29.6.2010

Dekkaria, dekkaria, dekkaria... Dorothy L. Sayers


Aurinko + vanhat dekkarit = kesäloma !

Kävin ennen juhannusta taas kaivamassa "aarrehyllyäni"
Tällä kertaa käteen tarttuivat kaksi Dorothy L. Sayersin alkujaan 30-luvulla julkaistua kirjaa.

"Unnatural Death" tuo estradille Lordi Peter Wimseyn - tuon yläluokan hienostuneen älykön, jolla on epätavallisen voimakas viehtymys rikosjuttuihin ja erityisesti murhiin. Niitä hän ratkaisee suurella taidolla ja energialla. Tässä tarinassa hän alkaa uudelleen penkomaan vanhan rouvan hieman epäilyttävältä vaikuttavaa kuolemaa ja, kuinkas ollakaan, murhaaja ryhtyy tietysti peittelemään jälkiään - murhaamalla lisää...

Christiemäinen tarina samanlaisella rytmillä ja vanhanaikaisella viehätyksellä. Vaikka täytyy sanoa, että Christien kuvaukset sekä ihmisistä että miljööstä ovat yleensä vielä vähän yksityiskohtaisempia ja elävämpiä.

Viihdyttävää lukemista kuitenkin. Samoin kuin on toinenkin kirja eli "In The Teeth Of The Evidence", joka on kokoelma lyhuitä tarinoita. Mukavia välipaloja kesäkiireiden lomassa. Erilaiset päähenkilöt (kuten älykkö kauppamatkustaja Mr Montague Egg, joka sopivissa käänteissä siteeraa "kauppamatkustajan käsikirjaa") tuovat omat mausteensa ja jokaisessa tarinassa on pieni ripaus jotain kirpeää ja yllättävä jälkimaku...

Se on muuten kumma, miten pelkästään vanhan kirjan tuoksu saa minut kesätunnelmiin. Johtuneeko sitten siitä, että yleensä vain kesälomalla on aikaa niitä oikeasti lukea ?

27.6.2010

Hiirien kanssa kilpasilla


Kasvulaatikko sen kun pursuaa...

Kuten aikaisemmin jo mainostinkin, niin herneet ja härkäpavut kukkivat pihalla täyttä päätä. Palkojakin näkyi jo ihan mukavasti, vaan eipä näy enää. Näyttää siltä, että kaupunkialueellakin pärjäävät tuholaiset eli tällä kertaa hiiret. Naps vain varret poikki ja kaikki herkut mukaan...

Ja mitä tekee kissaneiti 13v... ?


"Ai kuka ? Minäkö ?



"Mikäs kiire tässä nyt on ? Aurinko paistaa ja vähän ramasee..."



Elämme toivossa, että pelkkä kissan läsnäolo hillitsisi tuholaisia ja pistämme misun ulos heti kun se harhailee ulko-oven suunnalla. Sisäkissahan tuo tietysti oikeasti on - nappasi ensimmäisen hiiren takapihalta yli kymmenvuotiaana - eikä nytkään edes yritä seikkailemaan aidattua pihaa kauemmaksi.

26.6.2010

Kahden sukupolven Viisikko




Esikoinen - 7v tokaluokkalainen - alkoi kiristämään Harry Potteria luettavaksi. Koska pohjalla ei ole vielä yhtään kuvatonta kirjaa luettuna ja muutenkin tuntuu lukeminen olevan vähän tervanjuontia, niin ehdotin, että aloitettaisiin jostain vähän helpommasta (ja nuoremmille tarkoitetusta) kirjasta. Listalle löytyi siis Viisikko.

En nyt tiedä, onko Viisikkokaan vielä ihan tokaluokkalaisen luettavaa, mutta kun mikään muu ei tuntunut herralle kelpaavan. Olisiko teillä muilla hyviä kirjaideoita jännityksennälkäisen pienen pojan luettavaksi ?

Ostimme siis alennuskirjan mökkimatkan varrelta. Kotiin palattuamme hain äsken hyllystä oman vanhan Viisikkoni, sen ainoan. Näiden painosten välillä on yli 30vuotta. Aika helposti kansista erottaa, kumpi on 70-luvulta, vai mitä ? Saa nähdä, miten on tarina itsessään kestänyt taas 30v. lisää ikää. Alunperinhän nämä on julkaistu joskus 40-luvulla.

Minä rakastin lapsena Viisikkoja (ja Seikkailu-sarjaa, Salaisuus-sarjaa, Neiti Etsivää), vaikka niitä lukiessa tulikin aina hurja nälkä. Innolla odotan oman poikani kommentteja...

