2.4.2012

Dekkaria Bo Carpelanin tapaan : Kulkeva varjo

Aloitin Carpelanin tuotantoon tutustumisen ilmeisesti hänelle epätyypillisen genren edustajasta. "Kulkeva varjo" vie lukijan pieneen merenrantakaupunkiin jossain Turun lähellä 1800-luvun lopulla. Idyllisellä varakkaan väen kesäkaupungilla on kääntöpuolensa "Vuoren" asukkaiden hökkelikylässä. Lähestyvää Venäjän vallankumousta ennakoivat jännitteet tuntuvat myös syrjäisessä Suomessa ja luovat tummasävyisen kontekstin kaupunkia ravistelevalle rikokselle.

Kevytkenkäiseksi juorutun nuoren naisen murha nostaa pintaan monia salaisuuksia. Carpelanin maailmassa yhteiskuntaluokiltaan erilaisia ihmisiä yhdistävät monet ihmisyyden piirteet. Itsekkyys, vallanhimo, rakkaudenkaipuu ja rakkauden torjuminen saavat sekä murhaajan että monet tarinaan liittyvät ihmiset käyttäytymään odottamattomasti.

En tosiaan ole aikaisemmin lukenut Carpelanilta mitään, mutta varmasti haen käsiini häneltä muitakin teoksia. Tarina on mestarillisesti kudottu ja loppuratkaisukin uskottava. Yksityiskohdat ja juonenkäänteet eivät jää jälkeen mistään dekkarigenren mestarista. Lisäksi kirjasta löytyy syvyyttä ja monitasoisuutta enemmän kuin monesta hyvästäkään dekkarista. Selvästi kyseessä on "kaunokirjallinen" (ymmärrätteköhän mitä tarkoitan ?) teos enemmänkin kuin perinteinen salapoliisitarina. Miljöökuvaus elävöittää lukukokemusta ja niin kalastajien saaliit kuin puutarhan ruohon voi melkeinhaistaa lukiessaan. Henkilöhahmot on kuvattu vähäeleisen taitavasti.

Pidin siis hurjan paljon.  Ehdottomasti suositeltava ja tutustumisen arvoinen teos.

2 kommenttia:

  1. Miksi minulle tulee tästä mieleen jotain H.C.Anderseniin liittyyvää...varjosta...

    Olen lukenut Carpelinin Axelin, niin että taidan osata sen ulkoa. Lisäksi kirjastossani on Alkutuuli, Benjamin ja Kesän varjot.

    Ostan kaikki puuttuvat Carpelanit, jotka tulevat vastaani.

    Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  2. Eipä kestä, minulle tämä oli tosiaan ensimmäinen. Ei ole tullut vuosien varrella tarpeeksi suoraan vastaan. Tämä oli tosiaan Suomalaisessa alessa tuossa vuoden alussa.
    H.C.Andersen...ei kyllä nyt soita minulla kelloja... :-)

    VastaaPoista