15.4.2017

Arkistojen kätköistä: Vanhakin oppii, mutta unohtaa sitten


Taas oli vuosi mennyt ja piipahdin toiseen kertaan What's Cooking Helsinki tapahtumassa. Tällä kertaa kävin juuri ja leipä - työpajassa. Sen seurauksena jääkaapissa kuplii juuri ja siitä tehdyillä sämpylöillä herkuteltiin jo eilen. Samalla muistelin viime vuoden samaista festivaalia ja totesin autuaasti unohtaneeni silloin workshopissa oppimani leivinpaperin käyttömahdollisuudet. 

Onneksi on nämä arkistot, joten siirretäänpä tämäkin nyt muistutukseksi tännekin. 


12.4.2016 Vanhakin oppii uusia temppuja leivinpaperilla 


What's Cooking Helsinkiin kannatti mennä. Ensinnäkin siellä oli kivaa. Toiseksi, vanhakin oppi uusia juttuja.

Osallistuin nimittäin Saga leivinpaperi työpajaan, jossa meille esiteltiin, mihin muuhun leivinpaperi voi käyttää kuin uunipellin peittämiseen. Vähänkös tuli tyhmä olo, kun käärittiin herkkuja leivinpaperinyssykkään ja keitettiin kattilassa, tai kun grillin pinta suojattiin leivinpaperilla. Miten ihmeessä en ole noita tullut ajatelleeksi? Olen minä tietysti uunissa tehnyt nyyttejä ja peittänyt kakkuvuoan pohjaa leivinpaperilla, mutta eihän sen nyt siihen tarvitsisi loppua.



Arvaatteko, mitä meillä syötiin sunnuntaina kotona?

No, leivinpaperinyyttejä tietysti! Tai ei sentään sitä leivinpaperia, mutta herkulliset kasvikset paketista. (Terveisiä vaan Nannalle!)

Eikä se paljon helpommaksi voi mennä. Paprikaa, punasipulia, porkkanaa ja kesäkurpitsaa palasina. Päälle korianteria ja ruohosipulia ja lusikallinen ranskankermaa. Ylimmäiseksi iskettiin siivu sitruunaa. Siinä siis minun herkkuni.

Pojillekin lykkäsin pienen kulhon eteen ja käskin tuunata nyssykkänsä. Kerrankin ryhtyivät hommiin ihan mutisematta. Narulla nyytiksi ja sitten pannuun kiehuvaan veteen. Kymmenessä minuutissa olivat herkut valmiina ja kaikki söivät annoksensa hyvällä halulla - ja halloumit päälle.

Ensi kerralla tosin välineeksi otetaan se kaikkein isoin talosta löytyvä pata, jotta kaikki nyytit mahtuvat kerralla. Meitä taitaa olla vähän liian monta hienostuneeseen pakettikokkailuun.



Myös kaapissa hyödyttömänä lojunut parilapannu pääsee tästä lähtien kovaan käyttöön. Rakastan sen tuomia raitoja ruoan pinnassa, mutta sen putsaamista vihaan. En kertakaikkiaan tunnu saavan noita välejä puhtaiksi kunnolla, eikä enää tarvitsekaan. Kun laittaa leivinpaperin suojaamaan pannua, ei tiskistä ole tietoakaan.

Toimi kotitestin perusteella ainakin Saga leivinpaperilla. Muista papereista en mene vannomaan, kaipa niissäkin on eroja?

Pidän myös kovasti parista Saga leivinpapereihin ja ympäristöön liittyvästä jutusta; 

  1. 84% Metsä Tissuen käyttämästä puuaineksesta tulee kestävän kehityksen metsistä (joita on noin 5% maailman metsistä) 
  2. Saga leivinpaperit ovat biohajoavaa jätettä 

Mites on? Joko te kaikki muut tiesitte tämän kaiken ja minä olen vain myöhäisherännäinen? 

Muita ideoita ? 

2 kommenttia:

  1. Hieno vinkki! Itse en kokkaile, mutta mieheni on tuskaillut tuon samaisen parilapannupulman kanssa. Pannu on jäänyt meillä vähälle käytölle, mutta aion vinkata hänelle tätä kikkaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämä vinkki on uusintapostauksen arvoinen. On se sen verran kätevä. Kannattaa tosin olla tarkkana myös leivinpaperin merkin kanssa - niissä on eroja.

      Poista