21.6.2010

Sherlock Holmesia modernisti


Lapset ovat mummin ja pappan luona, joten vanhemmat tietysti viettävät rokuli-iltaa työpäivän jälkeen. Ei, emme lähteneet kaupungille hummailemaan, emmekä edes elokuviin. Maccarilta evästä, B&J jätskit ja videovuokraamon kautta kotiin sohvalle löhöämään. Kuinka alas sitä voikaan vajota ? ;-)

Sherlock Holmes on outo lintu kirjoissa ja sarjoissa noin yleensäkin, mutta Robert Downey Jr sai henkilöhahmosta vielä irti ihan uusia ulottuvuuksia.

Ei silti, filmi oli varsin viihdyttävä ja katsoohan noita miehiä ihan mielikseen. Tarina, itse lavasteet ja koko tunnelma olivat niin omituisia, että meidänkin perheessämme tykkäsivät sekä isä että äiti. Yllättävää kylläkin, kun nuo erikoisemmat tyylilajit tuntuvat meillä useimmiten menevän ristiin...

18.6.2010

Pihapuuhaa...

"Mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito, eikä sekään ole kovin tärkeää", sanovat kiinalaiset.
Minä vietän aikaani kesäaikaan pihalla, mutta varsinaiseksi puutarhanhoidoksi ei kai touhujani oikein voi kutsua. Siemenet törkittiin nuorimmaisen kanssa vähän miten sattuu - eli yllätyksiä kukkamaasta löytyy edelleenkin päivittäin. Ruoho on aina ylipitkää ja kasvulaatikkokin pursuaa. Kukkia ei pihalla ole voikukkien lisäksi näkynyt muutamaan viikkoon. Pelkkää vihreää hyötykasvustoa. Nyt sentään ovat härkäpavut ja herneet vähitellen aloittamassa kukintaansa. Herkkuja tiedossa...

Härkäpavut olivatkin viime kesän iloinen yllätys. Alkujaan pistin siemeniä multaan vain sen takia, että halusin maistaa (ja samalla tietysti kokeilla, kasvavatko helposti). Satoa tuli enemmän kuin ehdittiin syömään, pavut maistuivat herkullisilta ja kaiken lisäksi kukat ovat herkän kauniita. Mitä muuta voisi pyytää ?









16.6.2010

Suuri Illusioni


Nuorena tyttönä oli minulla eräs aikakausi, jolloin luin vuorotellen Mika Waltaria ja Ernest Hemingwayta. Heitä oli joku minulle suositellut ja siksi luin useampia teoksia molemmilta - ihan vain vertailun vuoksi.

Lopputuloksena oli, että pidän huomattavasti enemmän Waltarista kuin Hemingwaysta. Syynä ei kuitenkaan ole yltiömäinen isänmaallisuus ja kotiinpäin vetäminen. Yksinkertaisesti vain koin Hemingwayn pessimistisen toivottomuuden masentavaksi (Vanhus ja meri, Vaarallinen kesä). Poikkeuksena tästä säännöstä tosin postuumisti julkaistu "Käärme paratiisissa", mutta siitä joskus myöhemmin. Waltarilla tuntui aina lopuksi näkyvän pieni toivonpilkahdus, vaikka hänen naishahmonsa ovatkin aika ärsyttävästi joko kaiken tieltään tuhoavia lumoojattaria (Sinuhe) tai kypsymättömiä (Suuri Illusioni) tai muuten vaan halveksittavia.

Suuri Illusionikin kirjana jotenkin huokuu positiivisuutta, vaikka tarina itsessään on ehkä aika kliseemäinen ja alkujaan lienee synkäksi tarkoitettu. Ehkäpä melkein nelikymppisenä tuo nuoren miehen uho tuntuu lähinnä hellyyttävältä ja tarinasta löytää jo omaa nuoruuden romanttisuuttaan. Kirjoittihan Waltari läpimurtoteoksensa 20-luvun lopulla vain 20vuoden ikäisenä.

Kirja kertoo yhdenlaisen toivottoman rakkaustarinan, varsin viattoman sellaisen. Lisäksi kieli on tuota ihanaa, rikasta, kaunista, nykyään vähän vanhahtavaa suomea. Sivuilta ei löydy kirosanoja, eikä sukupuolielinten nimiä, mutta vahvat tunteet välittyvät ja vaikuttavat myös lukijaan. Samalla tulee hetkeksi hypänneeksi sisään viime vuosisadan alkupuolen Helsingin kaupunkilaiselämään ja vähän näkemään saman aikakauden Pariisiakin.

13.6.2010

Dekkarikesä - kesädekkareita aarrehyllystä : Ruth Rendell - Sins of the Fathers


Viime kesänä teimme pihatöitä, kun huomasimme naapurin vanhemman rouvan kuljettavan painavia kasseja roskapönttöjen suuntaan. Koska olimme sopivasti siivoustouhuissa mekin, tarjouduimme auttamaan kassien kuljettamisessa. Siinä muutaman metrin matkalla roskikselle tuli puheeksi sattumalta myös kantamusten sisältö. Rouva oli siivoamassa hyllyjään ja kaappejaan - "ettei lasten sitten tarvitse sitä myöhemmin tehdä" - ja oli heittämässä pois varsinaista aarretta. Usean sadan pokkarin (ja muutaman kovakantisen) kokoelmaa, joka sisälsi pääasiassa dekkareita 60-90 luvuilta.

