8.2.2017

Ribsit ovat meillä kesäruokaa - onneksi poikkeus vahvistaa säännön


Ribsit ovat meillä yleensä kesäruokaa. Nyt kuitenkin Farangissa saimme maisteltavaksi sen verran herkullisen version, että pakko oli kokeilla kotonakin jotain samantyyppistä. Farangin keittokirjasta ei tietenkään löytynyt juuri tuota reseptiä, mutta sepä ei menoa haitannut. Pari kierrosta Google-kyselyä ja suunnitelma oli kasassa.

Eihän se tietysti ihan nin helposti sujunut, mutta ihan kelpo versio tuli tästäkin. Ensi kerralla annan muhia ainakin pari tuntia kookosmarinadissa uunissa folion alla ja luulenpa lopputuloksen olevan aikalailla yhtä suussa hajoavaa kuin Farangissakin. Jostain syystä nyt oli taas kiire ja ribsit jäivät ehkä hieman kiinteiksi, kun kypsennettiin paahtamalla. Hyviä tosin olivat näinkin.


Kookosribsit

Marinadi
1 prk kookosmaitoa
1 chili
2 valkosipulinkynttä
2tl murskattua inkivääriä
1dl soijakastiketta
1dl fariinisokeria
n.5 kuivattua kaffirlimen lehteä / sitruunankuorta
1-2 punasipulia
1 kukkurallinen rkl maapähkinävoita

Lihaisia ribsejä neljälle

Edellisenä iltana:
Laita marinadin ainekset tehosekoittimeen ja surraa tasaiseksi. Kaada lihojen päälle laakeaan astiaan (tai kannelliseen uunivuokaan) ja pistä jääkaappiin (folio)kannen alle.

Nosta vuoka jääkaapista ja anna lämmetä hetki. Pistä uuniin ja uuni päälle 150 asteeseen. Anna muhia ainakin pari tuntia kannen alla.

Nostele ribsit pois kastikkeesta ja levitä uudelle vuoalle. Pistä uuni 200 asteeseen ja kiertoilmalle. Anna ribsien paahtua, kunnes ne ovat pinnalta kauniin ruskeita. Levittele niille aina välillä marinadia.

Laita sillä välillä marinadi kattilaan ja kiehuta hetken aikaa paksummaksi.  Nosta pöytään tarjolle, mitä valelulta jää.


Lime-riisi 

Laita kattilaan 2 kupillista riisiä ja 4 kupillista kiehuvaa vettä sekä ripaus suolaa. Sekoita vielä joukkoon kourallinen kuivattuja kaffirlime -lehtiä. Anna poreilla hiljalleen kannen alla, kunnes riisi on kypsää ja vesi imeytynyt melkein kokonaan. Nosta pois levyltä.


Hoisin -kasvikset

Wokkaa seuraksi nopeasti haluamiasi kasviksia ('porkkanaa, sokeriherneitä, paksoita jne...) Aloita kypsentäminen kovimmista ja lisää vähitellen. Lopuksi sekoita joukkoon haluamasi määrä (maistele) Hoisin kastiketta ja sitruunamehua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti