuoksi...

Paula Havaste: Lumen armo 
Luettavaksi ja blogattavaksi kustantajalta 

Lumen armo oli niin sujuva luettavaa, että sen loppuun saattaminen ei ollut ihme ollenkaan. Kertte on viimein matkalla kotiin mukanaan pikkuinen Usva. Mielessä väikkyy kotitila sekä tietysti Larri.

Matka on pitkää ja sen aikana sattuu kaikenlaista, mutta tokihan viimeisessä osassa Kerten tarina saavuttaa jonkinlaisen päätepisteen. Siitä sen enempää nyt puhumatta, jos joku on vielä kirjaa lukematta. Kannattaa muuten aloittaa sarja ihan alusta, sillä tarina jatkuu ja vaikka seuraavissa osissa viitataan aiempiin, on tieitysti kiva, kun on itse tarinasta perillä.

Kuten aiemmtkin osat, on Lumen armokin täynnä historiallista nippelitietoa ja elämäntapojen kuvausta. Saattaa tietysti olla, että kun tarina etenee ja hahmot tulevat tutummiksi niin painopiste väkisinkin siirtyy henkilöhahmojen ajatusten ja toimien seurantaan. Oli miten oli, sujuvasti tarina eteni ja mielenkiinnolla seurasin Kerten matkaa.

Kertte onkin yksi suosikkihahmojani kirjallisuudessa. Kipakka ja itsenäinen nainen ei kuvia kumartele ja antaa elämän viedä. Toki hän äkkipäissään tekee myös virheitä ja elämäkin välillä keikauttaa kummiin suuntiin, mutta Kertte myös tunnustaa erheensä. Eikä kertte ole paha, vähän vain äkkinäinen nainen miesten maailmassa. Ei ollut tuohonkaan aikaan naisilla helppoa.

Kaikkiaan koko sarja on nautinnollista luettavaa historiallisista romaaneista pitävälle. Maailma ja aikakausi nousevat esiin elävinä, henkilöhahmot ovat uskottavia eikä pieni yliluonnollisen ripauskaan sotke tarinaa. Olihan aika muutenkin loitsujen ja uskomusten vallitsemaa.

Paula Havaste on ollut tuottelias kirjalija, joten aiemmin ilmestyneitä historiallisia romaanejakin löytyy useampia. Oletteko lukeneet ? Kannattaako palata tuotannossa taaksepäin ?


5.11.2017

Mutakakkua muts... ei kun muksuille



No ei meillä kyllä ole lupa käyttää m-sanaa äidistä. Siellä, mistä minä olen kotoisin, sillä oli minun nuoruudessani ennemminkin vähän sellainen halveeraava sävy. Mutsiksi äitiään kutsuivat vain vastaan kapinoivat uhossaan. Tiedän sanan toisilla alueilla (tai toisina aikoina) kuuluvan normisanastoon, mutta minä olen äiti ja sillä hyvä. Tuossa otsikossa se vaan rimmasi. 

Tämä artikkeli on itse asiassa ollut aluillaan jo kolmisen viikkoa. Niin kauan minun on mieleni tehnyt mutaista suklaata. Nyt vasta sain aikaiseksi. Kerätessä voimia sunnuntai-iltana arjen alkuun, on tämä tahmea herkku ihan paikallaan. Taitaa meistä olla itse kullakin kiireinen ja työntäyteinen viikko edessä. 


Mukavia viimeisiä sunnuntaihetkiä kaikille! tai sitten energistä arjenkulkua - milloin nyt satutte tätä lukemaan. 

Suklainen mutakakku 

Laita ensimmäiseksi uuni lämpiämään 200 asteeseen ja vuoraa irtopohjavuoan pohja (halkaisija 26cm) leivinpaperilla, reunat voidellaan tai sitten voit vuorata koko vuoan leivinpaperilla, jolloin reunoihin jää jonkin verran taitosjälkiä, mutta makuahan tuo ei haittaa sitten tippaakaan. 

200g tummaa suklaata (Valrhona Manjari)
200g voita

Sulatetaan yhteen ja annetaan jäähtyä suurin piirtein kädenlämpöiseksi

4 kananmunaa
2dl sokeria

Vatkataan tuhdiksi vaahdoksi, johon sitten varovasti sekoitetaan voi-suklaaseos.

2,5dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta

Sekoitetaan ja sihdataan taikinakulhoon. Nostellaan tasaisesti taikina sekaisin ja kaadetaan kakkuvuokaan.

Paistetaan kakkua 10min uunissa ja ripotellaan sitten nopeasti päälle valkosuklaahippuja. Laitetaan takaisin uuniin 5-6minuutiksi.

Nostetaan kakku uunista. Odotetaan pari minuuttia ja otetaan pois vuoasta.

Vatkataan Vispi-vaahtoa tai kermavaahtoa. Maustetaan runsaalla vaniljalla. 


