7.4.2017

(Julkisen) pihistelyn päätös



No niin, se on sitten viimeinenkin eli neljäs viikko pihistelyä plakkarissa. Ei tässä nyt oikein voi tuulettelemaan ruveta. Kyllä se taitaa olla niin, että pihistely käy jotenkin ylivoimaiseksi, jollei siihen ole todellista pakkoa - ainakin meillä.

Johtuu ehkä siitä, että niitä pihistelyaikojakin on tullut säännöllisesti koettua. On vaikeampi vastustaa houkutusta, kun tällä hetkellä pystyy mielihalujaan toteuttamaan. Toisaalta ostamisen jälkeen herkusta taitaa nauttiakin enemmän ja toisaalta "ostokrapula" on pahempi kulutettua summaa miettiessä.

Pitäisi oppia vain nauttimaan, jos kerran tulee jotain ostettua - ja kiristämään vyötä taas sitten toisina päivinä.


Viimeinen viikko 

Viimeiselle pihistelyviikolle osui syntymäpäiväni. Siksi viikonloppuna budjetti hieman paisui. Vaikka lauantaina olinkin illan Murhamysteeri-illallisella - oli sunnuntain brunssi tavallista runsaampi - ja lauantaina paikattiin tiukkaa aikataulua pizzoilla.

Perjantai-iltaan saakka tilanne näyttikin varsin suotuisalta. Viisi päivää, viisi henkeä (+sisko perjantaina) eikä lasku noussut yli 140 euron. On siis mahdollista syödä edullisesti ja kuitenkin nauttia maukkaasta ruoasta. Arki-iltojen ruokalistalta löytyi mm. mac'ncheese (taas), kasviskeitto ja meksikolainen riisi tuoremakkaroilla. Salaatteja ja hedelmiä syötiin ihan normaalisti. Kokikset jätin kokonaan, jälkkärit olivat yhden suklaapalan kokoisia (tai halvempaa jäätelöä paketista) ja liha oli minimissään.

Makaronit ja riisi pääosassa ja edullisista juureksista tehty keitto olivat ne punaiset langat, joilla perhe söi kukkaroystävällisesti. Varsinkin kun leivoin pari kertaa itse leipääkin. Ei hullummin.


Vaivannäköä se vaatii 

Noin yhteenvetona sanottakoon, että edullisesti syömisessä näyttävät olevan pääroolissa aktiivisuus, vaivannäkö ja luovuus. Herkkulöytöjä voi tehdä tarjouksissa, kunhan pitää silmät auki ja on valmis liikkumaan. Kauppojen välillä on myös suuria perushintaeroja esim. maitopurkeissa hintaero voi olla 20-30senttiä, mikä varsinkin lapsiperheissä voi tehdä tuntuvankin budjettieron viikossa. Toki sitten pitää tarkkaan suunnitella listat ja reitit, sillä aikaa saa kauppakierroksella kulumaan yllättävän paljon, eikä autolla kulkeminenkaan ilmaista ole.

Luovuus nousee kunniaan. Kun halvan ruoan perustuksena ovat tosiaan makaronit, riisit ja perunat / juurekset, saa mielikuvitustaan käyttää ahkerasti luodakseen pöytään vaihtelevaa makumaailmaa ja monipuolista ravintoa. Ei se varsinaisesti ole vaikeaa. Makuja saa luotua monella tavalla ja onneksi nettikin on reseptejä pullollaan. Pitää vain löytää aika ja inspiraatio.

Meillä myös suunnitelmallisuus ja kommunikaatio nousivat esille tärkeinä seikkoina. Jos olisi yhdessä sovittu muutaman päivän ruokalista ja käyty tiukalla ostoslistalla kaupassa, olisi huteja ja tuplaostoksia tullut varmasti vähemmän. Nyt välillä menivät ajatukset ristiin ja kaapista löytyikin sekalainen valikoima ruoka-aineksia useampaan ateriaan, mutta puuttui perusjuttuja (maitoa). Myönnän kiireessä välillä menneen pihistelykauden aikana ruokaa myös hävikkiin. Onneksi suurin osa tuplaostoksista sentään oli hyvin säilyviä kuivatavaroita, joita nyt sitten löytyy kaapista valmiina.


Pihistelyn loppu?

Mitä nyt sitten tapahtuu?  Pamahtaako ruokalasku ihan pilviin seurannan loppuessa?

Näin ensimmäisen pihistelynjälkeisen viikon perusteella ei pamahda. Kyllä näistä seurantajaksoista on hyötyä, sillä jotain aina opitaan ja muisti virkistyy. Tälläkin viikolla on syöty pastaa ja keittoa, eikä viikonlopuksikaan ole suureellisia suunnitelmia. Mitä nyt vähän vietetään kuopuksen synttäreitä.

Tosin täytyy myöntää pienen helpotuksen huokauksen päässeen maanantain kauppakäynnillä. Aktiivinen pihistely vie aikaa ja energiaa.

10 kommenttia:

  1. Paljonko säästitte tämän pihistelyjakson aikana?
    Meillä ruokaan menee kuukaudessa n.400-500€.
    Ihanaa viikonloppua koko teidän perheelle ja onnea kuopukselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä tiedä säästettiinkö paljon mitään. Ehkä parisataa kaikkiaan vähemmän, kuin olisi "vapaalla" mennyt. Meillä tuntui itsekuri olevan hukassa pahemman kerran.

      Te pärjäätte huikean paljon paremmin, kun saatte budjetin pysymään tuolla tasolla.

      Jos poistaa kaikki ulkonasyömiset, niin kokonaisbudjetti olisi jäänyt alle 1200€. Tähän osui jotenkin kummasti kaikenlaista ylimääräistä, jota ihan rehellisesti sanottuna ei samassa määrin normikuukausissa näy. Tuo 1200 on varmaan meillä aika standardi tällä hetkellä.

      Karmea summa kaikkiaan, vaikka ruoka meillä myös jonkinlainen harrastus onkin. Siksi koitan muistaa pihistelyopit jatkossakin. Ehkä se summa siitä pikkuhiljaa saataisiin vähän pienenemäänkin.

      Poista
    2. Ja ihanaa viikonloppua teillekin! Kuopus kiittää onnitteluista :-)

      Poista
  2. Nämä ruokasumma jutut on kyllä kiehtovia. Mulla on sen verran paljon, noita työjuttuja ostoissa mukan, että on vaikea tarkasti seurata meidän menoja. Tai pihistellä varsinkaan, Viime viikkoina ollaan syöty esim. parsaa päivittäin. Välillä lahjoittelen kuvausruokia pois.

    Mutta ei le siis viikot veljeksiä teilläkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laskelmat ovat aina mielenkiintoisia, vaikka nämä kyllä aiheuttivat minussa pientä epätoivoa...

      Poista
  3. Hävikin vähentäminen olisi itsellä jo iso askel pihistelyyn. Meillä kun on vaihteleva määrä väkeä talossa ja sit aina välillä jälkikasvu syökin päivällisen kavereilla niin ihan liian usein jää ruokia yli. Tässä olis opettelun paikka.

    VastaaPoista
  4. Taisin jo aikaisemminkin kommentoida, että olen itse melkoinen pihistelijä. Toisaalta löytyy se puoli, että jos haluan ostaa jotain erittäin hyvää ruokaa, niin ostan hinnasta ei väliä, mutta toisella puolella vaakakupissa on se säästö. Aina tavoitteena saada matkakassaan lisää raha. Se tavoite auttaa pihistelyssäkin :) Hävikkiäkin yritetään vähentää, vaikka minusta olisi kiva, että koko perhe söisi illallisella samaa ruokaa. Välillä hävikin vähentämiseksi on välillä pakko toteuttaa jääkaapin tyhjennystä ja jokainen saa valita valmiista ruoista oman suosikkinsa. No, mutta jos yhdessä kuitenkin syödään, niin sehän on tärkeintä. Sekin välillä kiireisinä harrastepäivinä jää väliin - ikävä kyllä!

    VastaaPoista
  5. yksinasuvan taloudessa se tarjousten perässä juokseminen useamman kaupan välillä on julkistenkin varassa sen verran aikaavievää puuhaa, että valitettavan vähän tulee harjoitettua itsekuria ja suunnitelmallisuutta. Syytä kyllä olisi...:-/

    VastaaPoista
  6. Kiitos tästä juttusarjasta, oli mukavaa luettavaa. Vitsit, pitäis kyllä niin kokeilla joku kuukausi pientä pihistelyä. Suunnitelmallisuus on kyllä avainsana. Kun marssii kauppaan ilman sen kummempia pläänejä, niin tulee ostettua kaikennäköistä ja kassalla sitten ihmettelee, että mitä kaikkee kärryyn keräsin ;). Mulla menee kuussa kyllä jonkin verran rahaa ulkona syömiseen ja Cafe Latteihin. Se oliskin mielenkiintoista tietää, että kuinka paljon.

    VastaaPoista