18.9.2011

Suru- ja ilkeämielistä - Kazuo Ishiguro :Yösoittoja



Tämä kokoelma novelleja sai minut entisestäni vakuuttumaan Ishiguron taitavuudesta. Miten joku voikin kirjoittaa kauniisti vähän surumielistä tunnelmaa ja samalla pistellä vähän ilkeästikin niin kitaransoittoon aikaansa "tuhlaavaa" nuorta muusikonalkua kuin ikääntynyttä iskelmätähteäkin.

Kirjassa on viisi tarinaa, jotka yhdessä muodostavat kehän löyhien linkkien välityksellä. Linkki voi syntyä samasta henkilöhahmosta (iskelmätähden vaimo on saksofoninsoittajan naapuri hotellissa), samasta paikasta (San Marcon aukio Venetsiassa) tai toistuvasta teemasta (meneekö elämä hukkaan, kun pyrkii muusikoksi eikä saavuta mainetta ja kunniaa? Mihin kaikkeen pitää olla valmis menestyksen varmistamiseksi ?).

Jokainen novelli kertoo täyden tarinan huolimatta vähäeleisestä ja pohtivasta tyylistä. Jokaisen tarinan jäljiltä on pakko pysähtyä hetkeksi miettimään.

Ishiguro on kovaa vauhtia kohoamassa yhdeksi suurista suosikeistani. "Pitkän päivän ilta" jo oli upea, tämä teos vain vahvisti korkeaa arviota kirjailijan taidoista. Kaipa minun on pakko uskaltautua niihin vielä vähän raskaampiin teemoihin, joita kirjastossa tältä kirjailijalta vielä vähän välttelin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti