24.7.2010

Jälkeen lomamatkan...

Hellettä, suklaata, aurinkoa, kanoja, flamingoja, härkiä, herkullisia hedelmiä, siestaa, uintia, soihtukulkuetta, ilotulitusta, lisää herkullista ruokaa, shoppailua, juustoja... = lomamatka Etelä-Ranskaan !

Blogitaukoon on siis olemassa syy - vietimme Ranskassa yhden parhaista lomista ikinä. Matkakohteina olivat Valencen anoppila sekä isännän kummitädin maapaikka Camarguen alueella. Sekä Valencea että Camargueta voi suositella lomamatkan kohteeksi - rentouttavaa oleilua ja paljon kivaa tekemistä. Herkuista tietysti puhumattakaan...

Me otimme loman puhtaasti lomailun kannalta, mutta silti rekisteröityi muistiin niin paljon kaikkea uutta, että sulatteluun kulunee vielä tovi jos toinenkin. Shoppailtuakin tuli siihen malliin, että menomatkalla puolityhjään autoon ei paluumatkalla olisi voinut lisätä enää yhtään kassia, jos aikoi kuljettaa lapsetkin kotiinpäin. Onneksi oltiin autolla eikä lentokoneella - ja välinevalinnasta onnittelimme itseämme vielä lisää, kun paluumatkalla kuuntelimme radiosta tietoja Ranskan lennonjohtojen lakosta, jonka vuoksi iso osa lennoista oli (TAAS!) peruutettu.

Valence oli matkan pääkohde. Kaupunki on mielenkiintoinen sekoitus uutta ja vanhaa, kuten koko Rhone-joen ympäristö yleensäkin. Keskustankin voi jakaa uuteen ja vanhaan puoleen. Vanhemman puolen tunnelma on ihan omaa luokkaansa, joten näillä kujilla tuli harhailtua useampikin tunti. Ja mikäs siinä, kivoja kauppoja ja kahviloita. Lomaviikkojen hurjassa helteessä kujat tarjosivat myös tervetullutta varjoa.



Historia on tosiaan läsnä ihan kaikkialla - vai mitä sanotte tästä upeasta rauniolinnasta kukkulan laella ?




Kuvattuna supermarketin parkkipaikalta...



Kanoista ja häristä täytyy vielä kirjoittaa joskus lisää, mutta nyt pitää mennä tyhjentämään loput matkakassit - urakka sinänsä.

1 kommentti:

  1. Kuvasi hurmasivat minut ihan täysin. En ole koskaan käynyt Ranskassa, vaikka muuten olen pitkin Eurooppaa reissannut. Odotan innolla jatkokuvausta matkastasi, kanoista ja häristä!

    VastaaPoista