30.6.2014

Miten rikoskirjani ovat syntyneet ? - Suomalaiset dekkaristit kertovat

Kirsi Luukkanen (toim.)/Paula Arvas (toim.) : Miten rikoskirjani ovat syntyneet ? - 
Elisa Kirjalta Dekkaripiirin liittymislahjana (näköjään edelleen...)

Liityin tässä taannoin Elisa Kirjan dekkaripiiriin ja sain liittymislahjana suomalaisten dekkaristien yliopistossa pitämistä esityksista (ja parista kirjaa varten kirjoitetusta) kootun sikermän kertomuksia heidän tiestään kirjailijoiksi ja nimenomaan rikoskirjailijoiksi.

Listalla on paljon tunnettuja ja vähän tuntemattomampia suomalaisia kirjoittajia. Esseiden taso ja sisältö vaihtelevat kirjoittajittain, mutta noin yleisesti ottaen on hurjan mielenkiintoista lukea kirjailijoiden omista näkemyksistä siihen, miksi ja miten heistä tuli dekkaristeja. Lisäksi he valottavat myös tapaansa kirjoittaa kirjansa.

Jos tästä tarinakokoelmasta voi jotakin oppia, niin ainakin sen, että kirjailijaksi voi tulla yhtä monella tavalla kuin on kirjoittajia. Joku on kirjoittanut lapsesta saakka, toinen ryhtyy kirjailijaksi vasta kypsemmällä iällä. Samoin kirjojen kirjoittamisen tapa vaihtelee. Osa määrittelee tarinan luvut miltei viimeisiä yksityiskohtia myöten valmiiksi, osa taas kulkee tarinan mukana eikä aloittaessaan tiedä edes rikosta saatikka rikollista... Yhteistä kaikille tuntuu olevan se, että he lukevat ja ovat aina lukeneet paljon. Lisäksi kaikkien mielestä kirjoittaminen käy työstä - jos odottaa inspiraatiota, jää kirja kirjoittamatta. Tekstiä syntyy vain kirjoittamalla.

Kirja toimii myös mahtavana varastona uutta lukemista listattaessa. Sekä kirjailijoiden omat teokset, että heidän mainitsemansa vaikutteet pidentävät luettavien listaa huomattavasti.

28.6.2014

Kesälukemista : Ruma kreivitär

Kaari Utrio : Ruma kreivitär
Kesälukemista kirjastosta 

Kesä, sade ja historialliset romaanit on klassinen yhdistelmä. Kun romaanin on kirjoittanut Kaari Utrio ollaan jo melkein lapsuudenmuistoissa, paitsi että nyt ei puhuta niistä keskiaikaan sijoittuvista ritariromaaneista vaan 1800-luvun Helsinkikuvauksista. Ei silti, minä pidän molemmista. Ainoana huolena on, että ajan kuluessa on vaikea erottaa romaaneja toisistaan Oppinut neiti, Seuraneiti ja Ruma kreivitär kun ovat aikalailla samantyylisiä.

Jokaisessa kirjassa on köyhä, mutta sivistynyt nuori nainen, joka haluaa selvitä omillaan. Jokaisessa kirjassa on vähän porvarillinen, mutta ah, niin ritarillinen rikas mies. Jokaisessa kirjassa on vaikeuksia ja ikäviä rovastinrouvia tai muuten vaan tyrannimaisia vanhoja tätejä. Jokaisessa kirjassa on vaikeuksia, mutta sitten koittaa rakkaus. Ihania siis, mutta pienissä määrin kerralla. Ei näitä kauhean montaa ihan peräjälkeen jaksa lukea.

Ruma kreivitär kertoo kahdesta sisaruksesta, jotka kreivi-isän pelihimo pudottaa köyhyyteen ja sukulaisten armoille. Paikalle ilmaantuu ulkomailta palannut tupakkatehtailija. Hän on vanhan merikapteenin poika, joka on menestynyt elämässään ja tulee tasaamaan tilejä lapsuutensa kokemusten kanssa. Tarinan käänteissä juonitellaan niin avioliittomarkkinoilla kuin talouden kentällä ja parikatrilli pyörii useampaankin kertaan, ennen kuin päädytään loppuratkaisuun.

Kirja on taattua Utriota historiallisine yksityiskohtineen, vaikka niitä ehkä Rumassa kreivittäressä onkin hiukan vähemmän kuin noissa kahdessa muussa. Mielenkiintoista kuitenkin.

Mitäpä tästä nyt sitten muuta sanoisi, varsin mukavaa kesälukemista.

26.6.2014

Maasta maahan maiden kautta - The Long Earth



Terry Pratchett / Stephen Baxter : The Long Earth
Helmet / Overdrive -laina

Mitä jos olisi mahdollista kokea rinnakkaisina maailmoina kaikki maapallon kohtalon vaihtoehtoiset mahdolliset ja mahdottomat hetket ja tilanteet ? The Long Earth kuvaa tilannetta, jossa ihmiset oppivat siirtymään rinnakkais-Maasta toiseen. Suurin osa tarvitsee siirtymiseen yksinkertaista perunavoimaista laitetta, toiset osaavat siirtymisen luonnostaan. Yht'äkkiä ihmiskunnalla on käytössään loppumaton määrä maapalloja ja niiden resursseja. Pioneerit lähtevät asuttamaan maita, joista jotkut ovat hedelmällisiä ja vieraanvaraisia, toisissa vaanivat esihistorialliset pedot. Valtiot pyrkivät levittämään valtaansa todellisuudesta toiseen.

Joshua on yksi luontaisista "siirtyjistä". Hän syntyi siirtomaailmaan ja viettää aikaansa seikkailemalla Maasta toiseen. Sitten hän pestautuu tutkimusmatkalle, joka vie kauemmaksi kaikkia siihen asti tunnettuja rajoja ja kohti maailmoja uhkaavaa vaaraa.

The Long Earth on mielenkiintoinen. Ajatus rajattomasta määrästä maapalloja rinnakkaisissa todellisuuksissa huimaa jo kuvitteellisena ja herättää lukijankin halun tutkimusmatkoihin. Kirja sisältääkin suurimmaksi osaksi kuvauksia rinnakkaisten maapallojen olosuhteista ja niiden asukkaista. Itse asiassa koin vaikeaksi löytää mitään varsinaista juonta tarinasta ennen kuin aika lopussa ja siinäkin aika yksinkertaistettuna. Ovathan kuvaukset tietysti mielenkiintoisia, mutta en tiedä kannattavatko ne kirjasarjaan saakka. Tämä nimittäin on ensimmäinen vasta ensimmäinen osa.

Mielenkiintoisinta kuvausta kirjassa edustivat ajatukset evoluution tuomista vaihtoehdoista ihmiskunnan, ihmisapinoiden tai humanoidien kehityksessä. Joukosta löytyvät linkitykset ihmiskunnan mytologiaan peikkojen ja haltioiden saadessa selityksensä. Samoin vertailu esihistoriallisiin ihmisapinoihin ja ihmisiin saavat oman paikkansa tarinassa. Näiden vastapainona toimii "nykymaan" eli Datumin tekninen kehitys ja sen luomat mahdollisuudet tekoälyn ja ihmisen teknisen laajentamisen kehityksessä.

Kirjan loppuosan pohdiskelu ihmisen reaktiosta rajattomiin resursseihin ja ihmiskunnan jakautumisesta alkuperäisen maapallon asukkaisiin ja uudisasukkaisiin tuo kirjan teemoituksen ihan uudelle tasolle. Samalla juonen tapahtumat kiihtyvät ja lopussa jäädään kirjasarjalle sopivasti roikkumaan reunalle. Pitänee siis lukea ainakin seuraava osa The Long War. Kolmannen osan nimi The Long Mars myös herättää suhteellisen jännittäviä mielleyhtymiä.

