26.11.2017

Spelttisämpylät juuresta

Taidan jättää valitukset tällä kertaa väliin. Tulee liikaa toistoa tähän blogiin, jos joka postaus alkaa liikojen töiden ja ajanpuutteen uikutuksella. Sanottakoon siis vain, että somen puolella minulla on tainnut päivittyä lähinnä Insta Stories (minna_vuocho)... Sieltä näkee mm. sen miten usein meillä on nykyään syöty ihan jotain muuta kuin kotona tehtyä.. tai korvattu ateria leivänpalalla. 

Jotain sentään on tullut leivottuakin. Juuri on pakko pitää hengissä, joten kerran viikossa pistän taikinan pyörimään.  


Tosin olen pahemman kerran jämähtänyt viime aikoina perussämpyläpohjeeseen ja onhan se herkkua.. Nyt teki kuitenkin mieli kokeilla jotain muutakin ohjetta ja Kotilieden Leivonta-lehdestä löytyi mukavasti turkulaisen leipomo Gryn ohje pelkästään spelttiä ja juurta sisältäviin sämpylöihin - ja juurta riitti vielä perusreseptiäkin varten.

Kotilieden Leivonta -lehti kannattaa muuten aina hankkia, kun se ilmestyy. Siinä on joka kerta mielenkiintoista luettavaa ja kokeiltavia reseptejä. Yksi parhaista leivontaan liittyvistä lehdistä Suomessa minun mielestäni (ja Kotilieden reseptit ovat olleet luotettavia niin kauan kuin minä muistan jotain leiponeeni - ja se kattaa jo aika pitkän ajanjakson)

Tykkään speltin mausta tosi paljon Siinä on sellainen hauskan pähkinäinen vivahde, joka minun suussani maistuu herkulle. Speltillä leipomisen hankaluus on siinä, että sen kanssa ei meinaa millään saada kunnon sitkoa. Siksi sämpylät ovat pehmeitä, mutta hivenen murenevia. Selvästikään näitä ei myöskään ole tarkoitettu säilymään pidemmälti. Muuttuivat yön aikana vähän turhankin tiiviiksi massaksi, mutta eipä niitä kyllä pahemmin jäänytkään seuraavaa päivää odottamaan.

Reseptissä käskettiin laittamaan myös kuivattua viikunaa. Minä jätin lasten toiveesta sen pois, mutta tulen kyllä lisäämään seuraavaan erään ihan vain itseäni (ja isäntää) varten.

Gryn hunaja-spelttisämpylät 

15 sämpylää

100g aktiivista vehnäjuurta
500g vettä
65g hunajaa
800g hienoa luomuspelttijauhoa
80g auringonkukansiemeniä
( 80g kuivattua viikunaa )
12g puhdistamatonta merisuolaa (pistin vähemmän, kun suolaisuus vähän pelotti. Ehkä siksi sitko oli huonompi, suola kuulemma edesauttaa huokoisuutta ja sitkon muodostumista)

Sekoita kulhossa juuri, melkein kädenlämpöinen vesi ja hunaja. Lisää loput ainekset ja sekoita tasaiseksi. Annoin hetken pyöriä koneessa ja jätin sitten lepäämään reseptissä neuvotuiksi 30 minuutiksi.

Taikinaa ei käsketä varsinaisesti vaivaamaan, vaan venyttämään ja taittamaan kahtia. Samaa ohjetta olen seurannut muutaman muunkin leivänteko-ohjeen kanssa, joten ilmeisen perustekniikkaa. Venyttämällä ja taittamalla muutamaan kertaan (suuntaa vaihtaen poikittain) saadaan kuulemma sitko paremmaksi.

Taas annetaan levätä 20min, taitellaan uudelleen, lepuutetaan 30min ja leivotaan sitten sämpylöiksi. Sämpylät jätetään liinan alle nousemaan vielä ainakin pariksi tunniksi.

Lopuksi paistetaan 250 asteessa 10-12min.

13 kommenttia:

  1. Minulle ainakin maistuu spelttipuuro, joten näistä sämppäreistä varmasti myös pitäisin.
    Ihanaa sunnuntai-iltaa sinulle Minna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Speltti on mahtavan hyvää.
      Ihanaa sunnuntai-iltaa sinullekin!

      Poista
  2. Olipa kiva resepti. Pitää kokeilla! Juuresta minulla on parhaiten onnistuneet sämpylät ja niitä onkin tullut leivottua. Ruisleipä on myös ollut aika onnistunutta, mutta vaalea Juurileipä on vielä jäänyt turhan tiiviiksi. Mielenkiintoista puuhaa on tämä juurella leipominen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, jotenkin tuntuu, että juurella nimenomaan sämpylät nousevat kauniisti.

      Poista
  3. Juurileipä on niin hyvää, mutta juuren elossapitäminen vaatii tietyn tyyppisen ihmisen (se en ole minä) ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen ollut yllättynyt tämän juuren kestävyydessä hoidossani - ei ole yleensä kestänyt näin kauan.

      Poista
  4. Herkullisen oloiset sämpylät!

    VastaaPoista
  5. Tuore sämpylä, paljon sitä parempaa ei ole.

    VastaaPoista
  6. Mäkin haluan juuren! Ja sitten myös aikaa leipoa siitä... ;D

    -Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juurta saa vaikka minulta, jos sattuu olemaan pääkaupunkiseudulla :-) Pistä vaan viestiä...

      Poista
  7. Sain just ystävältäni hapanjuurta vaaleaa leipää varten (ruisjuuri mulla onkin ollut jo pitkään), enkä malta odottaa että ehdin leipoa sillä! Juurileipä on vaan NIIN ihanaa!

    VastaaPoista