6.10.2012

Howard's End Is On the Landing...

Niin, se toinen viimeisen kahden viikon aikana lukemani kirja on "Howards End is on the Landing : A year of reading from home" by Susan Hill. Se oli minulla kesken pidemmän aikaa, mutta tuli lopulta luettua, luku per ilta.

Susan Hill on kirjailija ja kustantaja, joka tässä kirjassa käy läpi kodistaan löytyviä kirjoja ja luo niiden pohjalta 40 ehdottomasti luettavan kirjan listan. Toisten lukemisesta on aina kiva lukea, vaikka ei ihan joka asiassa olisikaan samaa mieltä. Saa ainakin vinkkejä omalle lukulistalleen.

Susan Hillin kanssa olen samaa mieltä joissakin asioissa ja toisissa taas en. Minäkin pidän Virginia Woolfin joistakin teoksista, tosin en samoista kuin Susan Hill, mutta kuitenkin. E-kirjojen suhteen olemme täysin eri linjoilla. Susan Hillin mielestä kirjaa ei voi kutsua kirjaksi ennen kuin paperiset sivut kahisevat, minusta taas on sisältö tärkein eikä muodolla ole niin väliä. Mielipide-erolla voi tietysti olla alkuperänsä myös elämäntilanteen erilaisuudessa. Kaipa minäkin haluaisin kirjoja hyllyt täyteen, jos niitä hyllyjä olisi useammassa kerroksessa ihanassa englantilaisessa maalaistalossa. Lottovoittoa (tai kahta) odotellessa nautin enimmäkseen siitä, kun katson Koboani ja tiedän, että tuossa ohuessa läpyskässä on nelisenkymmentä kirjaa, jotka eivät koskaan päädy hyllyille ja pöydille pinoja kasvattamaan.

Hieman rasittavaksi kävi myös kirjailijakontaktien hehkuttaminen. Anekdootit ovat kivoja, mutta joukossa oli aika paljon lyhyitä mainintoja "tunsin myös" tai " tuttujeni joukossa on myös..." Ihan kiva, mutta vähän tuli snobbaileva kuva kirjailijasta.

Mielenkiintoinen kirja kaikkiaan ja luettavien listanikin kasvoi muutamalla - vielä kun saisi ne päivitettyä tuonne 100 TBR listaan... Sen verran "vanhahtava" kuva Susan Hillistä kuitenkin tämän kirjan perusteella tuli, että yhtään hänen omaa teostaan ei tällä kertaa lukulistalleni ilmestynyt.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti