28.1.2018

Käsi ja kone toimivat taas


Jos edellisessä kirjassa oli lukeminen vaarallista , niin ei se lasten kanssa pulkkamäessäkään käyminen ole ihan turvallista touhua. Nyt alan jo olla voiton puolella, mutta kyllä minä alkuviikosta mietin, mitä tästä oikein tulee.

Viime sunnuntaina nimittäin vähän isommat pojat käyttivät minua keilanaan. Kuului vain kohinaa ja suhinaa, enkä ehtinyt nähdä kuin takaa kohti kiitävän hahmon. Aika kevyesti se vähän painavampikin täti-ihminen keikahtaa otsalleen ja olkapäälleen, kun vauhdilla vedetään jalat alta.

Onneksi oli jonkunlainen suojelus mukana ja alla lunta, vieressä kiiltävän kovan jään sijaan. Lopputuloksena oli vain lihaskipua ja pikkuinen kuhmu. Nekin jo vähitellen katoamassa. En minä tässä vielä punnerruksia tekisi, mutta ainakin tietokoneella kirjoittaminen onnistuu paremmin, eikä ratin kääntäminenkään enää pelota.

Tietokoneella kirjoittaminen onnistuu paremmin senkin ansiosta, että kävin eilen läppäriostoksilla. Olin muutenkin ajatellut tänä vuonna (kesällä) uusia koneeni, mutta viimeisin Windows-päivitys nopeutti suunnitelman toteuttamista. Viisi vuotta vanha läppärini kyykähti, eikä siitä enää kotikonsteillan toennut (=lue ei käynnistynyt jotain systeemitestejä lukuunottamatta). Totesin tulevan todennäköisesti ajan myötä halvemmaksi ostaa uusi ja kävelin kauppaan.

Nyt taas kelpaa...

Ja taas kerran pitää hehkuttaa pilvipalvelujen erinomaisuutta. En kadottanut kuin jotain kopioimatta jääneitä äänikirjoja ja nekin löytyvät Kobosta tai vähintäänkin sähköpostista. Muuten kaikki (!) tarvittava löytyi kahden salasanan takaa.

MUISTATTEHAN SIIS TEHDÄ VARMUUSKOPIOT! 

Mukavaa sunnuntaita kaikille!

8 kommenttia:

  1. Onpa kiva kuulla, että kaikki on kunnossa: käsi toimii, mustelmat paranevat ja vieläpä uusi kone. Mukavaa tulevaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä tästä taas iloksi muuttuu. Ainakin tämä uusi kone tuntuu aika kivalta :-)

      Poista
  2. Olen vihdoinkin alkanut varmuuskopioida lähes kaiken.
    Huh mitä sinulle on käynyt, onneksi voit jo paremmin, eikä mitään pahempaa sattunut.

    VastaaPoista
  3. Onnea uuden läppärin johdosta. Minunkin koneeni on niin hidastunut ja ongelmallinen että pitää varmaan ostaa uusi lisämuisti ja kopioida kaikki sinne...
    Voi tuota kaatumista, talvella pitää olla niin varovainen.Toivottavasti voit jo paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllä tämä kieltämättä on ihan jotain toista uudella koneella... nimim. ei se vika ollutkaan verkossa

      Poista
  4. Ensin ajattelin että koneenihan on vielä niin uusi, mutta onhan se tosiaan jo sellaiset viisi vuotta vanha...pitänee ehkä siis jotain laittaa talteen (joitain tärkeimpiä juttuja mulla tietysti onkin, eli jos kone kuolisi niin vain harmittaisi, ei olisi katastrofi...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisi vuotta tuo minunkin koneeni oli. Toki hän varoitteli jo jonkin aikaa, että aika rupeaa loppumaan, mutta kyllä se aina yllättää, kun jättää käynnistymättä.

      Poista