Tarjoillaan haaleana ja nautiskellaan hyvässä seurassa tai rauhassa yksinään. 

4.11.2017

Kirjakimara - Toto 6v:n.suositukset

Toto oppi kesällä lukemaan. Ihan sillain itsekseen, yht'äkkiä hän vain osasi.

Päätin, etten tyrkytä. En yhtään. En ainuttakaan kirjaa. Lukekoon itse, jos haluaa. Minä jatkan iltasadulla ja äänikirjoilla ja pidättelen henkeäni.

Muutama kuukausi siinä meni, mutta nyt olen yllättänyt Toton useammankin kerran kirjan ääressä. Saa nähdä olisiko 1/3 lukumiehiä (ja jottei Esikoinen nyt vedä hernettä nenään niin mainittakoon hänen kyllä nykyään jotain lukevankin - aina välillä)

Hieman on tosin haikea olo. Minut käskettiin pois vierestä lukemista häiritsemästä...

Tässä kuitenkin viime viikkojen lukusuosikit ja niihin liittyvät Toton kommentit:

Aino Havukainen, Sami Toivonen : Tatun ja Patun Suomi 

Tatu ja Patu -kirjat ovat lasten suuria suosikkeja. Aikuista kommellukset ja höpinäväännökset välillä vähän huvittavat, mutta muksut nauravat ääneen.

Suomi-kirjassa tutustutaan erilaisiin Suomi-juttuihin ja matkustetaan ympäri maata. Tapoihin tutustutaan saunasta mustikkapiirakkaan ja samalla tulee Suomen historiakin tutuksi. En ole ihan varma, haluanko pojan isän puolen sukulaisille (Ranskaan) ihan kaikkia Tatun ja Patun toteamuksia toistelevan, mutta hauskaa tuntuu lukiessa olevan.

Kysymkseen, mikä kirjassa on parasta, kuului vastaus seuraavasti :

"No, kun on niin kiva hakea tonttuja" 

Kirjaan on piiloteltu kotitonttuja vähän sinne sun tänne ja teemaltaankin tuo on tietysti ihan tähän vuoteen sopiva.


O.Ruzicka, A.Hetmerova : Mistä tavarat tulevat 

Tässä kirjassa käydään juurta jaksain läpi eri tavaroiden valmistusta. Leipä, juomalasit, kirjat ja muut esitellyt esineet ovat lapsille  tuttuja, joten niiden valmistusprosessit ovat kiehtovia ja liittyvät ymmärrettävästi jokapäiväiseen elämään.

Lisäksi, mitä ilmeisimmin hieman normikirjan muodosta poikkeava rakenne sisältä avautuvine isoine taitesivuineen ja luukkuineen on houkutteleva näperryksestä pitävälle pojalle.

Ei siis ole ihme, että Toton kommentti oli seuraavanlainen:

"On toosi mielenkiintoista lukea valmistuksesta, varsinkin leivän ja lasien" 

Tämä kirja olisi aikuisestakin mielenkiintoinen ja siitä saisi jutunjuurta, jos saisi luvan tulla mukaan lukemaan...


Nicholas Harris, kuvitus Sebastian Quigley : Pimeässä hohtava avaruus

Tämän kirjan kanssa minulla on käynyt parempi tuuri. Olen saanut lukea sitä iltaisin sängyn vieressä. Tiedä sitten kuitenkaan, jos tietokirjaa voi varsinaisesti iltasaduksi nimittää.

Mitä ilmeisimmin meillä kaksi nuorempaa poikaa ovat enemmän faktamiehiä - ainakin Toton tämänhetkisten suosikkien perusteella. Nämähän ovat kaikki selvästi asiasisältöön kallellaan Tatun ja Patun vinksautuksista huolimatta.

Pimeässä hohtava avaruus kertookin perustietoa Linnunradasta, auringosta, tähdistä, kuusta ja planeetoista. Ihan mielenkiintoista äidillekin, vaikka toki entuudestaan tuttua.

Eniten kirjassa kaikkia kiehtovat kuvat.

"Parasta on, kun kuvat hohtavat..." 
sanoo Totokin.

Ensin vähän valoa kohti ja sitten lamppu sammuksiin. Tekstinkin näkee hohtosivuilla lukea pimeässä. Siinä riittää riemua ja jännistystä asiasisältöä elävöittämään.


Sellaisia kirjoja viime aikoina. Pitänee ruveta levittelemään muita talosta löytyviä lastenkirjoja (ja niitähän löytyy korkeita pinoja) strategisiin paikkoihin pitkin olohuonetta. Katsotaan, mitä päätyy sitten luettavaksi asti.