Tämä oli myös ensimmäinen sähkökirjalainani Overdrivesta. Kaikkiaan olen ollut palveluun ihan tyytyväinen, vaikka valikoimat ovatkin osoittautuneet pienemmiksi kuin alussa kuvittelin. Ihan hyvin sieltä kuitenkin taitaa lukemista löytyä vielä vähäksi aikaa. 

25.6.2014

BINGO!



BINGO!


Jee - tämä oli hauskaa!
Katsotaan saanko kesän aikana koko ruudukon täyteen.

Bingoriviltä löytyvät :
Alle 200 sivua : Johanna Hulkon Geoetsivät ja rahakäärön arvoitus
Dekkari : Five Red Herrings by Dorothy L. Sayers
Fantasia : The Long Earth by Terry Pratchett & Stephen Baxter
Romantiikka : Veera Niemisen Avioliittosimulaattori
Kuuluu kirjasarjaan : Mazo de la Rochen Jalna

Lisää bingosta ja pelin säännöistä voi lukea täällä...

24.6.2014

Klassikkoaukkoja paikkaamassa - Jalna

Mazo de la Roche : Jalna
Kirjaston vaihtohyllystä

Minä olen tiennyt Jalnasta aina, mutta jostain syystä en koskaan ole tullut siihen tarttuneeksi - tai sitten en vain muista. Luulen, että muistaisin. Kun puhutaan sukukronikoista, romanttisista sarjoista tai perinteisistä romaaneista, nousee Mazo de la Rochen Jalna aina esimerkiksi tyylipuhtaasta edustajasta.

Sivistyksessäni oli siis Jalnanmentävä aukko, ja kun sarjan ensimmäinen osa vilkutteli kirjaston vaihtohyllystä niin johan se piti napata mukaan. "Se on sopivaa kesälukemista", ajattelin. Niinhän se onkin.

Jalna oli paikka Intiassa, jossa matriarkka eli isoäiti Whiteoak tapasi miehensä ja meni tämän kanssa naimisiin. Yhdessä he perustivat sukutilan ja dynastian palattuaan Kanadaan ja nimesivät paikan muistuttamaan avioliittonsa alkuajoista. Tilalla kasvatettiin tytär ja pojat, siellä varttuu veljessarja lapsenlapsia. Tiiviin yhdessäolon tasapaino järkkyy, kun taloon tuodaan kaksi morsianta. Tunteet kuohuvat, parit murtuvat ja tarinan dramaattisuus nousee huippuunsa. Kätkettyjä ja kiellettyjä haluja kertautuu kirjassa oikein kunnon Viktoriaaniseen tapaan, höystettynä siirtomaiden näennäisellä hillittömyydellä.

Jalnaa oli hauska lukea. Se on niin kovin tyypillinen. Taidan silti jättää sarjan lukemisen tähän. Kyllähän sitä olisi ihan mielenkiintoista kuulla, mitä tapahtuu runoilija Edenille, tilanhaltija Rennylle tai nuoremmille veljille, mutta tarinan seuraaminen vaatisi keskittymistä käänteisiin, jotka kuitenkin, kaikesta huolimatta ovat vähän kärsineet aikojen muuttumisesta. Kerrontakin on raskasta ja koristeellista, sitä ei nykylukija oikein jaksa kovinkaan pitkälle. Henkilöt ovat kovin kuohuksissaan ja kuitenkin niin ilmeettömiä, että se tuntuu vähän vieraalta ja keinotekoiselta.

Jalna on mukava kuriositeettina. Se pitänee tietää (ja kokea), mutta tähän se nyt tällä kertaa jää.

22.6.2014

Agatha Christie analyysissä

















Carole Owens : The Lost Days of Agatha Christie 
HelMet/Overdrive - lainana 

Lukumaraton oli ja meni, samoin juhannuksen vapaapäivät. Minulla mitä ilmeisemmin jäivät "kirjat päälle" sillä tulin lukeneeksi viikonloppuna vielä normaaliakin ahkerammin. Osansa tietysti taisi olla kylmällä ja vähän sateisellakin säällä, joka sai viettämään illat sisätiloissa.

Nykyään minulla on aina vähintään yksi kesken oleva äänikirja puhelimessa. Niin tietysti nytkin. Tällä kertaa kyseessä oli  The Lost Days of Agatha Christie, joka pyrkii kuvaamaan nimensä mukaisesti dekkarikuningattaren elämään perustuvia tapahtumia.

Dekkarikuningatar Agatha Christiellä nimittäin oli omassa elämässään tarinoidensa veroinen mysteeri. Hän katosi 11 päiväksi ennen kuin suuren mediakohun ja etsintäoperaation päätteeksi hänet löydettiin hotellista väärällä nimellä kirjautuneena. Virallinen syys katoamiselle oli muistinmenetys. Mehukas juttu siis on kyseessä.

Carole Owensin kirjassa seurataan iäkkään psykoanalystin tarinaa siitä, miten hän paransi kirjailijaa jo 20 vuotta vaivanneen muistinmenetyksen yhdessä iltapäivässä. Tarinassa analyysi alkaa alusta, eli lapsuudesta ja sieltä kuljetaan vähitellen traumaattiseen katoamiseen ja sen syihin. Pääsemme tutustumaan pienen Agathan painajaisiin ja niiden syihin, nuoren neidon elämänmuutoksiin sekä vanhemman rouvan ajatuksiin kaikesta tapahtuneesta. Samat kaavat toistuvat tapahtumissa kerta toisensa jälkeen.

Minä en ole mikään psykoanalyysin tuntija tai edes sen kummemmin siitä kiinnostunut, joten olen aika jäävi arvioimaan kirjan psykologista asiantuntijuutta. Näin kyökkipsykologian perusteella todettakoon, että kyllähän sitä itsestäänkin tietää toistavansa tiettyjä malleja, toimivansa aina samalla tavalla, jollei satu jostain syystä huomaamaan ja sitten tietoisesti muuttamaan käyttäytymistään. Silti tarina ei oikein kuulosta uskottavalta. Voisiko ihmisen mieli tosiaankin toimia noin ? En tiedä. Toisaalta, kyseessä onkin fiktiivinen kertomus.

Kirja sisältää paljon dialogia ja sopii siksi hyvin nimenomaan äänikirjaksi. Sitä kuunteli ihan mielellään, mutta onneksi se ei ollut yhtään pidempi. Jo nyt tietynlainen toisto alkoi välillä käydä vähän puuduttavaksi ja pieni henkilömäärä (käytännössä 2) vähän rajoitti tarinan vaihtelua.

Kaikkiaan kirjasta voinee sanoa, että se on ihan ok tuttavuus näissä kuuluisien kirjailijoiden ja kirjojen ympärille syntyneessä "sivukirjallisuudessa". Mielenkiintoiset ihmiset ovat mielenkiintoisia myös fiktiivisten tarinoiden aiheina - tosin välillä pieni kyynikko sisälläni pohdiskelee, onko näissä useimmiten kyseessä puhtaasti kaupalliseen hyötyyn perustuva yritys vai aidosta mielenkiinnosta syntynyt halu kirjoittaa ?

20.6.2014

Kesälukumaraton - NYT SE LOPPUI


Se alkaa nyt eli 00.01. Tosin tämä on ajastettu postaus ja minä (ainakin toivottavasti) unten mailla. Heti kun herään, minulla on lupa tarttua kirjaan. Jos keli sallii, luen osan päivää Linnanmäellä, muuten kotona...

Lukemista riittää, sillä kävin hamstrauskierroksella kirjastossa ja kotonakin on vino pino luettavaa. Siihen päälle sitten vielä e-kirjat ja äänikirjat. Mitäs sanotte ? Pärjääkö noilla yhden lukumaratonin ?




Luulenpa, että haastetta ei niinkään ole lukemisen riittämisessä, kuin siinä kestääkö lukijan kunto...

Stressiä en kuitenkaan ajatellut lukemisesta ottaa vaan nauttia täysin rinnoin. Kun väsyttää niin vaihdetaan kirjaa tai käydään äänikirjan kera kävelyllä! Etenemistä voitte seurata sekä täällä blogissa, Facebookissa että Twitterissä @VuoCho, #lukumaraton.

Tervetuloa seuraamaan!


Aamulla 7:11 : 
No niin, heräsinpäs. Illalla työt vähän venähtivät tämänkin päivän puolelle, joten lukumaratonin aloitus viivästyi pikkuisen alunperin suunnitellusta. Pakko nukkua, että jaksaa lukea. Ensimmäiseksi sitä voisi lopettaa jo aloitetun eli vuorossa nuorisolle suunnattua, helppoa ja kevyttä fantasiaa. 
Vaan ensin pitää ruokkia kissa...

1) Rick Riordan : Punainen pyramidi (sivulta 294 lähtien-sivulle 509)


Ensimmäisen kirjan jälkeen 9:30
No niin , Sadie ja Carter saivat egyptiläisen taistelunsa kaaosta vastaan hoidettua. Teinimeininkiä, joka on ihan viihdyttävää, muttei jätä ainakaan aikuiseen lukijaansa sen kummempaa jälkeä. 

Kirjastosta tarttui eilen käteeni Irja Ranen Naurava neitsyt. Se on jaettu kolmeen osaan, joista ensimmäisen voisi lukaista seuraavaksi... siis sen jälkeen, kun olen lukaissut Stephen Jay Gouldin kirjasta seuraavan tieteenhistoriaa (erityisesti paleontologiaa) valaisevan esseen. 

2) Stephen Jay Gould : The Lying Stones of Marrakech - luku A Sly Dullard Named Darwin: Recognizing the Multiple Facets of Genius (s.169-181)

3) Irja Rane : Naurava neitsyt (s.1-84)


Jumitusta 12:50
Gould osaa kirjoittaa mielenkiintoisesti. Essee Darwinin persoonasta ja siitä, miksi hän pystyi tekemään niin mullistavia päätelmiä oli varsin mielenkiintoinen. Niin kuin ovat olleet muutkin kirjan esseet. Niitä lukemalla sitä kokee oikein oppivansakin jotain.

Nyt jumittaa pahemman kerran. Aloin lukemaan Nauravaa neitsyttä ja tajusin viiden sivun jälkeen joskus kirjan jo lukeneeni. Pöh. Eipä ole hurjasti vaikuttanut, kun olin niin totaalisesti unohtanut. En ole kirjasta edes blogannut (joten lukemisestakin on tainnut kulua jo erinäisiä vuosia). No, olen sinnitellyt sivulle 84, mutta nyt pitää vaihtaa kirjaa. Taidan jatkaa äänikirjan parissa ja lähteä samalla lepuuttamaan silmiä ulos kävelylle. Seuraavaksi siis kuuntelemaan Agatha Christien vuodatusta psykoanalystin sohvalla - tai selkä suorassa tuolilla taitaa viktoriaaninen lady istua...

4) Dr. Carol Owens : The Lost Days of Agatha Christie : A Psychological Mystery (äänikirja)


Kävelyltä 14:05
Äänikirjoja on kiva kuunnella ja kävelykin sujuu ihan huomaamatta. Tosin kuulokkeiden kanssa minulla on aina hankaluuksia, kun ne eivät millään meinaa pysyä. Lisäksi korvat tuntuvat kuulokkeiden jälkeen ihan puutuneilta.

Kirja sinänsä on ihan hauska kuriositeetti kuunneltavaksi. Owens on kirjoittanut fiktiivisen kuvitelman siitä, miten analysti keskustelee Agatha Christien kanssa todellisuudessakin tapahtuneista "kadotetuista päivistä". Silloin Agatha Christie katosi kokonaan 11 päiväksi ja etsintöjen jälkeen hänet löydettiin hotellista kirjautuneena väärällä nimellä.

Mielenkiintoinen aihe siis, mutta onneksi kyseessä ei ole mikään hurjan pitkä kirja. Siinäkin on rajansa, miten kauan jaksaa lukea tai kuunnella kahden henkilön pohdintaa toisen psykologisista vaikuttimista. Lisäksi näin kahden osion jälkeen voi kaiketi jo todeta, että tarinan jännitteet ovat aika keinotekoisia ja toistoa käytetty tehokeinona aika ylenpalttisesti. Ei siis varsinaisesti mitään suurta kirjallisuutta.

Nyt sitten pitäisi välillä taas tarttua johonkin muuhun. Taidan palata hetkeksi Gouldin pariin ja lukea dinosauruksista.

Paluu numeroon 2Stephen Jay Gould : The Lying Stones of Marrakech - luku An Awful Terrible Dinosaurian Irony (s182-200)


Lukumaratontankkausta 15:12
Välipalaksi rahkaa ja pohdintaa lukumaratontankkauksesta. Seuraavaksi tartun Metsäjättiin. Vaihteeksi tuoreempaa suomalaista.

5) Miika Nousiainen : Metsäjätti (1-286 sivua)


Iltasession aloittelua 18:45
Metsäjätti tuli luettua kokonaan. Kuvaus tehtaan varjosta monikansallisen yrityksen johtoportaaseen ponnistaneesta pojasta ja hänen paluustaan kotikonnuille vetämään YT-neuvotteluja oli yllättävän liikuttavaa luettavaa. Pienen paikkakunnan pyristely globalisaation ja suurien muutosten kourissa ei ole kaunista katsottavaa, mutta oliko kaikki kuitenkaan sen paremmin aikaisemminkaan. Minulle kirja oli kertomus siitä, että maailman muuttuessa kaikkien on muututtava, Jokaisen on koitettava selvittää itselleen, mikä oikeasti on tärkeintä ja mitä on valmis tekemään saavuttaakseen haluamansa.

Miika Nousiaisen Metsäjätti on täynnä erilaisia ihmisiä ja kohtaloita, joita lukiessa väkisinkin miettiin kohtalon lamaannuttavaa vaikutusta. Onko pakko toistaa kaavaa? Hyvä kirja. Saa ajattelemaan, varsinkin nykyisessä taloudellisessa tilanteessa.

Lukumaraton puolestaan siirtyy viimeiselle vuorokausijaksolle. Periaatteellinen aloitus oli puoliltaöin, mutta kun nukuin aamulla vähän normaalia pidenpään niin kaipa sitä lukuaikaa voisi pidentää vähän ensi vuorokauden puolelle. Vaan ensin pitäisi valita seuraava luettava, joka on...

6) Terry Pratchett/Stephen Baxter: The Long Earth - ei hajuakaan millainen tai mistä kertoo,mutta Pratchettin kirjat kai ovat hyviä noin yleensä ? (s.1-81)


Nukuttaa 22:15
Ei taida lukumaraton mennä yli puolenyön. Itse asiassa tulen olemaan todella yllättynyt, jos pääsen sinne saakka. Nukuttaa ihan vietävästi (uskoisin isännän tarjoamalla Château Talbot 2008-viinillä olevan jonkun verran osuutta asiaan - jotenkin vaan lasi viiniä kirjan kanssa vauhdikkaan työviikon päälle saa silmäluomet raskaiksi)

The Long Earth on kyllä ihan mielenkiintoinen, vaikkei mitenkään erityisen tapahtumarikas fantasia,


Seuraava aamu 6:00
Niinhän siinä kävi kuin vähän uumoilinkin, eli nukahdin hiukan ennen puoltayötä. Ei auttanut mikään.
Ihan mukavasti tuli kuitenkin sivuja maratonille.

Lopputuloksena on kaikkiaan 699 sivua + 1,5h äänikirjaa



p.s. Kesälukumaratonin säännöistä löytää lisätietoa Anna minun lukea enemmän -blogista. Sieltä löytää myös listan lukumaratoniin osallistuvista blogeista!

18.6.2014

Ruohometsän kansa, äänikirja, englanniksi, ihana

Richard Adams : Watership Down (Ruohometsän kansa)
HelMet/Overdrive-laina puhelimeen

Oi ihanuutta. Miten minulta onkin voinut jäädä tällainen lukematta ? Toisaalta tietysti hyvä, että on jäänyt. Nyt sain nautiskella ihan tosissaan. Osa nautinnosta tietysti saattoi tulla siitä kauniista englannista, joka kuulokkeista soljui korviin. Äänityksen lukijana on Ralph Cosman (linkin takana jotain tietoja, joista hänestä löysin). Taidan etsiä seuraaviakin kirjoja hänen lukemanaan. Niin eläväksi hän sai kanijoukon jäsenet.

Niin, kaikkihan varmaan tietävät kirjan kertovan kaneista ? Fiver on meediokykyjä omaava pieni kani, joka saa etiäisen tulevasta kaniyhdyskunnan tuhosta. Hän kertoo ennustuksestaan ystävälleen Hazelille. Yhdessä he kokoavat joukon kaneja, jotka lähtevät etsimään parempaa tulevaisuutta. (Pitäisi varmaan lukea kirja suomeksikin, jotta tietäisi "oikeat" nimet).

Kuten kaikki tiedämme, joukkoon mahtuu monenlaista kulkijaa, myös kanijoukkoon. Iso osa kirjan viehätyksestä tuleekin mahtavasta kokoelmasta persoonallisuuksia. On tarinankertoja, itsetietoinen soturi, päällepäsmäri, vitsiniekka, luontainen johtaja ja monia muita. Omien, erityisten luonteenpiirteiden lisäksi kanit ovat myös kaneja. Adams konsultoi eläinten käyttäytymisen tutkijaa ja vaikka kaneista tuleekin mieleen monia tuntemiani ihmisiä, ne myös käyttäytyvät kanien tavoin ja katsovat maailmaa kanien näkökulmasta. Vihollisia pelätään, tuntemattomat äänet saavat juoksemaan pakoon, kolot ovat maailman turvallisin paikka jne. Eläimen ja inhimillisen yhdistelmässä on jotain vastustamatonta.

Tarina on myös jännittävä. Kanien elämä on vaarallista ja vihollisia paljon, toisinaan löytyy yllättäviäkin ystäviä. Uuden elämän etsiminen vie monien vaarojen halki ja kanit joutuvat venymään äärimmilleen ja vähän ylikin. Ketut, kissat, lokit ja peltohiiret toistuvat tarinassa omissa rooleissaan, eikä luonnonvoimiltakaan vältytä. Ihminen on vihollisista pahin.

Adams on myös luonut kaneille oman mytologian. Tarinankerronta on kanien lempiajanviete ja silloin kerrotaan suurista seikkailuista, jotka joskus opettavat, joskus pelottavat ja aina viihdyttävät, niin kuin tarinat yleensäkin. Kirja onnistuu käsittelemään useita isompia teemoja sekä kanien tarinoiden että itse juonen kautta. Yhdyskunnan jäsenten väliset suhteet muistuttavat kummasti ihmisten kanssakäymistä ja Hazel kumppaneineen törmää matkalla monenlaisiin uusiin ilmiöihin aina fatalismin äärirajoilta diktaattoria vastaan taisteleviin kapinallisiin.

Kaikkiaan Watership Down on siis rikas lukukokemus, jota voi suositella niin pienemmille kuin isommille lukijoille. Itse asiassa kirjaa voi minusta hyvin lukea myös aika pienillekin lapsille, heti kun he jaksavat kuunnella pidempää tarinaa. Kertomuksessa on useampia tasoja ja jokainen tulkitsee tapahtumia omaan kokemus- ja tietämyskantaansa verraten. Isommat saavat irti jotain ja pienemmät sitten vähän jotain muuta. Kaikki viihtyvät. Ei tämä turhaan ole klassikon asemassa.


17.6.2014

Kesäkirja : Avioliittosimulaattori

Veera Nieminen : Avioliittosimulaattori
Kirjastosta

Salamarakkaus messuilla vie Ainon kuukaudeksi kesäiselle maitotilalle. Avioliittosimulaattori käynnistyy. Sopeutuuko Itä-Suuomesta kotoisin oleva Varsinais-Suomalaiseen elämäntapaan? Sulhasehdokkaan isä, setä ja pikkuveli muodostavat jäyhän ja mykän muurin, johon karjalaistyttö törmää täydellä vauhdilla. Pikku hiljaa sopeutumista tapahtuu puolin ja toisin ja rakkaushan kestää kaiken.

Veera Niemisen esikoinen on virkistävää luettavaa. Kesään sopiva rakkaustarina välttää ylenpalttisen imelyyden ja kulttturierot Suomen eri puolien välillä on kuvattu mukavasti, vaikka välillä vähän kärjistäen. Ainakin lukija huomaa, koska ollaan törmäyskurssilla. Ihan vain tiedoksi kuitenkin, että kaikki varsinaissuomalaiset eivät ole hiljaisia. Minäkin olen sieltä kotoisin.

Kulttuurierojen lisäksi perheestä löytyy myös äidin poismenon aiheuttamia traumoja ja käsittelemättömiä suruja. Vähän ehkä naiivisti Ainon törmäilyt auttavat jo kuukaudessa avaaman joitakin vanhoja solmuja, mutta kyynikko tässä nyt pistää vaan epäilynsä kuriin ja nauttii herttaisesta kuvauksesta . Onhan se ihana lukea positiivisuudesta ja toivosta. Ainon odotukset ja suhtautuminen elämään ovatkin ihanan romanttisia, vaikkei hän mikään haihattelija olekaan.

Avioliittosimulaattori on nopeasti luettava kirja, jonka parissa viihtyy. Se ei kuitenkaan ole tusinaviihdettä vaan ihan ajatuksella luettava tarina. Tykkäsin. Minusta tämä on vallan mainio kesäkirja.

16.6.2014

Kuukausi Tätä (keittiö)elämää


Aika tarkkaan kuukausi sitten päätin erottaa kirjabloggaukset ja ruokabloggaukset toisistaan ja pistin pystyyn toisen blogin ruokajuttuja varten. Ratkaisu on osoittautunut bloginpidon osalta hyväksi. Tuntuu, että ajatuksetkin selkiytyivät kahden erillisen kokonaisuuden myötä, eivätkä kirjajutut jää enää reseptien jalkoihin.

Mitäs ovat mieltä lukijat ? Oletteko löytäneet myös ruokaohjeiden luo vai kaipaatteko niitä vielä tänne? Itsevarmasti oletan, että kaikkihan tietysti ruokahöpinöitäni haluavat lukea...

Kaikenlaista sitä onkin kuukauden aikana tullut kokkailtua. Makean puolella tehtiin viimeksi noita marjatartaletteja (raparpericurdin kera tietenkin), macarons-taisteluissa selvisin voittajana ainakin seuraavaan kertaan saakka ja ufokakkua ihmeteltiin se pieni hetki ennen kuin se katosi parempiin suihin.

Lisäksi kuukaudesta löytyy tietysti pizzaperjantai , lauantaibrunssi ja Miilunpolttajan sunnuntaipasta, jota tosin syötiin perjantaina. Kirjojakaan ei unohdettu vaan syötiin Guido Brunettin tapaan.

Tästä jatketaan. Luvassa kirjakattauksia esim. torstaisen kesälukumaratonin puitteissa ja keittiön puolella pohditaan ainakin kesäisiä pikaruokia. Tervetuloa mukaan!

15.6.2014

Dekkariviikon päätös - "Nuorna vitsa väännettävä"

Löytyiskö vaikka täältä ? 

Johanna Hulkko : Geoetsivät ja rahakäärön arvoitus
Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta 

Dekkariviikko päättyy, mutta dekkarien lukeminen ei. Kovin montaa kirjaa ei viikossa ehdi, mutta aika hyvin palasin omien lempparityylieni pariin, siis dekkareiden osalta.  Näitähän ovat historiallinen dekkari ja perinteinen "kuka sen teki" - Vähän tuli pohdittua (tietysti) dekkareita ja ruokaakin.

Dekkarit ovat tyylilaji, jonka pariin voi päätyä hyvinkin nuorena ja sen parissa kasvaa aikuiseksi. Minä olen lapsena kahlannut läpi Viisikot, Seikkailu-sarjan, SOS-sarjan, Salaisuus-sarjan, 3 Etsivää -sarjan ja tietysti myös Neiti Etsivä -sarjan. Niistä oli sitten luonnollista siirtyä Christieiden kautta kaikkiin muihin jänniin aikuisten dekkareihin. Suomalaisia lapsille suunnattuja sarjoja taisi pääasiassa edustaa Susikoira Roi, mutta nykyajan mukuloita hemmotellaan monenlaisilla etsivä-tarinoilla.

Viimeksi käsiini osui Johann Hulkon Geoetsivät -sarjan aloitusosa Geoetsivät ja rahakäärön arvoitus. Se on erityisesti vähän pienemmille koululaisille sopiva, mukavasti lasten elämää ja geokätköilyä kuvaava kirja. Kesäloma alkaa ja Raparperi ystävineen viettää leppoisia päiviä etsien geokätköjä kotinsa lähettyvillä, metsässä retkeillen ja poikien kanssa kinastellen. Sitten Sallin kännykkä katoaa ja metsästä löytyy outo käärö.

Kirjassa on sopivasti jännitystä tuollaisille alle kolmasluokkalaisille, mutta sitä isommat ehkä kaipaavat jo vähän hurjempaakin toimintaa. Toisaalta myös aikuinen luki mielenkiinnolla kuvausta kätköjen etsimisestä ja harrastuksen kuvauksesta yleensä. Oikein teki mieli lähteä itsekin löytöretkelle.  Kirjan henkilöt ovat värikkäästi kuvattuja, mutta uskottavia. Tyttöjen ja poikien välinen kilpailu(kiusan)henki muuttuu mukavasti kaveruudeksi tarinan edetessä. Juuri tuollaistahan se taisi olla.

Nyt pitää enää saada nuo omat muksut (tai ainakin se kohderyhmään täysin kuuluva 9v) innostumaan kirjan lukemisesta. He ovat geokätköjä jo jonkun verran etsineetkin, joten ehkä sillä aiheella saisi kirjan edes avautumaan. Ei ole poika tainnutkaan tänä kesänä lukea vielä ensimmäistäkään riviä mitään kirjantapaista.

Luettavaksi ja blogattavaksi vapaavalintaisena Elisa Kirjalta

14.6.2014

Kirjabingo vaiheessa



Le Masque Rouge -blogin aloittama KIRJABINGO etenee, mutta rivin täyteen saaminen näyttää haastavammalta kuin uskoinkaan.

Tämän hetken tilanteessa seuraavat on ruksittu kesäkuun alun jälkeen :

Historiallinen => Virpi Hämeen-Anttila : Yön sydän on jäätä
Pokkari => Bernhard Schlink : Lukija
Kotimainen kirja => Kyllikki Villa : Vanhan rouvan lokikirja
Alle 200 sivua => Johanna Hulkko : Geoetsivät ja rahakäärön arvoitus (bloggaus tulossa huomenna)
Dekkari => Dorothy L. Sayers : Five Red Herrings
Tänä vuonna julkaistu => Rachel Joyce : Harold Fryn Odottamaton toivioretki


No, ensi torstaina on KESÄLUKUMARATON! Siinä saa lyötyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla eli maratonsuorituksen lisäksi muutaman uuden ruksitun kirjabingosta..

Tulkaa muutkin mukaan! Molempiin!

12.6.2014

Perinteistäkin perinteisempää dekkaria

Dorothy L. Sayers : Five Red Herrings
Omasta "aarrehyllystä"

Dekkariviikko jatkuu ja tästä ei dekkari enää paljon perinteisemmäksi muutu. Dorothy L. Sayers on genren vanhoja, suuria nimiä. Hänen kirjansa ovat taattua tavaraa ja Lordi Peter Wimsey ihastuttava tuttavuus yläluokkaisessa huolettomuudessaan.

Five Red Herrings (suom. Yksi kuudesta) kertoo taiteilijapiireissä tapahtuvasta murhasta. Suurisuinen ja agressiivinen Campbell löydetään kuolleena lammesta ja kuolinsyyksi varmistuu isku päähän. Epäiltyinä on 6 taiteilijakollegaa, joilla kaikilla oli kana kynimättä riidanhaluisen uhrin kanssa. Poliisit ja lordi Wimsey ryhtyvät selvittämään monimutkaista juonta, jossa juna-aikataulut, oudot kulkijat ja musta parta esittävät suurta osaa. Mitä mielikuvituksellisimpia teorioita ja alibeja esitetään ennen kuin Peter Wimsey viimein paljastaa, miten kaikki oikein tapahtuikaan.

Minun täytyy myöntää, että en jaksanut keskittyä moneen kertaan kirjoitettuihin tapahtuma-aikatauluihin ja niiden vertautumiseen juna-aikatauluihin, mutta niitä lukuunottamatta kirja oli varsin viihdyttävä ja tarjosi kielellistä ymmärtämishaastettakin. Englanniksi lukemassani romaanissa nimittäin oli murteet kirjoitettu niin kuin ne puhutaan ja skottilaista en pelkästään tekstin perusteella olisi välttämättä ihan kokonaan ymmärtänytkään. Piti välillä oikein ääneen lukea, jotta sai kiinni tarkoituksesta. Hauskaa (ainakin minusta ;-)

Dialogit ovatkin kirjan parasta antia, tietysti juonen vähittäisen auki kehkiytymisen lisäksi. Minun on ainakin näissä kirjoissa aivan mahdoton arvata murhaajaa. Osittain tämä johtuu tietysti juonen hyvästä rakenteesta, mutta osansa on myös yksinkertaisesti hurjalla määrällä henkilöhahmoja. Tapahtumien vyyhti menee niin sekaisin, etten pysy perässä enää. Siinä on myös osa tämän kirjan viehätyksestä. Tuntuu, että kaikki on mahollista ja sitä vaan lukee ihan tyytyväisenä nyökytellen :"Voihan se tietysti noinkin olla tai noin ja mistä sen tietää vaikka murhaaja olisikin se neljäs mies ?"

11.6.2014

Joko tiedät mitä teet 19.6. ?


Minä tiedän. Minä luen (ja kuuntelen) kirjoja. Todennäköisesti Linnanmäen penkillä ainakin jossain välissä.

Olen jo aloittanut lukulistan keräämisen ja siltä löytyy ainakin Tove Janssonin Kesäkirjaa, vampyyrikoulua ja selvitettäviä tapauksia (se Q:lla alkava), ehkäpä eeppistä fantasiaakin edes vähän.

Kaikki halukkaat  pääsevät mukaan - tulkaa siis sankoin joukoin. Osallistuakseen ei tarvitse olla bloggari, vaan kaikki ovat tervetulleita. Hehkutukseen voi osallistua vaikka kommentoimalla ilmoittautumisbloggausta tai Twitterissä tunnisteella #lukumaraton.

Ilmoittautuminen ja lisäohjeita "Anna minun lukea enemmän" -blogissa eli TÄÄLLÄ

10.6.2014

Millaista kesälukemista ja uusi suomalainen historiallinen dekkari


Virpi Hämeen-Anttila : Yön sydän on jäätä
Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjan kesäkirjakampanjasta 

Kirjat ja kesä kuuluvat ehdottomasti yhteen, mutta millaiset kirjat ? No dekkarit tietysti tulevat mieleen ja vietetäänhän nyt dekkariviikkoakin. Huomaan myös usein tarttuvani kesäisin historiallisiin romaaneihin ja toki rantalukemiseksi käy kaikenlainen romanttinen viihde.

Myös kirjan muodolla on väliä. Huomaan säästeleväni sähköisiä kirjoja vähän sillä silmällä, että "Kobo" on kevyt ja vie vähän tilaa matkatavaroissa. Samoin olen jo suunnitellut äänikirjavalikoimani puhelimeen, kun tuossa piakkoin lähdetään autolla Saksan halki Etelä-Ranskaa kohti. En pysty lukemaan mitään autossa ilman, että pahoinvointi iskee, mutta äänikirja toimii.

Virpi Hämeen-Anttilan uutuus Yön sydän on jäätä osuu kesäkirjakriteerien listalla aika moneen kohtaan (ja sopi erityisen hyvin alkukesän ei-loman dekkarinhimoon)

Ensinnäkin dekkarit - Juu, kirjassa selvitellään murhaa ja poliittisen juonittelun kiemuroita, kun vesitornista löytyvä ruumis ohjaa vapaa-ajallaan rikoksia poliisin apuna selvittelevän Karl Axel Björkin ja hänen poliisina työskentelevän lapsuudenystävänsä Martin salaseuran jäljille. Kerrankin muuten myös poliisin ja amatöörisalapoliisin välillä on tasapaino. Kumpikin on fiksu omalla tavallaan.

Historialliset romaanit  - Juu, kieltolain aikaan sijoittuva tarina kuvaa aikakautensa Helsinkiä varsin taitavasti. Terästetyt teet ja pirtusalakuljettajien jahti pitkin Helsingin öisiä katuja ovat ehkä kliseitä, mutta niiden lisäksi käsitellään jonkin verran myös kulttuurielämää sekä tietysti aikakauden lähihistorian vaikutusta eri ryhmittymien ja ideologioiden väleihin. Rajan takana kuohuu kapina vallankumouksen voittajia vastaan ja sen laineet lyövät myös Suomen rannoille.
Romanttinen viihde - no, tähän kohtaan en taida ruksia pistää vaikka pieniä romantiikanväreitä ilmassa kulkeekin aina välillä. Päähenkilön ympärillä liehuu useampiakin ihastuttavia naisia viattomista aatelisneideistä aina kohtalokkaisiin vakoojattariin saakka. 

Historiallinen dekkari on yksi lemppareistani kirjallisuudenlajien joukossa. On mielenkiintoista seurata sekä ratkaistavan rikoksen juonenkäänteitä että niiden suhdetta aikakauden tapoihin ja tapahtumiin. Toisinaan kuitenkin tuntuu, että historiallisten yksityiskohtien, henkilöhahmojen rikkauden ja dekkarin juonenkuljetuksen kiemuroiden yhteispelin pitäminen kasassa ei ole ihan helppoa. Yön sydän on jäätä -kirjakin hieman kärsii sekavuudesta ja rönsyilystä, kun toisaalla on tarve rikkaaseen miljöökuvaukseen ja toisaalla pitää saada rikokselle motiivi ja selvitettävissä oleva tapahtumaketju. Tuntuu, että tässä on kirjaan ympätty ehkä vähän liikaakin kaikkea. 

Minua myös hieman häiritsi se, miten selvästi kirja on sarjan aloitusosa. Tarina jäi vähän kesken ja muutenkin osa tapahtumista tuntui olevan olennaisen juonen kannalta vähän ylimääräisiä, vain petaamassa jatkoa. Henkilöhahmojakin kai oli noin paljon vain siksi, että saadaan useamman kirjan yli meneviä kiemuroita. Toisaalta petauksen ymmärtää, mutta kirjasta olisi varmasti saanut kompaktimman ja napakamman keskittymällä yhteen osaan ja juoneen kerralla. 

Noiden mutinoiden jälkeen täytyy silti sanoa, että luin kirjaa mielelläni. Tuo napisemani henkilöhahmojen rikkaus myös teki kirjasta mielenkiintoisen, varsinkin kun hahmojen kautta käydään läpi suurin piirtein koko yhteiskunta ja lukija saa ymmärryksen 1920-luvun luokkajaoista ja elämäntavoista monelta kantilta. Ehkä kirja kannattaakin lukea enemmän historiallisesta kuvauksesta nauttien kuin varsinaisena dekkarina ja voihan olla, että virkamies Björk pääsee vielä vauhtiin dekkarinakin - nyt kun ensimäinen murhakin on selvitetty. 

Björk muuten näyttää lainanneen aika paljon eräältä klassikkoetsivältä. Tuliko kellään muulle samanlaisia mielleyhtymiä ja arvaatteko, ketä ajattelen ? 


Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjan kesäkirjakampanjasta

9.6.2014

Se on kesä ja valtakunnallinen dekkariviikko

Brunettin rouvan pinaatti-ricottakrepit

Kesä ja dekkarit ovat erottamaton yhdistelmä. Vuosi sitten vietin kesäkuussa blogin virallista dekkarikuukautta ja pohdiskelin, mikä dekkareissa oikein viehättää. Tällä viikolla vietetään valtakunnallista dekkariviikkoa. Mikäli oikein käsitin, niin dekkariviikko on Kirjakauppaliiton ideoima ja lanseeraama teemaviikko. Kyseessä lienee siis ainakin osittain kaupallisiin tavoitteisiin tähtäävä tempaus. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että dekkarit ja dekkaristit ovat viikkonsa ansainneet.

Dekkareita lukiessa saa osalleen jännitystä, pelkoa, oivaltamisen iloa sekä ihmishahmoja, joihin ei normaaliolossaan (toivottavasti) koskaan tutustu. Lyhyesti sanottuna viihdyttävän matkan pois tavallisesta arjesta. Dekkarin jälkeen sitä on taas tyytyväinen omaan tavalliseen elämäänsä ja jättää jännittävät käänteet mielellään vain kirjojen väliin. Dekkareita lukemalla saa perspektiiviä omiin haasteisiinsa.


Miksi tämän postauksen kuvassa sitten on letturullia ? 

No, liekö syynä oma ruokabloggariuteni, mutta olen kiinnittänyt huomiota myös siihen, että dekkareissa ruoalla on usein merkittävä rooli. Kaikki tietävät Outi Pakkasen luoman henkilöhahmon Anna Laineen keittiöintohimon. Christien Poirot oli ja on todellinen herkkusuu, samoin Rex Stoutin Nero Wolfe. Vera Valan Arianna de Bellis kerää keittiöstä ja hyvästä ruoasta usein voimia jatkaa kinkkisen tapauksen ratkaisua eikä Guido Brunetti olisi lainkaan niin taitava poliisi ilman Paula-vaimon loihtimien herkullisten aterioiden antamia energialisiä.

Dekkarihahmojen pohjalta on luonnollisesti kirjoitettu myös keittokirjoja. Anna Laineella on omansa ja viimeksi tulin testanneeksi reseptiä Donna Leonin kirjoihin perustuvasta keittokirjasta. Brunettin rouvan pinaatti-ricottakrepit eivät olleet yhtään hullumpia. Dekkarit myös inspiroivat keittiössä. Minulla on usein dekkarin lukemisen jälkeen nälkä. Arianna de Bellisin kokkailu inspiroi tekemään - no tietysti pastaa.


Pastaa melkein kuin Arianna

8.6.2014

Matkalla taas - Harold Fryn odottamaton toivioretki

Rachel Joyce : Harold Fryn odottamaton toivioretki
Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta

Minulla on mitä ilmeisemmin jonkunlainen matkakuume, kun luettavaksi näyttää valikoituvan paljon matkanteosta kertovia kirjoja. Ensin oli Marguerite Yourcenar, sitten Kyllikki Villa ja nyt Harold Fry. Kaksi ensimmäistä ovat ihan oikeita ihmisiä oikeilla matkoilla, Harold Fry taas on fiktiivinen tientallaaja.

Tallaaja onkin nimenomaan oikea termi. Kuusikymmentäviisivuotias Harold Fry saa aamiaispöytään kirjeen. Hänen ystävänsä Queenie on kuolemaisillaan syöpään. Harold kirjoittaa kirjeeseen vastauksen ja lähtee viemään sitä postilaatikkoon. Sitten hän ajattelee kävelevänsä kauniilla ilmalla seuraavalle postilaatikolla, sitten seuraavalle ja lopulta jalat kuljettavat Haroldin pitkälle toiviomatkalle Etelä-Englannin vehreistä maisemista yli tuhat kilometriä pohjoisemmaksi.

Matkalla Harold kohtaa sekä luonnonvoimat että monia ihmisiä, joista jokaisesta jää jotain lisää kannettavaa matkaajan mukaan.  Toivioretki houkuttaa monia rikkonaisia sieluja, matkanteossa koetaan olevan jotain tervehdyttävää. Ei Haroldkaan oikein tiedä, miksi hän teitä kulkee, mutta matkan varrella kasvaa ymmärrys teiden halkovan paitsi maileja maisemassa myös vuosia kohti menneisyyttä. Kun on vain tie ja askeleet, mieli joutuu kohtaamaan menneet ilot ja surut.

Harold Fryn matka on kaunista ja vähän surumielistä luettavaa Siitä ei ehkä tule suurta klassikkoa, mutta sai se minut kyynelehtimään. Minä myös nautin Haroldin reitistä, varsinkin alkuvaiheessa. Sisareni asui muutaman vuoden Bathissa, joten se on minulle matkoilta tuttu kaupunki. Ihan näin silmissäni Haroldin roomalaisiin kylpylöihin tutustumassa ja kävelemässä Bathin keskustan kävelykaduilla. Itsenikin tekisi mieli. Samoin Tauntonin kohtaus toi elävästi mieleeni tummuneet kiviseinät ja -aidat aseman vieressä. Pieni anglofiili minussa oli muutenkin tuttu useiden kirjan paikannimien kanssa, tunnelmasta ja tavoista puhumattakaan.

Kirja myös vähän osoittelee, ihan kuin ohimennen, nykyisen mediatohinan järjettömyyttä. Miten jostain pienestä ja kauniista asiasta saadaan aikaiseksi hyväntahtoinen, mutta alkuperäisen tarkoituksen kokonaan unohtava mediasirkus. Ihmiset kaipaavat mahdollisuutta parannukseen, mutta etsivät sitä symbolien ja idolien kautta toteuttamatta muutosta itsessään. Siksi kaupallisuus ja maine mahdollistavat pienen ihmisen toivioretken valjastamisen milloin minkäkin motiivin palvelukseen.

Mediakriittisyyskin on kuitenkin kirjassa lempeää, niin kuin kaikki muukin. Harold Fryn odottamaton toivioretki on leppoisa ja viihdyttävä lukukokemus, kastekyynelillä höystettynä. Sen jälkeen jää surumielinen olo, mutta jotenkin kevyesti, virkistävästi.

Luettavaksi ja blogattavaksi vapaavalintaisena Elisa Kirjalta

6.6.2014

Ikävä matkalle

Kyllikki Villa : Vanhan rouvan lokikirja
Luettavaksi (kuunneltavaksi) Elisa Kirjalta 

Jos jokin kirja sopii ääneen luettavaksi, niin matkapäiväkirja. Erityisesti tämä pätee silloin, kun matka on jo alunperinkin saneltu muistiin. Marja-Liisa Márton lukee Kyllikki Villan muistiinpanot tämän yli seitsemänkymppisenä tekemältä Etelä-Amerikan matkalta ja tekee mahtavan hyvää työtä. En tietenkään tunne kirjailijaa millään tavalla, mutta saatoin kuunnellessani hyvin kuvitella hänet istumaan laivan sängylle sanelukone kädessään kertomaan ajatuksiaan sille matkan ainoalle puhekumppanille, jonka kanssa saa puhuttua suomeksi.

Vanha rouva ei tosiaankaan matkustanut sovinnaisesti. Lentokoneiden ja nopeiden yhteyksien aikakaudella Kyllikki Villa jatkoi jo vuosikymmeniä suosimaansa rahtilaivamatkustamista. Matka Chileen ja takaisin vei yli 4 kuukautta, eikä perillä kuitenkaan oltu kuin muutama päivä. Tätä kirjaa kuunnellessa sitä todella tajuaa, mitä tarkoitetaan sanottaessa, että matka on päämäärää tärkeämpi.

Tässä kaikkien kiireiden ja perheen hulinan keskellä sitä kahdehtii mahdollisuutta vain lukea, loikoilla ja pohtia omaa elämäänsä. En tosin ole ihan varma, selviäisinkö lopulta erossa perheestäni 4 kuukauden aikaa pelkästään parilla faksilla, mutta ihan juuri nyt olisin valmis lähtemään ja sulkeutumaan laivan hyttiin kirjojen kera. Houkutteleva ja samalla vähän pelottava mahdollisuus.

Laivan suljetussa maailmassa sitä joutuu kohtaamaan paitsi laivamatkan satunnaiset epämukavuudet ja tylsyyden, myös itsensä. Kun ei ole jatkuvia häiriötekijöitä, (joista yksi tuossa vieressä laulelee eikä suostu menemään nukkumaan), niin joutuu tosissaan miettimään omaa oloaan ja olemustaan. Niin joutui myös Kyllikki Villa ja lukijakin tulee tutuksi kello viiden masennuksen, ikääntymiseen tuomien hankaluuksien ja tiukan itsekriittisen pohdiskelun kanssa. Välillä sitä tulee mieleen, että onpas tuossa valittava vanha akka, mutta sitten kirjailija toteaa niin itsekin ja ryhtyykin miettimään kielien vaikutusta identiteettiin tai uskonnollispoliittisten asenteiden näkymistä pöytäkeskustelussa.

Minä nautin kirjan rytmistä, matkanteon hitaudesta. Siinä oli jotain hyvin rauhoittavaa. Samalla oli mukava tutustua mielenkiintoisen ihmisen ajatuksiin. Ei sitä joka päivä kohtaa maailman meriä seilaavaa mummoikäistä rouvaa, joka tuntee rahtilaivat nimeltä ja on kolunnut satamia maapallon joka puolella. Oli myös mielenkiintoista tutustua laivojen touhuihin ja elämään, itselleni täysin vieraaseen maailmaan, sekä tietysti myös samoihin laivoihin osuviin matkatovereihin, joita Kyllikki Villa kuvaa elävästi ja arvostaen.

Kyllikki Villalta on ilmestynyt toinenkin lokikirja. En vain ainakaan vielä löytänyt sitä äänikirjana. Jotenkin tuntuu siltä, että tällainen kirja pitäisi nimenomaan kuunnella.

luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta

5.6.2014

Hämmentävä lukukokemus - Bernhard Schlink : Lukija



Bernhard Schlink : Lukija
Kirjabloggaaja-kierrätystä

Keskitysleirit olivat pahoja paikkoja ja kaikki siellä työskennelleet julmia hirviöitä. Näinhän me haluamme uskoa, eikös vain ? Vaan onko asia sittenkään aivan noin yksioikoinen ? Mitä,jos ihminen vain tekee vääriä valintoja, jotka johtavat tuhoon ?

Bernhard Schlinkin Lukija käsittelee vaikeita asioita. Se alkaa näennäisen viattomasti. Nuori poika kohtaa sattumalta naisen ja ajautuu tämän kanssa rakkaussuhteeseen. Sitten nainen katoaa. Muutaman vuoden päästä poika tunnistaa naisen oikeudenkäynnissä. Käsiteltävänä tapauksena ovat keskitysleirivartijoiden julmuudet ja nainen istuu syytettyjen penkillä. Lukija joutuu yhdessä pojan kanssa pohtimaan suhtautumistaan naiseen samalla kun ympärillä kansakunta pyrkii eroon syyllisyydentunteesta tai siitä tunteesta , että pitäisi potea syyllisyyttä.

