27.8.2017

Sunnuntain jääkaappipastaa pienellä fuskulla

Lauantaina juhlittiin isännän synttäreitä ja grillailtiin karitsankaretta. Herkkua oli ja herkkua kaluttiin luihin saakka.

Sunnuntaina kurkattiin jääkaappiin ja alettiin miettimään, mistä lounas? Lähdettiin kävelylle etsimään inspiraatiota. Pilvinen ja synkähkö sää kesti juurikin kävelyn ajan ja sai toivomaan lämmintä ruokaa.

Pastaa! Tietysti, sitähän nyt aina saa jämistäkin tehtyä. 

Pastavesi kiehumaan - kuivatavaralaatikosta löytyy avaamaton paketti Fusilli-pastaa.

Jääkaapista kerättin leikkuulaudalle chorizomakkaran jämiä (tuoretta ja kuivempaa). Muista kaapeista löytyi salottisipulia, valkosipulia ja pari tomaattia. Silpuksi vaan, suurin piirtein saman verran kaikkea (paitsi valkosipulia pari kynttä) ja muut paitsi tomaatit pannulle öljyyn hiljalleen tirisemään.

Näyttää vähän tylsältä... 

Lisää jääkaapin penkomista. Aurinkokuivatulla tomaatilla maustettua tuorejuustoa?

Jep. Toimii. 

Tomaatit hetkeksi pannuun muiden aineiden kaveriksi ja sitten iso ruokalusikallinen juustoa jo makunsa ja rasvansa pohjalle uittaneiden ainesten sekaan.

Äh, nyt tästä tuli pliisu... 

Hyppysellinen Espelette-chilijauhetta, teelusikallinen savupaprikajauhetta, vielä yksi valkosipulinkynsi, tällä kertaa raastimen kautta. Mustapippuria myllystä.

Ei, kyllä tämä tarvitsee vielä persiljaa ja lisää tomaattia raikastukseksi.

Ei löydy jääkaapista eikä muualtakaan. Onneksi kauppa on melkein ulko-oven vieressä.
Takaisin tullessa on esikoinen jo valuttanut pastan, eikä keitinvettä olekaan enää jäljellä kastiketta löysyttämään. Oikeastaan onneksi. Olisi tullut liiankin valuvaa. Parilla lisätomaatilla on kummasti nesteyttävä vaikutus. Vielä persiljaa silputtuna. Pasta kastikkeen sekaan ja parmesaani raastimensa kera pöytään valmiiksi.




Syömään! 

Syvä hiljaisuus, vain haarukat kilisevät. Lopussa yksimielinen tuomio.

Ihan parasta! 

Onkohan sitä eilistä porkkanakakkua vielä jäljellä kahvin kaveriksi ? 



16 kommenttia:

  1. Onnea miehesi synttäreiden johdosta ja tollainen ruoka on ihan parasta ja kelpaa aina :)
    Kivaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Se on kyllä jännä, miten sattumalta saa usein tosi herkkua :-)

      Poista
  2. Minulla on tapana tehdä juuri noin ruokaa, ainakin kerran viikossa. Yleensä siitä tulee aivan upeaa!
    Niin herkulliselta näyttää teidänkin pasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja sama meillä. Jämät pois jääkaapista niin ei tule hävikkiä! :-)

      Poista
  3. Tuolllaiset jutut ovat loppujen lopuksi melkein parhaita:) Bon anniversaire a votre mari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merci! Usein rennosti ja sattumalta onnistuu paremmin kuin pakolla yrittäen. :-)

      Poista
  4. Onnittelut synttärisankarille! Jääkaapin aineksista tulee usein vallan hyvää pastaa! Chorizopasta on meillä yksi suosikeista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Synttärisankari kiittää ja jääkaappipasta on yksi lemppariresepteistäni (useimmiten)

      Poista
  5. Parhaat asiat ovat usein yksinkertaisia :-)

    VastaaPoista
  6. Pastaan on kyllä helppoa hukuttaa kaikki jämät - ja lopputulos on aina herkullinen.

    -Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo pasta on kyllä monella tavalla kätsää ruokaa

      Poista
  7. Näin se syntyy, kun osaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari :-) (melkein punastuu, kun mestari sanoo noin)

      Poista
  8. Jämäpastat on aina ihan parhaita. Sinne vaan kaikki omat lempijämät ja hyvää on!

    VastaaPoista