Ensijärkytyksestä toivuttuani ehdotin varovaisesti, josko kirjat voisi kuitenkin roskiksen sijaan jättää vaikka meille hoitoon. Rouva ilahtui, kun joku oli halukas huolehtimaan hänen "lapsistaan" ja seuraavien parin viikon aikana portillemme ilmaantui säännöllisin väliajoin kassikaupalla kirjoja englanniksi ja ruotsiksi. Agatha Christietä, Ruth Rendelliä, P.D. Jamesia, Ngaio Marshia, Donna Leonia ja monia muita. Ruotsiksi lukeminen ei minulta oikein suju, joten lahjoitimme eteenpäin ruotsinkielisiä kirjoja muutaman muovikassillisen verran, mutta vielä jäi todellinen kokoelma aarteita työhuoneen hyllyyn.

Näitä sattumalta meille saapuneita kirjoja olen sitten vähitellen yrittänyt lueskella - tosin vähän huonolla menestyksellä. Agatha Christiet kävin läpi viime kesänä, mutta sitten tahti hiipui. Nyt sitten palasin taas hyllylle penkomaan tämän kesän lomaa ennakoiden.

Käteeni tarttui Ruth Rendellin "Sins of the Fathers", jonka ahmaisin viikonlopun aikana. Rendell on taattua laatua, mielenkiintoisa henkilökuvia ja monimutkaisia juonenkäänteitä aika omanlaisella konseptilla. Hänen kirjojaan ei mielestäni parhaalla tahdollakaan voi väittää perinteisiksi salapoliisidekkareiksi tai poliisiromaaneiksi. Henkilöhahmojen joukossa on toki myös poliiseja, mutta yleensä päähenkilö on joku muu. Kuten tässäkin kirjassa pastori Archery, joka yrittää puhdistaa poikansa morsiamen isän mainetta - tämä kun hirtettiin murhasta 16v ennen kirjan tapahtumia.

Suuren roolin saavat myös ihmiset, joiden elämään kirjan kertoma rikos on jollain tavalla vaikuttanut. Ruth Rendell käsittelee usein sitä, miten paljon ihmiset valitsevat oman kohtalonsa ja miten paljon se tulee annettuna aikaisempien tapahtumien tai jopa perintötekijöiden vaikutuksesta. Näin myös tässä kirjassa, kuten jo nimikin antaa ymmärtää.

Kirja on alunperin julkaistu 1967, joten sen kautta saa myös nautittavan ajankuvan Englantilaisesta miljööstä. Myös tarinan rytmi vie mielen aikaan ennen tietokoneiden ja jatkuvan kiirehtimisen aikakautta.

Kaiken kaikkiaan kyseessä on nautittava "dekkarimainen romaani", jonka monimutkaisen juonen lopullinen ratkaisu selviää vasta ihan viimeisillä sivuilla. Ehdottomasti suositeltavaa lukemista riippumattoon kesähelteillä, vaikka tulipa tuo jouhevasti luettua sateisen viileänä kesäviikonloppunakin.

Ja kaikkea muuta...


Mitä muuta ?

No, kaikkea muuta kuin ruokaohjeita.

Aikani ruokablogia ( Meidän murkinat ) pidettyäni tuli sellainen olo, että voisi sitä joskus jostain muustakin kirjoittaa. Lumiomenan ja parin muunkin blogia luettuani tuo "muu" täsmentyi sisältämään esimerkiksi kommentteja lukemistani kirjoista. Siitä onkin siten helppo laajentaa lehtiin, peleihin, elokuviin ja kaikenlaiseen muuhun ajanvietteeseen - itselle yleisesti ajankohtaisista asioista tietysti puhumattakaan.

Ehkäpä saisin näin jopa uutta intoa/puhtia/energiaa kirjojen lukemiseenkin. Tuntuu, että työn ja perhetohinoiden jäljiltä olen viime aikoina (lue: vuosina) jaksanut lähinnä selata ruokalehtia illalla sängyssä viimeiseksi ennen unen tuloa. Näin siis harrastaa lukemista nykyisin nainen, joka ennen oli riippuvainen kirjoista ja jolla oli jokaisella osaamallaan kielellä (suomi, englanti, ranska) kirja kesken koko ajan odottamassa sopivaa mielialaa.

En silti lupaa päivittäisiä viestejä - stressiä en tästä suostu ottamaan.

Toivottavasti blogiini eksyvät lukijat löytävät kuitenkin omaan elämäänsä ja harrastuksiinsa sopivia ajatuksia - ja jos olette eri mieltä niin kertokaa sekin ! Mikään ei ole niin mielenkiintoista kuin eri näkökulmien vertailu !