Minusta kirja oli melkein pelottava. Se käänsi näkökulman pois perinteisestä sodan tapahtumien kauhistelusta uhrien tai voittajien silmin. Kirja pakottaa lukijankin katsomaan tavallaan sisältä ulospäin. Kun perinteiset käsitykset ihmisen pahuudesta ja syyllisyydestä pahoihin tekoihin vinksahtavat vähän eri asentoon, mieleen tulee ajatus jokaisen sisällä asuvasta kyvystä pahaan. Mitä jos...

Mitä jos joutuisin peittelemään jotain mielestäni häpeällistä asiaa ja siksi olemaan hiljaa ? Mitä jos en ymmärtäisikään kaikkea minulle sälytettyä vastuuta ? Mitä jos pelkäisin ? Mitä jos valitsen väärin ? Osaisinko tehdä oikein ?

On ahdistavaa ajatella, että tiettyjen olosuhteiden kurimuksessa tavallisesta ihmisestä voikin tulla hirviö. Tämä ei tietenkään poista kenenkään vastuuta teoistaan, eikä erityisesti syyllisyyttä niiltä, jotka silmät avoinna päättivät asioiden kulusta. Silti. Mitä pitää ajatella niista tuhansista, sadoistatuhansista, miljoonista tavallisista ihmisistä, jotka vain yrittivät selvitä ? Yrittivätkö he edes tehdä oikein ?

Tämä johtaa tietysti toiseen Schlinkin kirjan teemaan. Siihen, miten kokonainen kansakunta voi suhtautua ja selvitä hirvittävien tapahtumien jälkeen. Auttaako syyllisten etsiminen ja tuomitseminen ? Ketkä ovat oikeita syyllisiä ? Ne, jotka päättivät ? Ne, jotka valitsivat väärin ? Ne, jotka antoivat kaiken tapahtua nousematta sitä vastaan ?

Mielenkiintoinen kirja. Sen luki nopeasti ja vähän ihmetellen: "Miksi tästä nyt on elokuvakin tehty?" Viimeisen sivun jälkeen kirja ei sitten päästäkään irti. Se jää mielen perukoille elämään ja pakottaa pohtimaan. Kuten sanoin, mielenkiintoinen kirja.


3.6.2014

En oikein tiedä uskoako tuota...

Tuossa jokin aika sitten, E-kirjamessujen aikaan, kyselin taas lukijoilta sähköisten kirjojen ja äänikirjojen lukutottumuksia. En tiedä, johtuivatko tulokset nimenomaan noista messuista, mutta en oikein tiedä uskoako...

Aikaisemmissa kyselyissä sähköisiä kirjoja on myöntänyt lukevansa vajaa puolet vastaajista. Nyt on jotain tapahtunut tässä syksyn ja kevään aikana, sillä e-kirjoja sanoo lukevansa huikeat 65% vastaajista!

Huom. vastaajamäärät vaihtelevat (44,134 ja 73)

En tiedä, onko kyseessä vääristymä vastaajissa E-kirjamessujen ajoituksen vuoksi, vai onko tosiaan tapahtunut ratkaiseva käänne. Näin näppituntumalta voisi sanoa, että ainakin aika moni ainakin kirjabloggaajista on vähintäänkin testannut e-kirjoja. Minä toivon tietysti innostuksen olevan laajempaakin, mutta en usko ihan vielä. Tehdään kysely syksyllä uudelleen ja katsotaan, miten käy.

E-kirjoja lukevat käyttävät lukulaitteita varsin tasaisesti. Tabletit jyräävät ja, aika yllättäenkin, sekä puhelin ja tietokone päihittävät Kindlen. Itse en Kobostani luopuisi tabletin hyväksi mistään hinnasta, mutta ymmärrän kyllä, että monitoiminen laite on usein järkevä valinta, jollei ihan tosissaan ole siirtymässä painetuista sähköisiin kirjoihin. Minähän luen nykyään suurimman osan kirjoista sähköisenä, joten lukulaitteelle on päivittäistä käyttöä.



Mitäs luulette ? Onko ratkaiseva käänne tapahtunut vai tiputaanko syksyllä taas maanpinnalle ? 

2.6.2014

Kaavoihin kangistunutta lukemista

Hämmentävää. Kuukauden puolivälissä olen aina sitä mieltä, että kirjasaldo tulee jäämään huomattavasti alle kymmenen. Kuun lopussa olen taas kymmenen huitteilla. Onko tässä nähtävissä jonkunlainen kaava ?

Tiedostamattomasti tavoitehakuista lukemista ? 

Taitaa olla. Ilmeisesti kuukausi sujuu jotenkin seuraavasti ;

Ensimmäinen viikko : "Jee, uusi kuukausi. Tartunpa tiiliskiveen ja luen rauhassa." (Toukokuussa tätä sarjaa edusti Kultarinta ) Kirjaa lukee nautiskellen ja eksyypä sitä välillä vähän sivupoluillekin. (Kuten nyt vaikka dekkareihin eli Piiraan maku makea, Majakanvartija, Enkelintekijä)

Jossain puolivälissä kuuta sitten huomaan, että :" Ai niin, minunhan piti lukea myös jotain esseitä tai tietokirjaa" Tapahtuu ryhdistäytyminen - luetaan loppuun edelliseltä kuulta kesken jäänyt (Tiedän uskovani, uskon tietäväni) ja aloitetaan uusi. Hyvän (ja suht lyhyen) osuessa kohdalle se luetaan loppuun (Le tour de la prison)

Loppupuolella kuuta sitä toteaa lukumääräisesti lukemisen jääneen edellisiä kuukausia vähemmäksi, mutta eihän se haittaa. Lukeminen muuttuu sattumanvaraisemmaksi. Käteen tarttuu yöpöydällä jo kauan odottaneita (Schlink : Lukija) tai eteen osuvia todellisia houkutuksia (Villa Sibyllan kirous). Kas, luettujen pino kasvaa.

Sitten, tietoisesti tai tiedostamattomasti sitä valitsee jotain tosi nopeaa, mielellään aivotonta hömppää. Ollaan kuitenkin jo niin lähellä sitä maagista kymmenen kirjan rajaa. Nuorille suunnattu vampyyrikirjallisuus on tässä kohtaa ihan vastustamatonta. Niin toukokuussakin, Yön talo -sarjan ensimmäinen osa tuli luettua ennen kuun loppua ja toinenkin vain tunteja kuun loppumisen jälkeen.

Kun mukaan laskee vielä loppuun kuunnellun kauneuskuningattarien seikkailun autiosaarella (kyllä, äänikirjat kuuluvat jokaiseen kuukauteen), on kymmenen täynnä. Jännästi, ihan huomaamatta sitä kuitenkin tuli luettua enemmän kuin uskoikaan.


Kesä tulee

Kesä tulee, tai oikeastaan alkoi jo. Ehdin listaamaan lukulistaa hyllystä poimimalla. Jotain tuli listalta luettuakin samantien. Jotain sieltä vielä puuttuu. Ainakin ajattelin tarttua "Twitterkirjaan, kun kerran olin siellä julkkareissakin. Kuulosti ihan mielenkiintoiselta. Se voisi olla sellainen kesäkuun "tietokirja".

Kesälomalle pitää kerätä sitten e-kirjoja ja äänikirjoja - ne kun eivät vie tilaa muuten kovin täysissä laukuissa. Toukokuussa tutustuin HelMetin kautta tarjottuun Overdrive-palveluun. Sitä listää pitää vielä tutkailla tarkemminkin.