23.6.2017

Isäntä kokkaa ku halvalla sai - tomaateista sitruunaista salsaa



Jep, lähimarketin tarjoustomaatteja nämäkin. Isäntä sai inspiraation, jonka seurauksena on meillä taasen uusi vakkariherkku listoilla valmiina. Kevyesti chilinen, kieltäkipristävän sitruunainen ja silti ihanan makea ja yrttinen tomaattisalsa katosi kulhosta alta aikayksikön.

Sopivan juhannusherkunkin tästä saa vaikka ihan bruschettana leivän päällä.

Sitruunainen tomaati-chilisalsa 

Pala vihreää chiliä (jalapeno)
sitruunan kuori
sitruunan mehu
iso kasa tomaatteja
korianteria ja minttua
oliiviöljyä
pippuria, jos haluat

Leikkele, silppua, raasta ja purista. Sekoita ja nauti. Maistuu erityisen hyvältä hetken marinoitumisen jälkeen.

22.6.2017

Kuukauden keittokirja ja tomaattivyöry

Kuukauden keittokirja, tai ehkä vielä viime kuun keittokirja, kun taisi silloin jäädä välistä, on Alex Nurmen Alexin keittiössä. Kyseistä kirjaa olin selaillut kaupoissa useammankin kerran, joten olin varsin tyytyväinen sen saadessani.

Alex Nurmi / valokuvat: Kristiina Hemminki : Alexin keittiössä
Santa Marian tilaisuudesta 

Nykyään vaadin keittokirjalta aina teemaa. Pelkkä lista reseptejä ei minulle kelpaa, vaan kirjasta pitää löytyä myös luettavaa ajatusta. Alexin keittiössä on taas virkistävästi vähän uudesta näkökulmasta, varsinkin ruokabloggaajaa kiinnostavasta.

Itse asiassa kirjassa on parikin teemaa. Saamme lukea yrittäjän arjesta perheen kera sekä sitten ruokastailauksesta ja -kuvauksesta. Löytyypä kirjasta kuvausvinkkejäkin, jotka on laatinut Fotonokan Kristiina Hemminki, joka myös vastaa teoksen kauniista kuvista.

Luin siis kirjaa tyytyväisenä pienissä pätkissä useamman illan aikana. Tyyliltään leppoisasti jutusteleva teksti oli mukavaa luettavaa ja reseptitkin ihan mukavasti kiinostavia. Niissä tosin en oikein osannutkan sitten löytää varsinaisia teemoituksia, paitsi ehkä, että annokset näyttivät hyvältä. Eikä niissä kai ollut tarkoituskaan olla mitään rajaavaa otsikkoa, kunhan kuulemma ovat reseptejä, joita Alex Nurmi tykkää tarjoilla omallekin perheelleen. Kauniisti hän kirjoittaakin sekä vaimostaan että lapsistaan. Sympaattista.

Tällä kertaa kirjasta valikoitui kokeiltavaksi yksinkertainen, mutta varsin maistuva resepti marinoiduille tomaateille. Syynä oli yksinkertaisesti se, että naapurimarkettiin ilmestyi irtomyyntiin kotimaisia minilumutomaatteja alle kahdella eurolla kilo. Niitä onkin meillä nyt sitten syöty kilotolkulla, marinoituina tai ilman mausteita. Parhaiten marinoitnti tietysti hyödyttää sesongin ulkopuolella syötyjä, vähän mauttomia tomaatteja, mutta ei tuo pahalta maistunut näinkään - varsinkaan hyvä mozzarellan seurassa.


Marinoidut tomaatit 

Vähän muutin eli vaihdoin hunaja-omenaviinietikan vaaleaan balsamicoon, jota sattui löytymään jääkaapista ja kevätsipulin kiinanruohosipuliin, jota kasvaa pihalla..

Sekoitetaan vajaa 1dl oliiviöljyä, puoli desiä vaaleaa balsamicoetikkaa ja 2tl sokeria. Laitetaan puoliksi leikatut pikkutomaatit ja sekoitetaan. Jätetään muutamaksi tunniksi marinoitumaan.
Nostetaan tomaatit tarjoiluastiaan (öljyä on maustunut hyväksi salaatinkastikkeeksi) ja laitetaan päälle pihan kiinanruohosipulia silputtuna ja kierretään myllystä mustapippuria.

Toimii vaikka juuresta leivotun leivän päällä tai salaatin virkistäjänä tai muuten vaan lisukkeena.




18.6.2017

Rakkautta vahingossa

Kun painanut useamman viikon pitkää päivää tietokoneen vieressä (ja muutenkin) ei reissulla enää meinaa jaksaa lukea. Ei muuten, mutta silmät ovat väsyneet. Silloin äänikirjat nousevat arvoon arvaamattomaan ja viime viikkojen aikana olenkin kuunnellut useammankin.

Lennollakin saa puhelimen lentokonemoodiin ja sitten piuhakuulokkeella kirja korviin. Silmät kiinni ja... no, myönnetään - aika usein nukahdan. Siksi melkein laitankin joka kerta torkun päälle. Ei tarvitse ihan niin paljon kelata taaksepäin...

kuva: Tammi
Veera Vaahtera: Rakkautta vahingossa 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Olen taas viime aikoina sortunut yhteen jos toiseenkin aleostoon Elisa Kirjasta. Tämänkin latasin vähän vahingossa ja vähän epäluuloisena. Aina välillä suomalaisten hömppäkirjojen kanssa meinaa pinna palaa, kun sankaritar tyrii säännönmukaisesti ihan kaiken ja nolouttaan sitten ihastuu.

Asetelma ei sinänsä ollut kauhean lupaava nolostumisten suhteen. Pihla on karannut pohjoiseen. Tulevasta vauvasta järkyttynyt avomies lähti Intiaan mietiskelemään ja Pihlan pitää miettiä elämä uusiksi. Miettiminen tosin meinaa jäädä kaikenlaisten kommellusten varjoon ja miehiäkin pyörii nurkissa melkein riesaksi saakka.

Yllättävän hyvin kuitenkin viihdyin. Nolotkin tilanteet lähinnä naurattivat ja huomasin kannustavani Pihlaa hänen sopeutumisyrityksissään. Henkilöhahmot ovat herkullisia ja pääasiassa herttaisia. Mitä nyt joogagurun ehdottomaan maailmanparannukseen välillä meinaa vähän hermostua, mutta onhan hän toisaalta ihan symppis.

Aika realistiselta tuntuivat myös Pihlan ajatukset lapsesta, vaikka toki ensimmäisen lapsen saamiseen liittyy (aina) myös paljon haihattelua. Niin se on ihan reaalimaailmassakin, eihän sitä voi tietää etukäteen.

Tämä kirja siis viihdytti, niin lentokoneessa, Kööpenhaminalaisessa taksissa kuin iltatoimissa vähän rupsahtaneessa hotellihuoneessa. Toiminee myös kesäloman rentoutuksena.


Isäntä kokkaa: Kesän toinen paras salaatti


Tuossa jokin aika sitten hehkutin herkullista kesäsalaattia. No, salaattejahan voi tehdä monella tavalla ja nyt isäntä hemmotteli meitä kesäisen illan kevyellä menulla, jossa kunniapaikan nappasi raikas ja pirteä kesäsalaatti II (vuodelta 2017).

Kaveriksi sitten vaan juurella leivottuja sämpylöitä ja isännän makrillipateeta. Juomana jo aperitiivina palvellut seljankukkainen gintonic vadelmilla ja mintulla höystettynä, jollaisen tulin reissulla maistaneeksi ja hyväksi todenneeksi. Sekaan vielä vähän lämmintä keliä, auringonpaistetta ja rauhallinen lauantai-ilta reissustapaluun onnellisuudella.

Onko mitään parempaa?


Salaatin juju taitaa olla fetan ja sitruunankuoren yhdistelmässä. Tähän ei tarvita edes kastiketta.

Ota paketillinen hentoja salaattivarsia (sellainen versosalaatti on hyvää) Leikkaa joukkoon kirsikkatomaatteja ja kurkkupaloja. Silppua kourallinen minttua ja toinen basilikaa. Murusta joukkoon fetaa makusi mukainen määrä. Raasta lopuksi pinnalle hyvin pestyn luomusitruunan kuorta.

Virkistys ja makuhermojen herätys on taattu.

Kaveriksi itse tehtyä juurileipää ja isännän makrillipateeta.


Arkistojen kätköistä: Lukumaratonmuistoja eli makrillipatee



Lukumaratoneväitä vuodelta 2015 - Tänä vuonna en ehtinyt kesäkuun maratoniin (eilen) mukaan, mutta makrillipateella tuli herkuteltua kuitenkin :-)  

Ehdottoman herkkua, maratonilla tai ilman. 

Tässä ohje parin vuoden takaa. 


26.6.2015 

Tänään on lukumaratonpäivä. Yli 50 kirjabloggaajaa ja muita innokkaita lukijoita lukee 24h putkeen - tai siis sen verran kuin kunto lukemista kestää. Oman maratonini etenemisestä voi lueskella täällä.

Lukumaratonista selviää tietysti parhaiten hyvällä tankkauksella ja huoltojoukkojen aktiivisella tuella. Tänään sain lukuenergiaa juuri oikeanlaisella eväällä.

Kyseessä on tietenkin meidän isännän rillette de maquereaux... eli makrillipatee. Sitä tehdään meillä säännöllisin väliajoin ja aina se on yhtä hyvää. Tänään herkuttelin pateella Alsacen Wolfberger Pinot Gris viinin kera ja yhdistelmä oli varsin miellyttävä. Kyllä taas jaksaa jatkaa lukemista.

Rillettes de maquereaux

Ota 4 makrillifilettä, poista niistä mahdolliset ruodot. Laita fileet palasiksi, samoin kuin paketillinen pekonia. Lisää molemmat pannulle. Ripottele päälle reilu ripaus suolaa ja pippuria sekä pikkuisen jauhettua muskottipähkinää. Lisää 1,25dl valkoviiniä ja anna poreilla hiljalleen kannen alla vartin verran.

Laita makrillimassa tehosekoittimella sileäksi. Massan pitää olla kosteaa,joten lisää tarvittaessa hieman vettä. Sekoita joukkon3 laakerinlehteä ja 5 katajanmarjaa. Jaa massa kahteen pieneen uunivuokaan.

Laita vuoat vesihauteeseen isompaan vuokaan ja laita vähän alle 100 asteiseen uuniin pariksi tunniksi. Tarkoituksena ei ole kiehuttaa vettä tai kalamassaa, vaan antaa se tekeytyä rauhassa. .

Rillette on lämpimänä vähän liiankin suolaista, mutta maku tasaantuu massan kylmetessä. Parhaimmillaan se on seuraavana päivänä tekeydyttyään jääkaapissa.

17.6.2017

Segway-seikkailua ja maalaisromantiikkaa


Se on sitten viimeinen työreissu ennen kesälomaa takanapäin. Nyt vielä viimeiset rutistukset ja voi hetkeksi hengähtää. Koko viikko siihen meni ja kahdessa paikassa pyörin, mutta nyt olen taas kotona ja nautin kesäisestä päivästä. Vähän harmittaa, kun päivän lukumaraton taitaa jäädä kokonaan väliin. Eivät olisi tainneet äiti-pisteet (vaimo-pisteistä puhumattakaan) olla enää positiivisen puolella, jos olisin tullut illalla yhdeltätoista kotiin reissusta ja sitten ilmoittanut katoavani päiväksi kirjojen maailmaan.

Tsemppiä kuitenkin kaikille lukumaratoniaan vielä jatkaville! Ehkä seuraavaan pääsen mukaan. (8.7.)

Viikon reissu kulki Barcelonan kautta Walesin rajalle. Varsin erilaisia seutuja siis. Töitä tehtiin suhteellisen tiukkaan tahtiin ja vedin mm. kolmen päivän työpajan asiakaspolun määrityksestä järjestelmätarpeisiin, mutta jotain kivaakin tietty kerittiin.


Barcelonasta parhaiten jäi mieleen puolentoista tunnin Segway-ajelu. Sellaiselle kannattaa ehdottomasti mennä, jos kaupunkiin osuu. Opas opastaa reitit, kertoilee paikoista, eikä vehjekään ole yhtään niin villi kuin voisi kuvitella. Ensikertalainenkin pärjäsi oikein mukavasti.


Toki kävimme myös Salesforcen tyyliin sopien myös putsaamassa yhtä rannoista ja keräämässä sen roskanäytteitä. Kuten olen tainnut ennenkin hehkuttaa, on vapaaehtoistyö yksi yrityksen kantavista arvoista ja teemoista, eikä taida olla mitään yhteistä kokoontumista, jonka aikana ei edes jollain tavalla osallistuttaisi jonkin tärkeän asian tukemiseen. Tällä kertaa kyse siis oli merien puhtaudesta.

Tosin sininen taivas ja paahtava aurinko aiheuttivat sen, että tottumattomat pohjoismaalaiset meinasivat kokonaan kuukahtaa. Hiekkakin oli rannalla niin kuumaa, ettei sen päällä voinut varpaitaan polttamatta kävellä paljain jaloin.

Rantareissustakin kuitenkin selvittiin ja kaikki jaksoivat illan tapaskierroksen. Enkä edes palanut, ennen kuin Segway-ajelun aikana. Nyt minulla on tyylikäs "laukkuhihnaraita" poikittain keskellä rintakehää...

Barcelonasta sitten lento Manchesteriin.

Manchesterin lentokentän viereisestä hotellista ei sen enempää. Sinne en toivottavasti koskaan päädy uudelleen.

Onneksi varsinainen pysähdyspaikka Walesin rajalla oli varsin pittoreski pikkukaupunki ja yhtenä iltana päädyimme paikkaan, jonka pihalla odotin koko ajan Elisabeth Bennetin kävelevän ovesta ulos olkihattuaan heilutellen.


Baari ja ravintola olivat oivia ja olisi tuolta voinut huoneitakin vuokrata. Me kävimme tällä kertaa Sweeney Housessa vain "dinnerillä", jonka inspiroimina meillä juotiin tänään illalla GT seljankukkatonicilla sekä vadelmilla ja mintulla höystettynä. Toimi Napuenkin kanssa,


Pihan vierestä alkava lammaslaidun oli varsin mainio ja lisäsi mukavasti tunnelmaa.


11.6.2017

Ravintolassa: Hyvää vai mielenkiintoista ?

Sattuman kauppaa 


Olin tässä männäviikolla Kööpenhaminassa työmatkalla. Illalla raahauduin hotelliin. Vettä satoi kaatamalla ja nälkä oli kova (en ollut ehtinyt sen paremmin lounaalle kuin kunnon aamiaisellekaan - molemmat tulin kuitanneeksi tanskalaisella skonssilla). Kävelin siis siis hotellin aulasta  heti sen kylkiäisenä löytyvään ravintolaan.

Parhaat asiat tulevat yllättäen. Läppäri odotti hotellihuoneen pöydällä dokumentteineen, mutta huomasinkin tilaavani kolmen ruokalajin aterian. Istuin yksin pöydässäni, linkkinä ulkomaailmaan vain puhelimeni. Vesi valui ravintolan ikkunoista, palvelua hoiti punatukkainen nuori nainen tyyliltään kuin romaanista ja ruoka vei ajatukset kesäiseen metsään, herätteli aivot ja makunystyrät.




Restaurant Jordnaer 

Restaurant Jordnaer edustaa nyt niin kovin muodikasta uutta pohjoismaista keittiötyyliä. Metsää, yrttejä ja luonnonmukaisia tuotteita yksinkertaisessa ympäristössä. Noma taisi trendin aloittaa ja seuraajia on useampia.

En ole ihan varma tykkäänkö vai en. Kokemuksena kokonaisuus oli mielenkiintoinen, mutta kaikista annoksista löytyi yhteensä kaikkiaan tasan yksi suupala, joka aiheutti "ahh, ihanan makuista" - reaktion. Eivät muutkaan annokset olleet missään nimessä pahanmakuisia, jotenkin vaan niin ylenmäärin "mielenkiintoisia". Se paras oli muuten kurkkupalan sisään rakennettu kreemi ja mätiä.

Vaikken makumaailmaan niin kamalasti ihastunutkaan, niin tykkäsin kokemuksesta valtavasti. Osansa toi yksinkertainen kodikkuus sateesta suojassa ja yksinäinen, rauhallinen ravintolailta, jollaisia en itse asiassa kovin usein harrasta, mutta pidin myös ajatuksesta luonto lautasella.

Wasabi-mausteiset osterit ja korvasienikastikkeella höystetty sirloin-pihvi jäivät suolaisista parhaiten mieleen sen jo mainitun herkkusuupalan lisäksi. Merikrotti ei jotenkin maistunut rantaheinien kera ihan niin hyvältä, mutta vika taitaa olla minussa. Olen kalan kanssa tosi vaikea.

Aina vaan mielenkiintoisempaa

Mielenkiintoisimmaksi annoksista osoittautui jälkiruoka. Maidosta tehtyä jäädykettä, päällä lehtiä ja jonkinlainen yrtti-öljy kastike. Sattumina oli kuivattettua maitoa murusina. Jäädyke oli hyvää, mutta nuo lehdet kyllä maistuivat... no lehdiltä. En oikein saanut kiinni siitä, mitä ne ovat.

Tunnistaako joku ? Ketunleipääkö? Pitää varmaan mennä metsään maistamaan, josko tunnistaisin maun samaksi.

Kaikkiaan kokemusta siis kuvaavat sanat mielenkiintoinen ja yllättävä. Se lienee tarkoituskin tällaisen tyylin ravintoloissa. Vähän jäin kuitenkin miettimään, miten pitkälle tuo kantaa. Menen mielelläni kokeilemaan kerran, mutta palaisinko uudelleen? En tiedä. En kai ainakaan ennen menun vaihtumista ja uusien yllättävien makujen saapumista listalle. Tällä kertaa ei löytynyt yhtään sellaista annosta, joka houkuttelisi uusimaan kokemuksen vain sen makuun palatakseni.

10.6.2017

Kirjafriikin murhamiljöö


Ihana sää tänään! Se on oikeasti kesä nyt. Kaikki olisi ihan mahtavaa, jollei pitäisi taas ruveta pakkaamaan seuraavaan työreissua varten. No, huomiseksi onkin luvattu huonompaa keliä. Nautitaan siis tänään. Vielä ajattelin ehtiä vähän sohvannurkkaankin lukemaan.

Mikä sopisikaan kirjoja rakastavalle lukijalle paremmin kuin kirjastomiljööseen sijoittuvat murhatarinat? Kun sekaan laittaa vielä ripauksen romantiikkaa ja keveän tyylin, on lopputuloksena täydellisesti matkalukemiseksi, laiturinnokkaan tai omenapuun alle sopivaa luettavaa.

Tämä sarja selvitti kolmen osan testin kirkkaasti, sillä luin jo seitsemän kahdeksasta. Sekin kertonee jo jotain. Eikä tehnyt edes tiukkaa. Vähän jäin miettimään, että ovatko nämä dekkareita vai romanttista viihdettä, mutta kyllä minä sittenkin valitsin luokitukseksi dekkarin. Sen verran kiemuraiset ratkaisujuonet sentään.


Jenn McKinlay 
Books can be deceiving 

Due or Die

Books, line and sinker 
  Read it and Weep 
  On borrowed time

A Likely Story 

Better Late than Never 

Lindsey on päätynyt pikkukaupungin kirjastonjohtajaksi vähän vahingossa. Hän sekä menetti työpaikkansa että sai sulhasensa kiinni pettämisestä suurin piirtein samoihin aikoihin ja vastasi ystävänsä ehdottamaan työpaikkailmoitukseen lähinnä päästäkseen pois. Nopeasti hän kuitenkin huomaa saaneensa ihania ystäviä ja juurtuneensa pienen kaupungin rauhalliseen ja romanttiseen tunnelmaan, eikä asiaa ainakaan hankaloita eräs komea laivakapteeni.

No, siitä rauhasta voidaan tietysti olla montaa mieltä, sillä näissä kirjoissa tapahtuu murhia. Sarjaan kuuluu kaikkiaan kahdeksan osaa, mutta minä luin lennoilla ja hotelleissa nopeaan tahtiin ne seitsemän, jotka HelMet Overdrivesta ovat lainattavista. Jäin koukkuun. Myönnän ihan kiltisti. Minäkin ihastuin pikkukaupungin henkilögalleriaan joogaa harrastavasta historiallisen seuran puheenjohtajasta sitruunanhappamaan kirjastonhoitajaan. Eikä elämä pienissä ympyröissä vaikuta ollenkaan tylsältä, vaikkei murhia ottaisikaan lukuun.

Nämä ovat sellaisia hyvänmielen kesädekkareita, joissa on juuri sopiva ripaus jännitystä, mukavasti ihmissuhteita ja käänteet höystetty huumorilla. Kaikkeen nenäsä työntävä Lindsey ei ole tyhmänrohkea, mutta kirjastonhoitajan tehtävähän on löytää tietoja... siksi hän ei voi jättää sekaantumatta kaupungissa tapahtuviin rikostutkimuksiin. Kaikki alkaa, kun Lindseyn parhaan ystävän niljakas kirjailijapoikaystävä murhataan ja Beth joutuu pääepäillyksi.

Sitten selvitellään teatterimaailmaan sijoittuvaa myrkytystä, kuolemaa erakkosaarella, aarteenetsintää, 20 vuotta vanhaa opettajattaren murhaa ja muutamaa muutakin tapausta. Kaikki ovat omalla tavallaan mielenkiintoisia eivätkä murhaajat ollenkaan itsestäänselviä.

Goodreadsin mukaan sarjaa on jäljellä vielä yksi ja onhan vaihtoehtona myös saman kirjailijan muffinssileipomoon sijoittuva dekkarisarja. Sattuneesta syystä tälle lukijalle ehdottoman sopiva miljöö siinäkin.

Huomenna lähden näillä näkymin viimeiselle reissulle ennen kesälomaa, mutta se kestääkin sitten koko viikon. Kannattaa tulla mukaan Instagramin puolelle (@minna_vuocho), jos haluatte nähdä, missä päin milloinkin heilun. Tiedossa hellettä ja työpajoja nettikuvien perusteella aika pittoreskissa ympäristössä.

6.6.2017

Valokuvausta, mausteita eli tervetullut tauko

Santa Marian sponssitilaisuus 

Paussi tekee hyvää. Kaikkien työmatkojen, tapaamisten ja tietokoneen vieressä näpyttelyn keskellä on ihanaa päästä tekemään jotain ihan muuta.

Varjelin muutaman viikon kalenterissani yhtä iltapäiväsessiota, josta en suostunut millään luopumaan. Uskokaa pois, päällevaraajia riitti. Olin kuitenkin päättänyt ansainneeni pienen tauon ja lähdin kuin lähdinkin iltapäivällä ajoissa toimistolta. Suuntana oli Studio Fotonokan toimisto Vallilassa ja aiheena Santa Marian mausteet sekä ruoan valokuvausvinkit.


Maistelimme herkkuja ja kuuntelimme hetken Santa Marian mausteiden historiasta ja niihin liittyvien kuvien filosofiasta. Kliinisistä ja yksinkertaistetuista kuvista on siirrytty runsaampiin ja välillä vähän sotkuisiinkin kuviin. Saman huomaa monessa muussakin paikassa eli trendistä lienee kyse. Ehkä nykyään etsitään kodikkuutta ja runsauden tunnelmaa.

Ruokastailaus- ja kuvausvinkkejä meille kertoivat Alex Nurmen ja Fotonokan Kristiina Hemminki. Olihan se hienoa nähdä, miten kätsysti ammattilainen annoksia rakensi. Kuulimme mm. että monesti ruoka kannattaa jättää hivenen raa'aksi, jotta se näyttää kuvassa paremmalta. Kasvikset kuuluisi kierrättää jääveden kautta heti kypsennyksen perään. Ulkonäön kannalta kovasti arvokkaita vinkkejä, mutta kyllä mielessä käväisi, mistä keittokirjan lukija sitten voi tietää onnistuneensa, jos oma annos näyttää kypsänä toisenlaiselta kuin kirjan houkutteleva kuva? (Kohta pääsen tuotakin testaamaan, sillä saimme Alexin kirjan mukaamme) Oli myös mielenkiintoista ihan käytännössä nähdä, miten paljon astiat vaikuttavat kuvan tunnelmaan.

Kristiinan innostus kuvaukseen oli tarttuvaa ja hänenkin oppejaan kuunteli mielellään. Olenhan minä ennenkin kuullut valon tärkeydestä kuvauksessa, mutta vasta nyt viesti konkretisoitui esimerkkien kautta oikein todella. Oli myös lohdullista kuulla, että välttämättä ei tarvitse kalliita kuvausvälineitä. Eri värisillä pahvilevyillä pääsee jo pitkälle ja voi leikitellä valon suunnalla ja heijastuksella. Oli avartavaa nähdä, miten paljon kuvan tunnelmaa voi vaikuttaa blokkaamalla mustalla levyllä toiselta puolelta tuleva valo. Erittäin sovellettavia vinkkejä kotikonsteinakin.


Santa Marian tuotteet lienevät tuttuja jo suurimmalle osalle ihmisiä muodossa tai toisessa. Vaikka tämä nyt jonkinlainen sponssitilaisuus olikin, niin seuraava kehu ei ole millään tasolla tilattu:
Ne maustemyllyt ovat oikeasti ihan huippuhyviä! Taisin hehkuttaa yhtä jo itämaisen kanakeiton kokeilussa.

Meillä on suosikkina Pasta Rosso, jota tungen ihan joka paikkaan ja Korianteri-chilikin on kovassa käytössä. Kuivatut maustesekoitukset ovat kivoja, sillä ei tarvitse ostaa ihan niin paljon erilaisia pusseja ja purnukoita itse sekoitusta varten. Toki välillä haluaa tehdä jotain ihan tiettyä, mutta myllyt ovat käteviä ja meillä käytössä kai nykyään jo noin 90% kokkauskerroista.

Nytkin on uunissa chili con carne, jossa on kaapista löytyvista myllyistä kaikista vähäsen (Korianteri-chili, Pasta Rossa, Chili Explosion) - niin, ja lisäksi tietysti sitten muita lisättyjä juttuja :-)

Kiitokset siis Alexille, Kristiinalle ja Santa Marian väelle virkistävästä tauosta kiireen keskellä. On kiva, kun tilaisuudesta jää käteen muutakin kuin mahdollinen sponssikassi, kun mieli virkistyy ja kokee jotain oikeasti oppineensakin.

5.6.2017

Murha ei sovi naiselle

Vähän tällainen olo kirjasta tuli - perinteistä, mutta erikoisessa valossa 

Löysin Kobostani ekirjan, jonka mitä ilmeisimmin olen joskus lukenut. Mitään mielikuvaa minulla ei sisällöstä ollut, mutta se on tietysti toisaalta ihan hyvä juttu. Varsinkin, kun kyseessä on dekkari. Sinänsä vähän ihmetytti muistikuvien puute, kun kirjoittaja on kuitenkin ikiaikainen suosikkini P.D.James. Tämä on ilmeisesti myös häneltä ensimmäiseksi suomennettu dekkari.

P.D.James : Murha ei sovi naiselle
Oma ostos Kobosta 

Luin siis kirjan uudelleen. Näin jälkikäteen ajateltuna, en yhtään ihmettele unohdustani. Tämä ei ole kaikkein vaikuttavinta P.D.Jamesia, vaikkakin hyvin kirjoitettu tarina sinänsä. Niin, ja antaahan tuo "feministinen" vire tietysti oman pienen lisänsä. Siksi minä kirjaan kai uudestaan tulin tarttuneeksikin.

 Cordelia löytää työtoverinsa kuolleena ja joutuu miettimään tulevaisuuttaan. Voiko nainen hoitaa etsivätoimistoa yksinään? Luottaako kukaan naisen "miehittämään" toimistoon eli riittääkö toimeksiantoja? Sitten Sir Ronald Callender pyytää Cordeliaa tutkimaan, miksi hänen poikansa hirttäytyi. Tutkimus vie Cordelian yksinäiseen vuokramökkiin ja yliopistomaailman laitamille. Vähitellen tarina kehkeytyy.

Cordelia on mielenkiintoisen ristiriitainen hahmo. Hän on toisaalta älykäs ja pätevä, toisaalta epävarma taidoistaan ja motivaatioistaan. Myös kuolleen pojan ystäväkaartin jäsenet ovat hauskasti hivenen stereotyyppisiä - rikas ranskalainen perijätär, itsenäinen nuori nainen, muodikkaasti kyyninen nuori mies jne... Tarina kuitenkin etenee jotenkin ihan itsestään. En oikein saanut otetta siihen, miksi jotain tapahtui tai miten Cordelia asioita hoitaa.

Kirjasta jäi jotenkin hassu olo. Tiedän sen olevan hyvi kirjoitettu, mutta minulle se jäi jotenkin kliinisen etäiseksi tälläkin lukukerralla. Ehkä minä luen sen sitten taas uudelleen muutaman vuoden päästä, kun en muista juonta. Sinänsä outoa, koska tarinassa on montakin mielenkiintoista koukkua ajattelun herättelyä varten. Taitavat olla aivoni ihan kohmeessa kylmän kevään jälkeen.

P.D.Jamesin rakastettu Dalgliesh-hahmo on tässä kirjassa täysin sivuosassa. Ensin hänestä vain kerrotaan ja lopussakin hän osallistuu tarinaan vasta tapahtumien jälkeen.

3.6.2017

Ylipainolisämaksu

Kuva Johnny Kniga

Kaisa Haatanen: Ylipainolisämaksu 
Oma ostos Elisa Kirjasta 
Äänikirjan lukija Krista Putkonen-Örn

Kaisa Haatasen ensimmäinen kirja Meikkipussin pohjalta kertoi viisikymppistä lähestyvän naisen ajatuksista elämästä ja maailmanmenosta. Ylipainolisämaksu jatkaa samoilla linjoilla, mutta matkailun näkökulmasta.

Tällä kertaa tartuin lyhyisiin tarinoihin ja pohdintoihin äänikirjan muodossa ja tähän kerrontamuotoon ne ovatkin omiaan. Kirsta Putkonen-Örn myös osaa lukea näitä oikealla tavalla - sillain vähän itseironisesti, mutta samalla aikuisen naisen itsevarmuutta uhkuen.

Vanhemmat, ystävät ja toinen toistaan mielenkiintoisemma matkakohteet vilisevät tarinasta toiseen. Tosin mitään kovin eksoottista ei Tytti kuulemma harrasta, vaikka kyllä minusta Egypti ja pyramidit nyt aika jänniltä jo kuulostavatkin.  (Kyllä, aihealue kiinnostaa minuakin, eikä vähiten Waltarin Sinuhen jäljiltä - joskus vielä...)

Kummasti taas tunnistin itseni - Englanti lempipaikka, mukavuudenhaluinen matkustaja ja kirjat mukana aina ja kaikkialla. Jep, been there, done that. Tosin minulla on viimeiset yli 20 vuotta useimmiten ollut aina sama mies mukana ja vuosien varrella kolmeen kasvanut määrä muksuja vaihtelevalla matkakokoonpanolla. Se ei tietysti estä minua haaveilemasta lomasta itsekseni englantilaisessa majatalossa herkullisen aamupalan ja sen jälkeisen rauhallisen lukuhetken parissa.

Älkää käsittäkö väärin. Kyllä minusta on ihana matkustaa miehen kanssa ja useimmitsen itse asiassa haluan myös jälkikasvun mukaan. Ehkä tämä on jonkinlaista itsensä lohduttamista tämänhetkisen työmatkasuman pyörteissä. Voi varasta itselleen edes hetken "omaa aikaa" pitkän päivän iltana. Jos hyvin sattuu voi hotelli suoda pientä luksusta ja kävinhän minä tässä Englannissakin ja osuin varsin oikeantunnelmaiseen paikkaan.

Huolimatta itseni tunnistamisesta, pääsin silti kirjan tunnelmaan kiinni vasta jossain puolessavälissä. Alussa jotenkin vierasti tarinoiden sävyä, mutta sitten kyllä hymähtelin ihan tyytyväisenä. En oikein tiedä, miksi. Ehkä olin matkalla väärässä paikassa.

Kaikkiaan tämän on mukavaa viihdettä tällaiselle keski-ikäiselle matkalaiselle ja kaipa tästä mieskin saisi aiheitä päänpyöritykselle, jos sattuisi kuuntelemaan. Äänikirjaksi tämä onkin omiaan  ja juurikin matkalla jonnekin - ihan jo aihepiirinsäkin puolesta, sekä tietysti siksi, että lyhyet tarinat sopivat paikasta toiseen siirtymiseen ja pidemmällä välillä nitä jaksaa kuunnella vaikka muutaman peräkkäin.


Kamadolaistumassa


Meille tuli uusi grilli. Se on kooltaan moninkertainen vanhaan pallogrilliimme nähden, ritilöitä on peräti kahdessa tasossa ja sitä peittää paksu keraaminen kuori. Kyseessä on sellaiseen vähän hitaampaan grillaukseen erityisen hyvin soveltuva Kamado, jonka käyttöä on nyt sitten opeteltu.

Ensimmäisen, aika viileäksi jääneen lämmitysyrityksen jälkeen äiti syrjäytettiin tehokkaasti grillimestarin pallilta ja pojat ottivat vallan käsiinsä. Mikäs siinä, homma toimii ja grilli kuumenee. Ehkä me kesän aikana saamme repertuaarin vakiintumaan, mutta nyt kokeillaan kaikenlaista. Tähän mennessä onnistunein satsi olivat kana-halloumivartaat, joiden marinadi kerrankin antoi kunnolla makua.


Halloumi-kana-pekonivartaat 

Kanafileitä (6kpl)
halloumijuustoa 2pkt
pekonipaketti

Marinadi
2 valkosipulin kynttä siivuina
2rkl Worchestershire-kastiketta
Pasta rosso Santa Maria maustemyllystä reilusti eli noin 2rkl
Chili explosion Santa Maria maustemyllystä noin teelusikallisen verran
 2-3tl sweet savupaprikajauhetta
1/2 sitruunan mehu
loraus oliiviöljyä
2rkl hunajaa

Sekoita marinadin ainekset ja leikkaa kana paloiksi. Sekoita kanapalat marinadiin ja jätä pariksi tunniksi maustumaan.

Rakenna vartaisiin vuorotellen kanaa ja halloumijuuston paloja kiertäen pekonisiivua pujottelemaan palojen ympäri.

Pistä Kamadoon (250 asteeseen) kunnes pinta on nätisti ruskistunut. Pidä kansi kiinni kypsymisen ajan. Meillä vielä opetellaan lämpötilan hallintaa, mutta hyvin paistui ja maistui herkulliselta.


26.5.2017

Joko on kesälukumaraton 2017 (tai pari) kalenterissasi?


Se on taas pian "sen" aika! Kesä ei ole kesä ilman ainakin yhtä lukumaratonpäivää! 

Nyt on taas Blogistanian kesälukumaratonpäivät määrätty. Kannattaa siis merkitä kalenteriin. Mikä olisikaan kivampaa kuin virtuaalinen yhteisluku? Päivän mittaan voi tauoilla käydä kurkkimassa muiden urakan edistymistä somen eri kanavissa ja samalla vähän raportoida omastakin kokemuksesta.

Viime vuonna kesäkuussa jo yli 70 osallistujaa raportoi tuloksensa ja kommentit olivat poikkeuksetta innostuneen positiivisia. Päästäänkö  17.6. yli tuon osallistujamäärän ?

Mukaan voi ilmoittautua Hannan kirjokansi -blogissa.  Mars merkkaamaan nimi listalle! Osallistujalla ei tarvitse olla omaa blogia, mukaan pääsee, kunhan haluaa lukea!

25.5.2017

Kesäruokaa: Itämaiset kalapihvit


Pitäisi syödä enemmän kalaa, mutta meillä ollaan sen suhteen vähän nirppuja. Ei saa olla ruotoja ja muutenkin nyrpistellään herkästi - minä mukaanluettuna.

Ruoto-ongelman kalapihvit ja kalapullat ratkaisevat kätevästi. Kesämökin saalis koostuu yleensä pääasiassa hauesta ja sehän on tunnetusti ruotoisa kala. Onneksi sen ruodot ovat hentoisia. Kun suurimmat nyppii irti, voi lopun kalan surrata hienoksi tehosekoittimella ja pienemmät katoavat siinä hötäkässä kokonaan. Sitten vaan kulloinkin toivottua lisämakua massaan ja pyöritellään pulliksi tai painellaan pihveiksi.

Vielä emme ole ehtineet mökille, mutta Delicious-lehden toukokuun numerossa oli niin houkuttelevat kalapihvireseptit, että itämainen versio oli pakko pistää kokeiluun. Vähäsen tuunaten tietty.

Kalapihvit olivat itsessäänkin herkkua, mutta kastike kruunasi aterian. Ensin mietin, että voiko kovasta porkkanasta olla kastikkeeksi, mutta se sopi makeudellaan ja raikkaudellaan tuohon kuin nenä päähän ja toi kivaa pientä purutuntumaa.



Itämaiset kalapihvit


500g vaaleaa kalaa (minun lempparini on turska tai hauki)
1/2 punasipuli silputtuna
2tl (kukkura ja voisi laittaa enemmänkin) vihreää currytahnaa
1 limen raastettu kuori
1 kananmuna
korianteria silputtuna
öljyä paistamiseen

Sekoita ainekset tehosekoittimessa tasaiseksi massaksi. Muotoile pihveiksi ja laita leivinpaperille jääkaappiin ainakin 30 minuutiksi tai yön ajaksi.

Kuumenna loraus öljyä pannulla keskilämmöllä ja paista kalapihvit erissä 3-4min per puoli. Tarjoile heti.

Tee kastike sillä aikaa, kun pihvit tekeytyvät jääkaapissa.

kastike: 
1/2 punasipulia
1 porkkana silputtuna
1 chili silputtuna
limen mehu
3rkl riisiviinietikkaa
2rkl kalakastiketta
1rkl fariinisokeria

Sekoita kastikkeen ainekset ja jätä hetkeksi tekeytymään. Tästä tykättiin niin paljon, että ensi kerralla teen tuplamäärän.

salaattiin:
kurkkua, paahdettuja maapähkinöitä, korianteria ja minttua. Sekoittele salaatiksi juuri ennen tarjoilua.

24.5.2017

Sisko vinkkasi matkalukemista

Ihan vaan reissuelämää... No ei vaiskaan. Tämän viikon olen ihan kiltisti kotimaan kamaralla ja huomennahan sitä on peräti oikein vapaapäivä! Ja tiistaina ehdin peräti yhteen blogitapahtumaankin, mutta siitä lisää tuonnenpana.

Nyt kun on terassikin uusittu, grilli päivitetty erinäisten kuljetusseikkailujen jälkeen, on hyvä hetki vilkaista road- tai tässä tapauksessa kai "air" trippien viimeisintä lukulistaa.

Lentokoneessa ja hotelleissa ennen nukahtamista sitä tulee usein luettua jotain vähän kevyempää, kuten vaikka dekkareita tai fantasiaa. Siskon suosituksesta olen tarttunut tässä kuussa useampaankin kirjaan ja viimeisimmällä reissulla huomasin lukevani jonkinlaista fantasiadekkaria...


C.J.Archer :
 The Watchmaker's Daughter, 
The Mapmaker's Apprentice ja 
The Apothecary's Poison
Ostoksia Kobosta 

Cowboy meets Victorian lady ? Siis, oikeasti? Jo ajatuskin saa naureskelemaan. Sitten kun soppaan heitetään vielä eri ammatinharjoitukseen liittyvä taikuus ja sitä kuollakseen pelkäävät ammattikillat, ollaankin vielä ihan toisella tasolla.

Indian isä on juuri kuollut, sulhanen hylännyt hänet ottaen haltuunsa isän kelloliikkeen jättäen Indian ilman tuloja, kotia ja matkalle sillan alle. Sitten India törmää salaperäiseen Matthew Glass:iin, amerikasta Lontooseen saapuneeseen herrasmieheen, jolla on on hämärä menneisyys ja päähänpinttymänä löytää eräs tietty kelloseppä. Saadakseen edes hengähdystauon ongelmistaan India suostuu työtarjoukseen auttaa kellosepän etsinnässä. Tunteehan hän suurimman osan Lontoon ammattimiehistä ja on maagisen hyvä kellojen kanssa itsekin.

Tarina jatkuu sitten pelottelulla ja sen sellaisella ja vähitellen taikuuskin astuu kuvaan, vaikkei realistinen India tahdokaan siihen millään uskoa. Toisessa kirjassa autetaan poliisia etsimään kadonnutta kartanpiirtäjien oppipoikaa. Kidnappaaja osoittautuu tietysti häikäilemättömämmäksi ja vaarallisemmaksi kuin alkuun kuviteltiin. Kolmannessa kirjassa taas Matthew joutuu epäillyksi apteekkarin murhassa ja pitäähän hänen nimensä puhdistaa.

Pidän Indiasta. Hän on itsenäinen ja tehokas menettämättä naisellisuuttaan. Matthew nyt on aika tyypillinen tumma, komea ja salaperäinen, mutta no... sellaisia sankareita aina tarvitaan. Eikä miestenvaatteisiin pukeutuva ja Coltiaan heilutteleva ystävätär ole tylsä ja toki joukkoon kuuluu pari uutta ja uskollista ystävääkin valmiina aina auttamaan tutkimuksissa. Oman suolansa tarinaan tuo myös Matthew'n hivenen höpsähtänyt aatelinen täti.

Nämä kirjat ovat sopivan kevyitä ja kuitenkin hyvin kirjoitettuja viihdyttämään pidemmilläkin lennoilla. Niistä löytyy romantiikkaa, pikkuisen jännitystä ja ennen kaikkea mukavan kiermurainen juoni. Kelpo viihdettä siis ja mikä tärkeintä, ne läpäisivät kuuluisan "kolmen osan testin" eli luin sarjan kolme ensimmäistä osaa pahemmin kyllästymättä... Neljäs ei ole tainnut vielä ilmestyä, joten tarinan jatko (Saavatko he lopulta toisensa? Löytyykö oikea kelloseppä) on vielä hämärän peitossa. Sen verran jäi kutkuttamaan, että kaipa sekin osa pitänee sitten ilmestymisensä jälkeen hankkia luettavaksi. Lentojakin taitaa riittää vielä näkyvissä olevalle lähitulevaisuudelle.

19.5.2017

Kesäsalaattia



Lontoosta toin tuliaisina peräti teetä ja pari ruokalehteä hätäisesti lentokentältä ostettuina. Kannatti. Isäntä selaili eilen illalla vähän aikaa Delicious-lehden erikoisnumeroa kasvisruoasta ja tänään saatiin vasikankyljysten kaverina herkullista kesäsalaattia.

Vesimelonia, kurkkua, kirsikkatomaatteja, basilikaa ja mozzarellaa. Sen kummempaa reseptiä ei tähän tarvita. Leikellään vaan palasiksi. Lisätään pikkuisen pippuria, jos meili tekee. Kastikkeeksi vaikka hitunen balsamico-siirappia (valmiina pullosta).

Kyllä lehtien lukeminen kannattaa tai no tässä tapauksessa, lehden tuominen toisen puoliskon luettavaksi.

Ja lopuksi vielä lemppariani eli seljankukkajuomaa. Että voikin olla kesäistä ja hyvää! Juuri sopivaa tämän kevään ensimmäiselle todellisen kesäiselle päivälle.

Malja auringolle!


18.5.2017

Kartanoromantiikkaa työmatkalla


River Thames, auringonlasku ja joutsenpariskunta - eikös kuulostakin aivan romanttisen romaanin loppuluvulta?

Kaunistahan tuo oli, mutta kovin romanttisesta matkasta ei olllut valitettavasti kyse. Tuli nimittäin vietettyä muutama päivä Heathrown vieressä lentokenttähotellissa... paitsi yhtenä iltana. Silloin pääsimme Windsoriin Oakley Courtiin viettämään barbeque-iltaa.




Hotelliksi muunnettu Oakley Court vei kaltaiseni anglofiilin kartanoromantiikan unelmatunnelmiin. Kyseessä on aivan mahtavan kaunis paikka Thames-joen rannalla. Ihan kuin olisi suoraan kävellyt romaaniin.

Kartanorakennuksessa itsessään emme aikaamme viettäneet, vaan pääsimme oikein perienglantilaiseen joenvarsipiknik-meininkiin - tosin vähän modernisoituna, katoksen alla sateensuojassa ja grilliherkkuja nautiskellen.



Eikä herkuttelu hyvässä seurassa katoksen alla ollut yhtään huonompi tapa tutustua eri puolilta Eurooppaa paikalle lentäneisiin kollegoihin. Puutarhapelit viihdyttivät ja miten englantilaiset mansikat voivatkin olla aina niin hyviä? 

Pikkuisen boheemi tunnelma oli omiaan pitämään keskustelua yllä ja nauru raikui! 


Englanti on aina ollut yksi suosikkimaistani ja tästä illasta jäi mukava muisto. Tuonne pitää joskus palata. Ei se ole edes pahan matkan päästä - puolisen tuntia kesti lentokenttähotellista. 

Tällaisia tunnelmia tänään. Nyt pysyn kotimaisemissa sentään viikon verran. Toivottavasti saamme viimein hankkimamme uuden grillin kotiin (ensimmäinen kotiinkuljetettu olikin ihan eri kuin tilattu) ja terassikin pitäisi tässä välissä uusia.

Niin, eikä tästä blogista ole edelleenkään tarkoitus tehdä matkablogia - kunhan nyt on pieni reissusuma meneillään.


14.5.2017

Mekko meni taululle

Luin Aila Meriluodon elämäkerran ja kiinnostuin. Minä olen kamalan huono lukemaan runoja. En itse asiassa lue niitä koskaan, mutta mielenkiintoisen henkilön elämästä ja ajatuksista kirjoitettua proosaa ahmin innoissani. Elämäkerrasta tajusin niitä löytyvän Meriluodonkin tuotannosta.

Mekko meni taululle löytyi myös äänikirjaversiona. Mikäs sen sopivampaa kuunneltavaa hotelli-iltoihin ennen nukkumaanmenoa kuin suomalaisen runoilijan tilitys lapsuudestaan ja nuoruudestaan.

Hauskasti tämä myös osuu tuohon samaan "aikakausisumaan", josta jo vähän kirjoittelinkin.

Aila Meriluoto: Mekko meni taululle 
lukija: Seela Sella
Oma ostos Elisa Kirjasta (vieläkin 6,90€, jos kiinnostaa)

Aila Meriluoto on selvästi ollut erityisihminen jo lapsesta saakka. Ujo, sulkeutunut, kirjoihin uppoutuva ja runoja kirjoittava tyttö oli outolintu maalaiskunnassa. Elämä ei kai siis ollut helppoa, eikä ainakaan muuttunut helpommaksi sotien myötä.

Oli jännä lukea kuvausta lasten leikeistä ja lapsiryhmän "poliittisista" juonista ja valtasuhteista. Niitä kai on aina, mutta Meriluodon käsittelyssä ne muuttuivat kuin kuvaukseksi jostain vakoojaromaanista. Jotenkin tarinasta myös henki lapsen valtaisa kokemus aikuisille ehkä vain ohimenevistä tilanteista. Viime aikoina olen lehdistäkin lukenut siitä, miten aikuisen kommentti voi joko kantaa vuosia tai lytistää loppuelämäksi. Aila-tytölle kerrottiin usein, miten hän oli laiha ja mitätön - ei kai sellainen voi olla vaikuttamatta?

Kauhealta kuulosti sekin, että Ailaa ja hänen sisaruksiaan piiskattiin säännöllisesti, lapsen kokemuksen mukaan koko ajan. Silti vanhemmat olivat rakkaita, eikä lapsuuden kuvaus kuulosta mitenkään painajaiselta. Samoin pommitukset ja niiltä suojaan juokseminen kuulostavat pelottavilta, ehkä juuri siksi, että niistä kerrotaan niin osana arkea. Kaikkeen tottuu.

Tekstinä Mekko meni taululle on runollista, vähän polveilevaa, rönsyilevää ja ilman selkeää rakennetta. Onhan se runoilijan kirjoittamaa. Tarina koostuu enemmänkin välähdyksistä, kohtauksista , yksittäisistä muistoista, kuin kronologisesti etenevästä juonesta, vaikka Aila toki kirjan aikana kasvaakin nuoreksi neidoksi. Rakenne teki kirjasta minun mielestäni äänikirjaksi todella hyvin sopivan Vaikka kuuntelin pätkissä ja välillä jouduin palaamaan takaisipäin nukahdettuani hotellin hiljaisuuteen kesken torkku-ajan, ei mikään mennyt sekaisin ja pysyin mukana.

Lukijana Seela Sella on (tietysti) omaa luokkaansa. Hänen äänensä sopi varsinkin tähän kirjaan ihan mahtavasti ja eloisa, muttei liian näyttelevä lukutapansa loi nuoren Ailan eläväksi mieleen.

Kaikkiaan Mekko meni taululle hyppää sekä kirjana että äänikirjan kuuntelukokemuksena  suoraan suosikkieni joukkoon. Tykkäsin, vaikka vähän lievää dramaattisuutta ja ajan ajatustapoja vierastinkin. Erilaisuus toi kuunteluun oman mielenkiintonsa.

13.5.2017

Matkalaisen kuvakimara - Köpiksessa oli ihan kivaa työmatkallakin


Se on ollut pientä haipakkaa tässä viime aikoina. Kirjoja on tullut luettua lähinnä lentokoneessa, ruoka rajoittunut hätäisiin myslipatukoihin tai liikepäivällisiin ja ajatusten pääpaino liikkunut työasioissa. Toki sitä työmatkallakin välillä hetken hengähtää. Tällä viikolla käväisin Kööpenhaminassa ja kyllä Hellerup on hienonäköistä seutua. Ottaisin ilomielin minkä tahansa hotellin lähikatujen taloista omakseni, kunhan joku muu maksaisi ylläpidon :-)

Työmatkallakin on kiva levätä miellyttävässä ympäristössä ja Hellerup Park Hotel totisesti tarjosi sellaisen. En ole vuosiin ollut yhtä prinsessamaisissa tunnelmissa...


Huoneen hempeys oli pikkuisen pettävää, sillä noin muuten hotelli oli ennemminkin vahvoja värejä ja pikkuisen outoakin otetta. Varsin viehättävä. Marilyn Monroe oli muuten kerroksessani teemana muutenkin kuin vain makuuhuoneen taulussa... Jonkinlaista filmitähti- tai roolitematiikkaa olin ehkä havaitsevinani muutenkin.


Illalla siis viihtyi hotellissa - kirjan tai läppärin parissa vähän tilanteesta riippuen. Tosin päivän palavereissa istumisen jälkeen pieni happihyppely on paikoillaan, illallisesta puhumattakaan.


Hotellin vieressä oli mukava pieni puisto, jossa käväisin happihyppelyllä. Siellä oli museo, mahtava lasten leikkipaikka (olisikin ollut kuopus mukana), pari joutsena ja yksi utelias lintu, jonka Instan puolella yksimielisesti nimesimme haikaraksi.

Jotenkin kiemurtelevat polut ja pienet valkoiset sillat alkoivat kävelyn aikana edustamaan minulle sitä tanskalaista mukavuutta ja rentoutta. Vastaan tuli poikkeuksetta rauhallisesti käveleviä ihmisiä nurmikkoa nuuskivine koirineen. Kukaan ei juossut lenkkiä hikipäässä, eikä kellään näyttänyt olevan kiire. Mukavaa. Siihen rytmiin oli mukava itsekin asettautua.

Puistossa olisi ollut museokin (ylin kuva), mutta häpeäkseni täytyy tnnustaa, etten edes harkinnut sinne menemistä. En edes tiedä,mitä museosta olisi löytynyt. Oli liian nälkä ja suuntasin hotellin vierestä löytyvää sushipaikkaa kohti.




Eikä sushi ollutkaan yhtään hullumpi idea. Tuolla annoksella tuli vatsa täyteen ja mieli hyrisi tyytyväisyydestä.


Työmatkallakin voi siis olla kivaa, vaikkakin ehkä hieman yksinäistä. Onneksi sentään puhelinyhteydet toimivat. Videopuhelulla pääsi mukavasti mukaan äitienpäivän päiväkotijuhlintaankin. Olisikin ollut ihan katastrofi, jollei olisi onnistunut - minulle siis. Poika kuulemma oli ihan tyytyväinen isänkin osallistumiseen.

No, huomenna on virallinen äitienpäivä ja minä sentään iltapäivään saakka paikalla ihan livenä. Sitten taas mennään - I'll be off to London next...

9.5.2017

Juurikin juuresta ja Lailan lapset


Olen minä juurikokeiluja tehnyt aikaisemminkin. Kaikkein mielenkiintoisin lienee ollut Antti Tuurin Grantaan kirjoittamaan juurikuvauksen pohjalta aloittamani. Siinä on muuten tekstinä sellainen rakkaudenosoitus leivälle ja leipomiselle, että sen luettuaan on ihan pakko tehdä jotain. Vähintään voidella leivänpala ja maistaa. Itse juuresta tehdyt leivät olivat herkullisia, mutta kuten minun hoidossani juurille tuppaa käymään, ei Tuurijuurenkaan elinikä ollut kovin pitkä.

Juuren alkuun laittaminen on hieman työlästä ja tarkkuutta vaativaa. Vaikeaa se ei ole, mutta tässä härdellissä ajoitukset ja määrät menevät helposti sekaisin. Helpointa on, jos hyvän juuren saa jostain jo valmiina. Maku myös kehittyy ajan myötä, joten vanhemmalla juurella tulee maukkaampaa leipää.

Tämänhetkisen jääkaappiasukkini sain What's Cooking Finland - tapahtuman juuri-työpajasta. Satu Koivisto (Maku-lehden päätoimittaja, Gastronaatti-kirjan kirjoittaja - instassa @satu_koivisto) kertoi omasta juurileivonnastaan ja lähtiessä saimme kukin mukaamme aarteen purkissa eli pikkuisen juurta omaan käyttöön.


Vaikka juuri olisi ihan käyttövalmiskin, riittää jännitystä jatkossakin. Se ei nimittäin säily hengissä ruokkimatta (kukapa sitä...?) Niinpä meilläkin joka perjantai-ilta (tai työmatkan sattuessa lauantai-aamu) otetaan juuresta suurin osa pois purkista leipomista varten. Pohjalle jätetään puolen desin verran juura, (tai myönnetään, usein jää pikkuisen enemmän). 

Purkkiin sekoitetaan sitten: 
- vajaat 3dl luomuvehnäjauhoja
- 1,5dl vettä 

Sekoitus nostetaan takaisin jääkaappiin.  Luomuvehnäjauhoja käytetään siksi, että niissä on enemmän ravintoa juurelle kuin tavallisissa. Kannen suljen, mutten laita tiivistettä. Näyttäisi toimivan. 

Tähän saakka juuresta on leivottu sämpylöitä. Ne ovat niin hyviä, että kuuluvat jo viikonlopun aamiaispöydän perusvaatimuksiin. Olen ihan vakavissani harkinnut juuren jakamista kahtia. Pääsisi edes jossain välissä kokeilemaan vaikka pizzataikinaa ilman sen suurempaa kapinaa. 



Alla nyt sitten sämpylöiden ohje, niin kuin itse sitä olen käyttänyt, jonkin verran on muuttunut alkuperäisestä. Alkuun vähän fuskasin ihan vain pihiydessäni eli ruisjauhot olivat itse asiassa jostain saamaani ruisleipäinesta, jossa on jo hieman ruisjuurta mukana. Tämä ei johtunut juuriepäilyksestä, vaan siitä, että pussi piti saada loppuun. Toimii kyllä ihan noilla ruisjauhoillakin. 

Samoin meillä käsin vaivaaminen vaihtui heti koneen kulhoon. Ei tuossa pahasti työtä ole ilman konettakaan, mutta viikonlopun aamuna työ minimoidaan maksimissaan.

Niin, ja paistoaikaa lyhensin aika reippaasti. Meillä kun taitaa olla lajitovereihinsa nähden ärhäkkä uuni. 


Sunnuntaisämpylät: 

2-3dl vehnähapanjuurta 
5dl vettä
2tl suolaa 
2dl ruisjauhoja 
2dl speltti täysjyväjauhoja
8-9 dl vehnäjauhoja 

Sekoita muut kuin vehnäjauhot nopeasti kulhossa. Lisää jauhoja vähitelleen koneen pyöriessä rauhallisesti taikinakoukulla. Usein itse asiassa paiskaan kaiken kerralla kulhoon (se aamuhetki), mutta toki koostumusta saa vähän valvottua vähitellen lisäämällä. Jauhojen eksakti määrä kun riippuu esim. auringosta, kuun asemasta ja ilmankosteudesta - eniten ehkä tuosta viimeisestä. 

Viitisen minuutti vaivausta riittää ja sitten taikinan voi siirtää kannelliseen kulhoon ja jääkaappiin odottamaan. Yön yli riittää, mutta toimii kyllä hyvin vielä seuraavana aamunakin. Mikäs sen parempaa kuin sunnuntaiaamun lämpimät sämpylät!

Aamulla sitten uuni nopeasti lämpiämään 250 asteeseen. 

Nosta taikinasta puolet leivinlaudalle. Muotoile nopeasti pötkyläksi ja leikkaa kahdeksaksi palaksi. Voit halutessasi vähän muotoilla paloja, mutta minä itse asiassa pidän tuollaisista vähän rustiikkisista, joissa toivottavasti on vielä pitkä rapsakkareunainen halkeama. 

Laita uunin pohjalla vuokaan vettä höyrystymään ja nosta sämpylät suoraan pellille. Laske uunin lämpö 225 asteeseen ja paista sämpylöitä 15-18 min. (tai enemmän, jos haluat tummempia tai uunisi on vähemmän innokas)

Nosta sämpylät jäähtymään. Älä peitä, äläkä ainakaan laita pussiin, jollet halua rapean kuoren katoavan. Huom. Älä pussita vaikka niitä jäisi vielä seuraavaan päivään. Nämä eivät kuivu samalla tavalla kuin kaupan käntyt. 

Alkuperäisessä reseptissä mainittiin myös mahdollisuus pakastaa sämpylöitä, mutta meillä niitä ei kyllä ole vielä kertaakaan riittänyt pakkaseen saakka. 

Niin, ja juurellehan pitää aina antaa nimi. Ranskaksi juuri on levin, joten ensin mietin Leeviä. Jostain syystä koen kuitenkin juuren naiselliseksi, joten olkoon nyt sitten Laila.


**********************************************************************************
Haluatko kokeilla? 

Hyvä pitää laittaa kiertämään. Jos olet pääkaupunkiseudulla ja liikut Helsingin keskustassa tai Espoon suunnalla, niin minulta saisi nyt palan juurta omaan käyttöön. Postitse en valitettavasti viitsi lasipurkkia  ja juurta laittaa matkustamaan.

Vastaa tähän kommentilla tai heitä minua sähköpostilla (vuo-cho at hotmail.com) niin sovitaan sopiva hetki ja paikka jakoon. Vastalahjaksi toivon vain uuden lasipurkin, jotta saan Lailan lapsen seuraavallekin toivojalle :-)

Tarjolla siis yksi juuri ensimmäiselle viestijälle. Uusia mahdollisuuksia myöhemmin.

***********************************************************************************


7.5.2017

Grillauskausi avattu, tarvitaan uusi grilli



Se on nyt sitten grillauskausi virallisesti avattu meilläkin. Vielä mentiin vanhalla pienellä pallogrillillä, mutta uuden grillin tarve tuli ilmeiseksi jälkiruoan kohdalla. Hiilloksen lämpö ei vaan kertakaikkiaan enää riittänyt, vaan piti ottaa uuni avuksi.

Että kyllä meille nyt ihan oikeasti hankitaan uusi grilli - Kamado luulisin. Vielä pitäisi ehtiä kauppaan.

Vaikka grilli ei varsinaisesti suostunutkaan yhteistyöhön, niin jälkkäri oli kyllä ihan superherkkua. Isäntä oli bongannut reseptin kuntosalilla - uskokaa tai älkää. Siinä on juoksumatolla hyvää aikaa seurata reseptejä televisiosta. Blondi ja superbloondi olivat kuulemma tehneet jossain rannalla suklaa-vaahtokarkkibanaaneja. Kelpasivat astetta tummempitukkaisillekin :-)


Ota banaaneja ja leikkaa kuori halki pitkittäin. Levitä vähän auki ja painele banaanin päälle rouhittua suklaata ja pieniä vaahtokarkkeja. Kääri foliopakettiin.

Laita grilliin (tai uuniin 220 asteeseen) 15-20 minuutiksi. Avaa paketit ja tarjoile jäätelön kera. Makeaa ja makoisaa. Söin kaksi.

Niin ja kaupasta bongaamani Aino sitruuna-marenkijäätelö oli tosi raikkaan makeaa! Sitä saatetaan tässä huushollissa laittaa jälkkäriherkkujen päälle kesän aikana vielä uudestaankin.

6.5.2017

Huhtikuussa luettua

Auton ikkunasta - lähellä Berliiniä
Huhtikuu on aina kiireinen, mutta tänä vuonna vauhti jostain syystä nousi potenssiin kymmenen. Tai no.. kyllä minä syynkin tiedän. Töissä nytkähti useampi asia eteenpäin kerralla ja sitten meikärouvaa vietiinkin joka suuntaan. Ihan kirjaimellisesti.

Lentokoneella matkustamisessa on kuitenkin yksi hyvä puoli. Silloin ehtii lukemaan. Kobo kulkee kassissa kevyesti mukana, joten on mistä valita. Siksi kai huhtikuun 8:stä luetusta kirjasta peräti kuusi on e-kirjoja... #hyllynlämmittäjä haasteella siis meni huhtikuussa todella huonosti.

Tuossa jo ihmettelinkin, miten kummassa päädyn aina jumahtamaan johonkin aikakauteen tai tyyliin useamman kirjan ajaksi. Huhtikuussa viime vuosisadan alkuun sijoittuvia kirjoja tuli luettua / kuunneltua peräti 4/7 eli Enni Mustosen Syrjästäktsojasarjaa, Tarja Lappalaisen aikalaistutkielmaa ja Heidi Köngäksen Hertta. Viimeksimainittu oli myös kuukauden ainoa äänikirja.

Viime vuosisadan alkupuolelle sijoittui muuten myös kirja nro 5. Tosin siinä ei olla Suomessa vaan Englannissa ja vähän Saksassakin, monta kertaa, vähän eri tavoin. Kate Atkinsonin Elämä elämältä oli mielenkiintoinen, viihdyttävä ja ajatuskuluiltaan välillä vähän häiritseväkin.

Kuukauden ainoa painettu kirja on (ei kai niin kovin yllättäen) keittokirja. Lauri Tähkän kirjassa on kiinnostavia reseptejä ja kokeilemani sipulikeitto sai peukut ylöspäin koko pöytäseurueelta.

Kaksi viimeistä kirjaa olivat sitten dekkari ja fantasia (ei kai sitä voisi kuukautta ilman olla). Donna Leon on taattua herkkua, joka kelpaa varsin hyvin lentolukemiseksi sekin. The Invisible Library -sarjan aloitusosa puolestaan avasi taas uuden mielenkiintoisen fantasiamaailman, vaikka muuten ovatkin englanninkieliset fantasiat jääneet vähiin. En edelleenkään saa kirjastonkirjoja Kobossani toimimaan. Jotain outoa on Adobe Editionsin ja Kobon yhteistyössä. Turhauttavaa.

2.5.2017

Hertta

Tässä juuri mietin sitä, miten tärkeää on lukea kirjoja. Romaanit eli fiktiiviset tarinakudelmat antava näkökulmia ja lisäävät historianymmärrystä, ihmistuntemusta ja sitä kautta luovat kykyä asettautua toisen asemaan myös nykypäivän maailmassa. Toki tietokirjatkin tekevät samaa, mutta fiktio menee tiukemmin tunteisiin. Uskon sen ajatuksia herättävän voiman luovan ehkä vahvempia muistijälkiä.

Tietokirjoissa ei myöskään ole mahdollista tulkita historiallisten henkilöiden tunteita ja ajatuksia samalla tavoin vahvasti kuin heihin perustuvassa fiktiossa. Toki fiktiota lukiessa pitää sitten myös muistaa, että kyse on juurikin tulkinnasta, joka aina jollain tavalla perustuu kirjailijan itsensä ajattelutapaan ja kokemuksiin. Se ei kuitenkaan estä sukeltamista tarinaan ja yrittämästä ymmärtää vaikutteita ja kunkin toimiin johtaneita olosuhteita.

Hyvin kirjoitettu todelliseen henkilöön perustuva fiktio tuo ajan vielä lähemmäksi ja inhimillistämällä ikoneita tai tunnettuja hahmoja asettaa heidät luontevasti omien ajatustemme ja kysymystemme kohteeksi. Saamme mahdollisuuden käydä oman pään sisässä dialogia, jota ei dokumentaarisen materiaalin pohjalta ehkä tulisi edes aloittaneeksi. Parhaimmillaan tuloksena on oivallus.




Heidi Köngäs: Hertta
Oma ostos Elisa Kirjasta 
äänikirjan lukijana: Elsa Saisio

Minulle Hertta toi mukanaan oivalluksen. Olinhan minä sitä miettinyt, miten ihmeessä kommunisti saattoi pysyä vakaumuksessaan, kun Stalin oikein riehui puhdistuksineen. Tässä romaanissa Hertta Kuusisen usko kommunismiin sekoittuu isän opetuksiin ja kunnioitukseen tätä kohtaan. Uskoa Stalinista pahaa tarkoitti samaa kuin uskoa isän erehtyväisyyteen, eikä hän voisi...

Kirjan alussa Hertta pääsee pois vankilasta. Hän haluaa elää, viedä kansan asiaa eteenpäin, rakastaa. Kuin tilauksesta (vaan kenen?) juhliin saapuu Yrjö Leino, joka soittaa tiensä Hertan sydämeen ja peiton alle. Intohimo vie heidät yhdessä pakomatkalle sodan aikana, sen voima kantaa eteenpäin aatteen lipun raskaan painon alla ja läpi vankilavuosien, aina politiikkaan ja ministeriöihin saakka.

Hertta raataa ja ponnistaa eteenpäin, Yrjö kulkee, mutta kuljettaa rinnalla salaista elämää. Hertta uskoo, täysin ja ehdoitta. Yrjö epäilee. Jossain kohtaa jotain särkyy.

En voinut olla pitämättä Herttaa naiivina. Eikö hän tosiaan nähnyt ja ymmärtänyt, mitä Neuvostoliitossa tapahtui? Kai toistuvat tiedot nyt saivat edes jollain tasolla miettimään asioiden todellista taustaa. Lisäksi on Juri. Hertan Neuvostoliittoon jäänyt poika, jota kohtaan ikävä on pohjaton, kipeä ja ainainen. Hertan kertoessa, miten jätti pojan lastenkotiin "pantiksi" ja lähti Suomeen tehtäväänsä suorittamaan, nousi äiti minussa kapinaan. Eikö tuokaan uhraus muka ollut liian suuri?

Sitten aloin miettimään, mitä hänelle olisi tarkoittanut kääntyminen aatetta vastaan. Elämältä olisi mennyt pohja. Kaikki uskottu ja rakastettu olisi ollut petosta. Isä olisikin tehnyt väärin... Kyllä kirjan Herttakin kai syvällä sisimmässään tiesi, mutta oli pakko jatkaa. Vaihtoehtona oli vain romahdus, lopullinen pysähtyminen. Sitä paitsi, Suomen kansa tarvitsi apua, elämällä piti olla sentään jokin tarkoitus.

Hertta on ennen kaikkea tarina naisesta, jolla oli raudanluja tahto ja usko kykyynsä saada hyvää aikaiseksi. Samalla kirja kertoo karua tarinaa Suomen poliittisesta ilmapiiristä, pelosta puolin ja toisin. Siitä, miten kaikki haluavat hyvää ja uskovat olevansa oikeassa, tavoitteiden oikeuttavan rajutkin keinot.

Kirjan kieli on runsasta. Se soljuu ja keinuu ja kietoutuu kaulan ympärille pehmeänä turkiksena juuri ennen kuin kuristaa. Äänikirjana sen taika pääsi hiipimään syvälle ihon alle. Elsa Saision ilmeikäs lukutapa saa Hertan äänen elämään. Hertta on nautinnollista kuunneltavaa, joka kuitenkin intensiivisyydessään vaati myös pitämään taukoja, miettimään kuultua.

Tästä kirjasta minut sai alunperin kiinnostumaan Omppu Reader, why did I marry him - blogista.

30.4.2017

Jupinaa maitohyllyllä, mutta piirakka oli hyvä




Minun piti ostaa maitorahkaa. Siis sellaista ihan normirahkaa, mielellään vähän rasvaakin mukana.

Laktoositonta, sitruunalla maustettua, minttusuklaata, rasvatonta, rasvatonta pehmeää... (muutama hiljainen ärräpää). Mitä ihmettä? Tavallista rahkaa ei ollut tarjolla laisinkaan. Mitä ilmeisimmin pienen marketin hyllyyn eivät vaan mahdu kaikki versiot ja ensimmäisenä tippui pois se... tavallinen.

Onko nyt ihan oikeasti niin, että perusversiolle tuotteista ei ole enää markkinoita? Ihan varmasti on jäljellä meitäkin, jotka kiukuspäissään miettivät jo koko piirakan tekemisen jättämistä toiseen kertaan.

Älkää käsittäkö väärin. Minusta on hienoa, että laktoosittomia tuotteita löytyy niitä tarvitseville, mutta entäs me, jotka haluaisimme ihan perustuotteita, mahdollisimman vähän käsiteltyinä ja mielellään maustamattomina? Eikö tavallisesta tuotteesta saa enää tarpeeksi voittoa?

Tein sen piirakan kuitenkin

 Kuten kuvasta näkyy, taivuin sitten väistämättömän edessä ja ostin tarjouksesta kaksi maustettua rahkaa. Minttusuklaaveriosta piti tulla kermavaahdon kanssa pohja mansikkajälkiruoalle. (Note to myself: Tarkista paketin kyljestä tuote. Perunajauhot eivät maistu samalle kuin tomusokeri, ulkonäön samankaltaisuudesta huolimatta.. ) Vaniljaversion käytin piirakkaan, ja hyvä piirakka siitä tulikin.


Alunperin ohje on vanhasta Glorian ruoka ja viini - lehdestä. Isäntä nimittäin on viime aikoina maininnut lehtipinojeni kasvaneen vähän turhankin korkeiksi ja kiikkeriksi ja oikeassahan hän on. Nyt siis on karsinta käynnissä. Pitää urakalla kokeilla ja kirjata hyvältä tuntuvia reseptejä, jotta saan lehdet kiertoon.

Vapun marjapiirakka 

150g voita
1dl muscovadosokeria
3dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta

Täyte:
2dl kuohukermaa
1prk vaniljarahkaa
1dl sokeria
2 kananmunaa

päälle:
1,5dl turkkilaista jugurttia ja 2rkl tomusokeria
haluamiasi marjoja ja hedelmiä (mansikat ovat sen verran mauttomia tähän vuodenaikaan, että pari jätin koristeeksi ja muut marinoin tilkassa limemehua tomusokerilla höystettynä. 10min riittää)

Sulata voi ja sekoita siihen sokeria niin kauan, että se liukenee. Sekoita nopeasti jauhojen ja leivinjauheen kanssa taikinaksi. Kääri kelmuun ja laita jääkaappiin noin tunniksi kovettumaan. Taikina näyttää ensin liian nestemäiseltä, mutta jauhot alkavat nopeasti turvota ja pallon saa kivasti pois kulhosta.

Lämmitä uuni 200 asteeseen.

Painele taikina voidellun uunivuoan pohjalle.

Sekoita täytteen ainekset keskenään ja kaada piirakkaan. Laita uuniin noin puoleksi tunniksi.

Anna piirakan jäähtyä ja sekoita sitten jugurtti ja sokeri ja levitä ohueksi kerrokseksi piirakan päälle. Koristele marjoilla.