31.10.2010

Kirjamessut ei kun ruokamessut ei kun metro-juna-retki lasten kanssa...



Monessakin blogissa hehkutettiin kirjamessujen ihanuutta, joten sinne sitten innostui meidänkin perheemme tänään suuntaamaan. Lapset pääsivät samalla kokeilemaan pitkästä aikaa, millaista on matkustaa metrolla ja paikallisjunalla.

Kirjamessujen puolelta aloitimme, mutta täytyy sanoa, että aika ahkeraan vain kiersimme niitä pienempiä ja vähemmän täynnä olevia osastoja. Isommat olivat niin täynnä ihmisiä ja jonottamista, että meidän katraamme kiersi ne kaukaa. Silti ehdin bongaamaan Anja Snellmanin Suomalaisen Kirjakaupan osastolta puhumassa uusimmasta kirjastaan. Harmi, etten ehtinyt jäämään oikein kuuntelemaan.

Lapsilla oli kuitenkin kivaa ja sehän tarkoittaa, että niin oli vanhemmillakin. Mukaan tarttui pari ranskankielistä kirjaa lapsille, muuten jäivät messuostokset aika pahasti ruoan puolelle.

Puolet ajasta nimittäin pyörimme siellä ruokamessujen puolella, kuten kuvastakin näkyy. Mustaa riisiä, salamia, parmesaania ja muita juustoja tarttui mukaan ihan kiitettävän kokoinen kassi.

Kaikkiaan jäi messuista oikein miellyttävä olo. Ilman lapsia olisi ehkä ehtinyt oikeasti vähän keskittymään muuhunkin kuin fantasiasotureiden maalaukseen, mutta näinkin oli mukavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti