8.12.2017

Yön kantaja

Aloitetaanko taas perusvalituksilla ? Kiirettä pitää, vauhti vaan kiihtyy. Kirjoja ei ehdi lukemaan, perhe ruokkii itse itsensä, mutta kerkesin sentään eilen firman pikkujouluihin. Tosin sieltäkin lähdin aikaisin kotiin, jotta jaksaisin tänään taas painaa.

Olisiko siinä tarpeeksi valitusta?

Toisaalta on tietysti hyvä, että jaksaa edelleen valittaa ja tiedostaa valituksen aiheet, kuten nyt vaikka, että niska on jumissa, silmiä särkee ja korvissa humisee väsymys. Vielä en sentään kuule ylimääräisiä ääniä, eikä nykyaikana onneksi kovaäänisesti valittavia naisia hiljennetä laittamalla heidät syrjäiselle saarelle niin kuin vielä ei niin kovin kauan sitten. Katsotaan ehkä vain pitkään. "Miten niin ei konsultti halua omistautua työlleen lomia myöten? Mikä perhe?" Kummallinen tämä nykyajan työmaailma.

Seilin saarelle harmiaan tai halujaan julkisesti ilmaisevia sopeutumattomia lähetettiin vielä viime vuosisadan puolivälissä. Heidän joukossaan oli enemmän tai vähemmän sairaita, hyveellisten ihmisten olemista häiritseviä . Lapsensa surmanneet langenneet naiset olivat rinnakkain pahennusta aiheuttaneiden villikoiden kanssa seuranaan oikeasti psyykkisistä sairauksista kärsiviä. Jotenkin nuo naiset sitten kuitenkin elivät elämäänsä. Eristyksissä ja niukoissa oloissa, mutta kohtalonsa kantaen.

Katja Kallio : Yön Kantaja 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Seilin saari on tänä vuonna esillä kirjallisuudessa peräti kahden romaanin voimin. Johanna Holmströmin Sielujen saari on minulla vielä lukematta, mutta kaiken kiireen keskellä sain sentään Kobosta loppuun Katja Kallion Yön kantajan.

Kallion kirjaa on kovasti kehuttu Blogistaniassa, mutta minulla on mitä ilmeisemmin kirjailijan kirjoitustyylin kanssa jotain kahnausta. Samalla tavalla kuin aiemmin lukemani Säkenöivät hetket, jäi Yön kantajakin minulle etäiseksi.

Toki tarina kerran kuumailmapallolla Pariisiin lähteneestä nuoresta naisesta, joka päätyy Seilin saarelle vuosikymmeniksi, on kiehtova, Irtolaisena ja prostituoituna aikaansa kuluttanut Amanda joutuu sopeutumaan elämään enemmän tai vähemmän omissa maailmoissaan kulkevien naisten kanssa.

Eristyksissä olevassa yhteisössä löytyy ystävyyttä ja pilkahtaapa rakkauskin vuosien varrella. Kyseessä on kuitenkin vankila, vaikka sairaalasta puhutaankin. Ken sinne tulee, ei koskaan enää poistu. Siihen tottuminen olisi kai vaikeaa kenelle tahansa ja saisi tasapoinoisimmankin mielen järkkymään. Monotonisuus ja toimien toistuvuus vuodesta toiseen lienee aiheuttanut vähintäänkin lievää ahdistusta. Samoin vain harvoin muuttuva seura. Jos joukkoon sattuu joku ikävä, on vain opittava tulemaan toimeen tai elämästä ei tule mitään.

Amanda horjuu koko kirjan ajan mieleltään huonosti voivan naisen ja vain eksentrisyytensä vuoksi pois näkyvistä suljetun neidon välillä. Jotenkin en saanut hänen olennostaan kiinni.Vuodet kuluvat kirjassa nopeasti, välissä tarina vähän katkeaa ja jatkuu sitten hiukan toisenlaisena. Ehkä tuo katkonaisuus teki sen, etten oikein pysynyt tahdissa mukana.

Amandan ja hänen kohtalotoveriensa tarinat ovat liikuttavia, varsinkin kun ne pohjaavat monessa kohtaa todellisuuteen. Nykyään tuntuu oudolta, että niinkin heppoisilla perusteilla ihminen voitiin sulkea laitokseen loppuiäkseen, kokonaan pois yhteiskunnan piiristä. Edelleenkin mielenterveydeltään horjuvia usein karsastetaan ja heidät halutaan pois silmistä. Onneksi samaan aikaan mielen sairauksista myös puhutaan avoimemmin.

Toisaalta nykyään myös diagnosoidaan ihan kaikki. Jokaiselle vähän standardista poikkeavalle halutaan antaa jokin kirjainyhdistelmä ja julkkisten masennukset paranevat lööppien välillä. Ennen suljettiin normeista poikkeavat eristykseen, nyt annetaan parannusohjeita naistenlehdissä.

6 kommenttia:

  1. Tykkäsin kirjasta kovasti. Seilin saarella on liikuttava historia, samoin Amandalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seili on kyllä historialtaan varsin mielenkiintoinen paikka.

      Poista
  2. Tämä on hieno romaani, mutta minäkään en päässyt ihan sisään tarinaan. En tiedä, johtuuko se lukuajasta, kirjasta vai minusta lukijana - ehkä kaikesta. Mutta kiinnostava ja hyvin kirjoitettu Yön kantaja on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle jotenkin Katja Kallion kirjoitustyyli jättää minut tarinan ulkopuolelle. En oikein tiedä miksi.

      Poista
  3. Kuulostaa mielenkiintoiselta tarinalta ja varsinkin, jos yhtään pohjautuu todellisuuteen. Olet aivan oikeassa tuosta, että kaikille halutaan antaa joku diagnoosi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen kirja kyllä, ja Seilin saarelle pitänee mennä käymään, kun seuraavan kerran sillä suunnalla liikutaan kesäaikaan.

      Poista