11.8.2014

Kirpun kanssa Sysimetsässä

Colin Meloy : Sysimetsä 
lukijana Eero Saarinen, 
suomentanut Peikko Pitkänen
luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta 

Meidän isompia poikiamme ei saa sitten millään tarttumaan kirjoihin, siis ei millään. Blogia vähänkään kauemmin seuranneet ovat tästä tainneet kuulla joskus ennenkin. Tänä kesänä otin käyttöön uuden taktiikan. Kun kerran minäkin kuuntelen mielelläni äänikirjoja, niin ehkä sitten pojatkin ?

No, esikoinen missattiin ensimmäisten lukujen aikana - oli kuulemma parempaakin tekemistä - häntä tosin sitten vähän harmittikin myöhemmin. Keskimmäisen sain koukutettua Sysimetsän tarinaan. Se oli tarpeeksi vaihteleva ja jännä ja lisäksi kuuntelu näytti sopivan pojalle, jolle paikallaan pysyminen tuottaa todellisia vaikeuksia. Hän leikki jollain vieressä koko ajan samalla kun tarina soljui puhelimesta ja yllätys - pyysi jatkamaan tarinaa yleensä useamman luvun kerrallaan!.

Olikin aikamoinen tarina. Varikset sieppaavat Pruen pikkuveljen ja lentävät vauva mukanaan tiettömään metsään. Prue lähtee etsimään veljeään Curtis-ystävänsä kanssa ja he joutuvat keskelle suurta valtataistelua. Kojoottiarmeija, metsän ryövärit, leskikuningatar, mystikot ja lintujen kruununprinssi ovat kaikki vuorollaan äänessä. Kaikilla on omat toiveensa ja tavoitteensa, mutta kuka sitten lopulta onkaan se pahis ? Tämä tarina ei ole sopiva ihan pienille koululaisille. Ihmisiä ja eläimiä kuolee ja sodan kauhut kuvataan elävästi.

Minua viehätti tarinassa erityisesti se, että mikään ei oikeastaan lopult ole ihan sellaista kuin näyttää. Niinhän tosielämässäkin on. Aikuinen osasi kirjasta vähän ennakoidakin käänteitä, mutta oli jännä seurata, miten kymmenvuotias koki muutokset. Hän suorastaan järkyttyi, kun joitakin suunnitelmia paljastui ja taistelukohtausten melske heijastui silmistä. Kirjan tapahtumiin palattiin välillä kuunteluhetkien välilläkin, kun piti setviä henkilöiden motiiveja ja tekoja vielä vähän lisää.

Klassikko ansaitsee paikkansa ja äänikirjakokeilu oli erittäin onnistunut. Seuraava yhdessä kuunneltava äänikirja on jo ladattuna (Me rosvolat) - tosin huomasin, että Sysimetsähän on ilmeisesti trilogia. Onnistuisinkohan houkuttelemaan Kirpun oikein kirjan ääreen ?  Ainahan sitä voi yrittää...

Luettavaksi ja blogattavaksi vapaavalintaisena Elisa Kirjalta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti