8.11.2012

Alkuviikon pihistelyvinkki ( nro 1) ja herkullinen sipulikeitto

Vinkki numero 1 :

Tee sunnuntaina ruokaa esikoisen kanssa niin paljon, että siitä riittää maanantain ja tiistain tarpeisiin. Vuokaruoat ja keitot ovat edullisia ja riittoisia.


Meillä on esikoinen innostunut kokkaamaan ja niinpä viikonloppuna tuli tehtyä ruokaa yli senhetkisen tarpeen. Lisäksi Hellapoliisin ohjeen mukaan tehty broilerilasagne oli sen verran tuhtia tavaraa, että pieni annos riitti nälän taltuttajaksi.

Sipulikeitto on varmaan yksi halvimpia herkkuja, vaikka sen sitten tekisikin Glorian ruoka ja viini -lehden luksusohjeen mukaisesti. Pääaines onnistumisen edellytyksenä on yksinkertaiessti aika. Mitä kauemmin malttaa antaa herkun hautua, sitä ihanammalta se maistuu. Uudelleenlämmitys ei ole pelkästään sallittavaa vaan peräti suositeltavaa. Maku muuttuu sitä syvemmäksi, mitä useammin soppa kiehuu.

Eihän tällainen keskinkertainen kuvaaja sipulikeitosta mitään houkuttelevaa otosta saa aikaiseksi. Tuollaista ruskeaa mössöä se on leivänpaloilla höystettynä. On tosi harmi, ettei se makeantäyteläinen tuoksu leijaile lukijoille ruudun välityksellä.

Tässä kuitenkin keittiömestari Jouni Toivasen ohje sellaisena kuin me keiton teimme.

Luksuskeitto sipulista

6 salottisipulia
6 keltasipulia
2 valkosipulinkynttä
70g voita
2 tähtianista (oli hiukan liikaa, 1 riittänee vallan mainiosti)
hyppysellinen Maldon-suolaa
6 oksaa tuoretta timjamia
0,5 dl kuivaa valkoviiniä
2 kasvisliemi"kuutioita" (Fond du chef)
1 lihaliemi"kuutio" (Fond du chef)
runsas litra kiehuvaa vettä keittimestä

Lisäksi paahtoleipaa paahdettuna ja voilla voideltuna

Kuori sipulit ja valkosipulinkynnet. Leikkaa sipulit ohuiksi siivuiksi. Sulata voi padassa ja lisää sipulit sekä hiukan suolaa. Anna sipulien kuullottua padassa noin 25 min. välillä sekoitellen.
Lisää valkoviini kattilaan, lisää liemikuutiot, tähtianis, pari oksaa timjamia sekä vesi. Anna kiehua hiljalleen tunnin verran ilman kantta.
Lisää lopputimjami ja hauduta vartin verran. Maista tarvitaanko lisää suolaa.
Ota timjaminoksat ja tähtianis pois keitosta ja rouhi päälle mustapippuria.

Meillä keitto odotti muutaman tunnin ja lämmitettiin sitten uudelleen. Maku oli vain entistä täyteläisempi. Siten tarjoiltiin kulhoista ja päälle rikottiin lämmintä paahtoleipää voilla voideltuna. Ihanaa !


Niin, ja se pihistelyn status. Tällä viikolla pitäisi saada aikaiseksi se alkutaso, josta varsinainen pihistely alkaa, mutta aika kevyesti mentiin alkuviikko ruokalaskujen suhteen. Silti syötiin tosi hyvin.

  • Ma-ti syötiin broilerilasagnea ja sipulikeittoa (kukin mieltymyksensä mukaan mikrossa lämmitettynä) 
  • Keskiviikkona herkuteltiin kotitekoisilla hampurilaisilla. Tällä kertaa tosin ostettiin sämpylät, kun ei kukaan ehtinyt leipomaan. 
  • Torstaina eli tänään, on syöty possucurrya isännän tapaan nuudelien kera. Herkullista sekin. Reseptistä tosin ei ole tietoakaan, kun en ollut kotona vahtimassa perheenpään keittiösävellystä.  

 



Kululaskelma näkyy yllä. Eihän tuo 100 euroa ole pieni summa, mutta ruokaa riittää vielä huomiseksi töihin ja ollaanhan sitä sentään jo torstaissa.




4 kommenttia:

  1. Montako ihmistä perheeseen kuuluu? Kiinnostaa, koska vertailen meidän kuluihin.

    Viikko mennyt hyvin. Mulla olisi tähän niin paljon sanomista, kun aihe kiinnostaa...liikaa aivan.
    Mutta siis kun sunnuntaina tekee kunnon ruokaa vähän isommasti, nyt meillä vuorossa Leenan gulassi ja sen kanssa ihan tavallinen perunamuusi ja tomaatti-mozzarellasalaatti, siitä kaksi aikuista lämmittää vielä ma iltanakin. // Tuo nuudelijuttu on meillä erittäin suosittu: teemme broilernuudelwokkia, jota kahdestaan syömme helposti kolme päivää! Se on hyvää ja tervellistä, liemi täysappelsiinimehua, i/3 kasviksia ja paljon valkosipulia.
    Siis: Yksi päivä on einespäivä ja yksi päivä on salaattipäivä. Siinä se viikko hurahtaakin. Yleensä viikonloppuisin kalaa, jossa emme katso hintaa. Nyt on harvinaista, että on punaista lihaa. Paitsi, että ihan tavalliset jauhelihajutut vähän tuunattuina ovat ihan käypästä ruokaa.

    En nyt mitenkään tohtisi mainita, mitä meillä menee viikon ruokaostoksiin, kun meitä on vain kaksi aikuista + koira...Lauantai-iltana siis valkohomejuustoja, rypäleitä, punkkua...Huoh!, mutta yksi herkkuilta, breikki leffan ääressä pakko saada.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ruokaan saa menemään ihan niin paljon kuin vain lompakossa riittää... ja pakkohan sitä on aina välillä herkutella.

      Meitä on taloudessa 5 eli isä, äiti ja kolme poikaa (10v,8v ja 1,5v) Niin, ja yksi kissaneiti.

      Viikolla ei käytännössä syödä kotona kuin aamupala ja iltaruoka (ja ainakin esikoinen välipalaa), mutta viikonloppuna tietysti sitten senkin edessä. Niin, että saapi nähdä, mihin lasku vielä ehtii ennen kuin viikko loppuu...

      Poista
  2. Oo tämä on mielenkiintoinen aihe, minä pihistelen jatkuvasti ihan muuten vaan :).

    Tässä minun suosikkipihistelyruokiani (vaikka eivät ihan superhalpoja olekaan):
    - Miilunpolttajan pasta (keitetään spagetti, paistetaan pekonipaloja, sekoitetaan, joukkoon pari kananmunaa, katsotaan että kananmunat hyytyy, pippuria, valmis)
    - Makaronilaatikko
    - Kaikki linssi + couscous/burgundi -sekoitukset, maustaminen etikalla yms, näihin vain voi olla aluksi totuttelua :).
    - Kaikenlaiset itse tehdyt piirakat, esim. jauheliha + kasvis, kasviksina voi käyttää pakasteversioita.
    - Mahdollisimman paljon puuroa leivän tilalla, varsinkin jos on tottunut käyttämään leikkeleitä tässä saa hyvän eron aikaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä vinkkejä Tessa, noista couscous sekoitukset ja makaronilaatikot monessa muodossa ovat meilläkin kovassa käytössä.
      Puuro olisi muuten hyvä, mutta ei kelpaa meille oikein kenellekään (minä mukaanlukien). Tietysti sehän se vasta halvaksi tulisi, kun ei syötäisi mitään, mutta en tiedä onko tuo ihan hyvä idea lasten kanssa ;-)

      Poista