8.6.2015

Miten tässä nyt muka voi töitä ruveta tekemään?



"Taas joku murhattiin. Miten tässä nyt muka voi töitä ruveta tekemään?!"

Ei, en ole sekaantunut mihinkään hämäräperäiseen. Kunhan vietän työmatkani nykyään kulkuvälineestäni kaukana, tai siis, kroppa on paikalla, mutta mieli jossain aivan muualla. Varsinkin dekkarit tuntuvat sopivan tähän arjen äänikirjaeskapismiin todella hyvin, eikä tässäkään tekniikassa mikään voita kuningatar Agathaa. Jotenkin tuo leppoisa rytmi ja englantilainen maaseuturomantiikka rentouttaa ennen ja jälkeen työpäivän, paitsi tietysti silloin, kun sattuu saapumaan toimistolle huonossa kohtaa tarinaa - juuri murhan jälkeen.

Olen kuunnellut useammankin Christien äänikirjana, mikä ei säännöllisille blogilukijoille taida tulla enää yllätyksenä. Itse asiassa viime vuotiset Christie-kokemukseni taitavat pääsääntöisesti olla äänikirjoja! (täältä löytyy muutama)

Dekkariviikko alkaa siis hyvinkin klassisissa merkeissä.


Agatha Christie: Murha Mesopotamiassa 
Oma ostos Elisa Kirjasta
äänikirja : lukijana Pekka Autiovuori

Tässä viimeisimpänä kuuntelemassani ei kuitenkaan oltu englantilaisessa maalaiskylässä vaan kuumalla aavikolla. Murha Mesopotamiassa on varmaan kaikille Christien tuotantoa vähänkin tunteville hyvinkin tuttu tarina, niin kirjana kuin tv-sarjan jaksonakin. Minusta se on yksi parhaita Poirot -tarinoita. En oikein edes tiedä miksi, mutta jotenkin tunnelma kirjassa on juuri sellainen pikkuisen painostava, että tarinaa seuraa mielenkiinnolla. Sama toistui taas äänikirjassakin. Minä muistin (suurin piirtein) juonen ja henkilöt, mutta silti uppouduin kerrontaan ja seurasin juonen etenemistä mielenkiinnolla.

Lukijana ei tällä kertaa ollut Lars Svedberg, vaan Pekka Autiovuori. Alussa minulla oli pieniä vierotusoireita, mutta kyllähän tässäkin lukijaa kuunteli. Ainoa minua luennassa tosissaan häiritsevä seikka oli ranskan ääntämys - sitä ei kyllä parhaalla tahdollakaan voinut pitää edes belgialaisena...

Tarina alkaa Christiemäiseen tapaan kuvauksella ihmisistä ja miljööstä. Kirjan on kirjoittanut sairaanhoitajatar, joka sattumalta joutuu tapauksen todistajaksi. Hänet palkataan seuraneidiksi arkeologisen retkikunnan johtajan vaimolle, jonka hermot ovat pettäneet ja joka pelkää... jotakin. Pelko osoittautuukin aiheelliseksi ja paikalle kutsutaan Hercule Poirot, joka säälimättömästi käy läpi kaikki retkikunnan jäsenet. Luurankoja löytyykin sieltä ja täältä, ja lopulta paljastetaan itse diabolisen juonen kutonut murhaajakin.

Christie hahmottelee taas taitavasti erilaisia henkilöitä. Tehokas ja rationalistinen sairaanhoitajatar, vaimoaa intohimoisesti rakastava johtaja, epämääräisen outo jesuiittamunkki, ikkunoista kurkisteleva muukalainen ja monet muut, luovat totutun rikkaan ihmiskudelman. Lisäksi huomaa Christien itsekin matkustaneen arkelogisilla tutkimuspaikoilla, niin elävästi hän kuvaa siellä vallitsevaa toimitaa ja tunnelmaa, perin englantilaisesti tietenkin - tai ainakin tunnelma on juuri sellainen, jollaiseksi sen voisin kuvitella kirjojen perusteella...

Toki muutkin dekkarit kuin Christiet toimivat äänikirjoina. HelMet Overdrive tarjoaa mukavan valikoiman englanninkielistä kuunneltavaa myös tästä tyylilajista. (Esim. The Silent Sister tai Beautiful Mystery) ja Elisa Kirjasta dekkareita löytyy äänikirjoina suuri valikoima, varsinkin suomalaisten genren edustajien ihailijoille!

Dekkariviikko siis alkaa tänään. Kannattaa kierrellä kirjablogeja - nyt on kuulkaas dekkaria luvassa!

Ja kaikkea muuta - dekkariviikkojuttuja täällä.



4 kommenttia:

  1. Minulle äänikirjojen maailma on täysin vieras. Lataatko ne tietsikalle ja sieltä puhelimeen. Mikä Samsung sulla on? Pitäisiköhän kokeilla? Olen ajatellut, että äänikirjat maksavat maltaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa alla jo saitkin asiantuntevan vastauksen, mutta tässä vielä oma kokemukseni. HelMet Overdriven kirjastokirjoja luen Overdrive sovelluksella, jolla myös lataan ne puhelimeen. Tosin käyn tietokoneella valitsemassa kirjat ja lainaamassa ne, mutta latauksen teen sitten suoraan puhelimella. Lainatut kirjat ovat sopivasti sitten sieltä klikattavissa :-)

      Puhelimeni oli kaupan halvin - muistaakseni Galaxy Ace 4 tai jotain sellaista. Hyvin on pelittänyt myös äänikirjojen kanssa.

      Elisa Kirjaa käytän juurikin niin kuin alla neuvotaan.

      Molemmat sovellukset löytyvät Googlen Play-sovelluskaupasta ilmaiseksi ladattavina.

      Poista
  2. Hei Ulla. Elisan e-kirjoihin ja äänikirjoihin voit tutustua osoitteessa: http://kirja.elisa.fi :) Sieltä löytyy vaihtoehtoja moneen makuun ja myös eri hintaisia vaihtoehtoja. Voit ladata maksuttoman Elisa Kirja applikaation esim. Samsungin tabille suoraan Play -kaupan kautta ja sitä kautta mm. äänikirjojen ostaminen ja kuunteleminen on helppoa ja yksinkertaista. :)

    Henri/Palstatiimi
    http://palsta.elisa.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elisa Kirjassa on tosiaan monenhintaisia ja hyviä äänikirjoja, mutta miksiköhän minulla pätki kirja aina välillä sovelluksella puhelimessa kuunneltuna. Onkohan Android sovelluksessa jotain haasteita`?

      Poista