Kahvi on tärkeä asia, vaikka blogimaailmassa kuohuu

Slurp tarjoili bloggaajalle kaffet 

Kirjottelin tuossa jokin aika sitten Slurp-palvelusta, jota sain kokeilla neljän kahvipaketin verran. Kokeilu päättyi varsin positiivisiin tunnelmiin ja päätökseen jatkaa ihan omalla rahalla - kunhan saan nyt kaapista löytyvät kahvit loppuun.

Parinsadan gramman pussi kahden viikon välein osoittautui minulle turhan isoksi määräksi, mutta onneksi on toinenkin mahdollisuus. Kahviyllätykset tulevat siis jatkumaan neljän viikon välein.

Kivointa palvelussa olivatkin juuri yllätykset. Jokainen kahvipaketti oli eri paahtimosta ja siksi vähän erilainen makukokemus. Ihan kuin olisi joulu tullut, kun postissa kolahti Slurpin paketi.

Koska tilauksen alussa sai kuitenkin valita omat mieltymyksensä, olivat ainakin tämän kokeilun aikana kaikki maistellut kahvit ihan mahtavan hyviä ja juuri minun makuuni.

Minun makuni on vahva ja tummapaahtoinen, pehmeä ja hitusen suklainen, ilman kitkeryyden häivääkään. Sellainen sumppi, joka vahvana tukee isonkin maitomäärän alta. 

Kaikki palvelusta tulleet kahvit kattoivat vaatimukset ihan heittämällä ja eroja niiden välillä oli vaikea määritellä. Yhdessä oli ehkä hitusen turhan hieno jauhatus pressopannuun, toisessa häivähdys kovuutta. Ihan parhaaksi tällä kertaa osoittautui Holmen Coffeen Holmen Havana, jota voi täysin varauksetta siis suositella myös erikseen ostettavaksi.

Muita maisteltuja olivat Kaffa Roasteryn India Monsoon Malabar, Pirkanmaan paahtimon Honduras Santa Rosa sekä yksi, jonka pussin isäntä ehti heittämään pois ennen kuin olin saanut nimen kirjoitettua ylös, enkä kuollaksenikaan muista sitä. (Palveluun parannusehdotus - listatkaa johonkin, mitä kahveja kestotilauksessa asiakas on milloinkin saanut...)


Ja jos joku nyt ihmettelee, niin kahvi on tärkeää

Blogimaailmassa (ja somessa yleensä) kuohuu taas aiheesta sun toisesta. Viime aikoina on ainakin (1) ihmetelty vaatimuksia kirjabloggaajille tehdä "oikeanlaista" ja vakavaa kritiikkiä, ja toisaalta (2) pohdittu ilkeilyn ja rakentavan arvion eroa, (3) pelätty blogien "laimistuvan" pahojen anokommenttien vuoksi ja (4) nyt kuohuu tyttöjen ja poikien identiteettikehityksen keinoista.

Minua vähän väsyttää. Aiheet ovat tärkeitä, mutta omien ajatusten muotoileminen julkaistavaan muotoon ei tässä aivokoomassa oikein onnistu. Keskustelunaiheita on niin moniakin, ettei aikakaan anna periksi. Sanottakoon siis vain, että

1- 2) Kirjabloggaajat kirjoittavat rakkaudesta kirjoihin ja saavat kirjoittaa juuri sellaista mutuhuttua kuin haluavat. Minäkin kirjoitan ihan juuri niin kuin kirjoista ajattelen ja omin sanoin. Jos joku innostuu kirjoista keskustelemaan, tai mikä parasta (!) niitä lukemaan sepustuksieni perusteella, sitä parempi. Ilkeä ei kai kukaan halua olla ja siksi kannattaa miettiä, miten asian ilmaisee kirjailijan  tuotoksen mennessä ohi tai oman maun viereen.

3) Ilkeät anot menköön metsään ja jokainen ottakoon peilin käteensä kirjoittaessaan. Netissäkin kirjoittavat ihmiset ihmisille - Sanoisitko saman kasvokkain? On sääli, jos blogikirjoittajat ryhtyvät säätelemään sisältöään kommenttien pelossa.

4) Tytöt saavat ollat tyttöjä ja pojat poikia tai sitten jotain muuta ihan niin kuin haluavat. On meidän aikuisten asia kannustaa, tukea ja kertoa, miten ihana lapsi on ihan omana itsenään. Tärkeää ei minusta ole kertoa, millainen tytön tai pojan pitäisi olla, vaan omalla esimerkillä (ja puheilla!) antaa kaikille kukille lupa kukkia omissa väreissään.

Ugh - olen puhunut. 

Sitten menen keittämään kahvia. Hyvä kahvi on tärkeä asia. Se tuottaa energiaa ja mielihyvää. Kupillisen valmistamisen rutiini antaa aikaa ajatustyölle. Sen meditatiivisuus rauhoittaa ja antaa voimia seuraavaan työhön ja pohdintaan - ja vaikka sopivan ajatustauon ennen enterin painamista.