4.7.2016

Kesäkuun luetut ja heinäkuun suunnitellut

"Äiti! Ota kuva niin me "esitetään" pelokkaita...! "

Kesä ja kirjat! Ihan lyömätön yhdistelmä, joka toistuu vuodesta toiseen. Heti huomasi lukutahdin paranevan, kun kesäloma lähenee. Vaikka varsinaista lomaa oli kesäkuussa vain pari päivää, tuli kuukauden aikana luettua peräti 9 kirjaa. Joukkoon mahtuu kaksi äänikirjaa, viisi e-kirjaa ja kolme perinteistä painettua. Kaikki tällä kertaa suomeksi.

Taas mennään... 
Ihan rockn'roll

Kuukausi alkoi hyvin ja fiilis oli ihan rockn'roll, kun työmatkoilla sai kauhistella Ozzy Osbornen edesottamuksia. Elämäkerrassa ääneen pääsee lämminsydäminen, vähän tohelo eikä ehkä ihan maailman älykkäin rokkistara. Puhuttavaa herran vaiheista riitti toimistolle saakka useampana aamuna.

Kuukauden toinen äänikirja kertoikin sitten fiktiivisestä ja nuoremmasta kapinallisesta eli tuli viimeinkin tutustuttua myös Rick Riordanin Salamavarkaaseen.

Dekkareita (tai jännäreitä) mahtui kuukauteen neljä keskenään varsin erilaista. Hugh Laurien Järein asein sai pohtimaan näyttelijää kirjailijana, Kate Atkinsonin Ihan tavallisena päivänä hurmasi erilaisuudellaan ja Alan Bradleyn Hopeisen hummerihaarukan tapaus toi viehättävän Flavian taas takaisin lukilistalle. Viimeisimpänä luin pojalle kesälukemiseksi ladatun Pasi Lönnin Aavetanssin. (Äiti luki, poika ei - ainakaan vielä. Normitilanne siis.) Ei yhtään hullumpi dekkarikuu, vaikka dekkariviikko pääsikin kaikessa tohinassa vähän livahtamaan ohi.

Fantasiaa edustivat kesäkuussa Kummalinnun raapaleet. Ihan mahtavia! Raapaleet ovat jääneet yhdeksi lempilajikseni ja nämä olivat varsin herkullisia. Pimeää pimeämpi - Kummalinnun munia 2 palaa vielä bloggauksen muodossa.

Sitten ovatkin listalta jäljellä enää uudelleen löydetty klassikko eli Ida Simonsin Tyhmä neitsyt sekä kuukauden "itsetutkiskelukirja" eli Rikas elämä - parempaa arkea hidastamalla. Molemmat ovat mielenkiintoisia omassa lajissaan. Hidastaminen jää toivottavasti takaraivoon muistiin, kunhan syksyn kiireet taas pyörähtävät käyntiin. Nyt lomaillaan!

Olen valmis!


Lomakiireitä 

Me emme tänä vuonna lähde lomalla yhtään pidemmälle reissuun. Särkänniemessä käytiin ja samoin Linnanmäellä ja Mikkeliin suuntaamme ensi viikolla jossain välissä, mutta muuten pyöritään nurkissa. Se ei kuitenkaan tarkoita hiljaista oloa.

Tiedättehän heinäkuun suurimman tapahtuman, jota saan ilokseni tänä vuonna emännöidä? Jos ette tiedä, klikatkaa tänne - MUISTATTEHAN ILMOITTAUTUA MUKAAN! Ilmoittautuneita on tällä hetkellä 51 eli tismalleen sama luku kuin viime vuonna. Päästäänhän uuteen ennätykseen?

Lukemisen lisäksi suunnitelmissa on kuunnella sekä kirjoja että teatteria. Syitä on useampia:

  1. Minulla on testauksessa Sudio Swedenin Bluetooth kuulokkeet ja ensivaikutelmat ovat oikein hyvät. (HUOM! alekoodi sivupalkissa...) 
  2. Tajusin, että Yle Areenassa on tarjolla myös Radioteatteria ja heinäkuussa sieltä löytyy mm. Umberto Econ Ruusun nimi. Oli ihan pakko luoda tunnukset, vaikka muuten välttelen uusia kirjautumisia! 
  3. Lomalla tulee leivottua ja sitten pitäisi kalorit kuluttaa - kävelyä, kävelyä, kävelyä aina kun keli sallii. Mikäs sen parempaa kuin lenkki hyvän kirjan tai teatteriesityksen seurassa, jollei perhettä kiinnosta lähteä äidin seuraksi. Ja jalkapallon vuoksi on yksinäisiä kierroksia todennäköisesti odotettavissa ainakin alkukuusta. 
Niin, ja kun kesäkuussa oli vuorossa UIT, pitää heinäkuussa päästä kesäteatteriin ainakin kerran. Kuukauden teatteri -haaste on edelleen voimissaan - Radioteatterin myötä erittäinkin voimissaan!


p.s. myös kyökkipsykologiaa harrastettiin kesäkuussa. Napatkaa haaste itsellenne, jos kiinnostaa :-) 



4 kommenttia:

  1. MVC

    ajattelen ja toimin toisin: http://hikkaj.blogspot.fi/2016/07/hevostellaas-vahasen.html

    Molempi parempi. :)

    VastaaPoista