2.9.2014

Elokuun kirjoja ja kyselyjä

Taas meni kuukausi. Nyt ollaan jo syksyssä. Koulut ovat alkaneet, harrastukset pyörivät melkein rutiinilla ja päivät sujahtavat ohi entistä nopeammin. Lukemistakin tuntuu riittävän - uusia ja vanhoja kirjoja. Vielä kun löytäisi jostain lisää tunteja...

Elokuu oli kirjarikas kuukausi. Tulin lukeneeksi (tai kuunnelleeksi) peräti 14 kirjaa. Elokuu oli myös lasten lukukuukausi. Keskimmäinen koukutettiin äänikirjoihin ja esikoinenkin löysi vaihteeksi kiinnostavan sarjan luettavakseen (Keplo Leutokalma - siitä lisää joskus myöhemmin.)


Äänikirjakuukausi 

Äänikirjat tekivät elokuun aikana vaikuttavan esiinmarssin lukulistallani. Liekö syynä julkisen liikenteen ahkera käyttäminen vai mikä, mutta elokuun luettujen listalta löytyy peräti 4 äänikirjaa. Kaksi niistä kuuntelin Kirpun kanssa (yhdessä ja erikseen) eli Sysimetsän ja Me Rosvolat. Molemmista 10v poika innostui niin, että seuraavana on vuorossa Hobitti. I have an evil plan... Suunnitelman mukaan koukutetaan äänikirjoihin Hobitin myötä myös esikoinen ja johdatetaan Kirppu eteenpäin fantasian jännittävälle polulle. Arvannette mitä seuraa?

Kirpun kanssa kuunneltujen lisäksi käytin ahkerasti HelMet/Overdrive -palvelua. Rose Harbor in Bloom oli varsin viehättävää viihdettä ja If God Is a Woman, then Who Am I? taas varsin mielenkiintoinen osittain fiktiomuotoinen tutkielma naisen uskosta. Vaikkei samalla tavalla ajattelisikaan, on aina ajatuksia herättävää tutustua toisen vakaumukseen ja sen perusteisiin.


Pelkkää fantasiaa?

No ei nyt sentään. On siellä joukossa vähän viihdettäkin. Itse asiassa kuukausi oli kaikkiaan kevyemmän puoleinen. Luin kesäklassikkoni (Ernest Hemingway: Käärme paratiisissa) ja lisäksi Sarah Watersin Vieras kartanossa voitaneen luokitella joksikin muuksi, vaikka ihan viihdyttävä sinänsä olikin. Muuten mentiin fantasian ja erityisesti nuortenfantasian parissa.

  • Kanen aikakirjat-trilogian luin loppuun
  • Septimus Heap sarjasta luin pari ensimmäistä osaa
  • Samoin tutustuin Keplo Leutokalmaan, jonka osalta ymmärrän esikoisen lukuinnon. Se oli taas ihan omanlaisensa. 
  • Vähän aikuisempaa fantasiaa edustivat Nice Girls Don't Have Fangs (hupaisa) ja Hopea-arkun Metsästäjät. Viimeksi mainittu oli taas taattua suomalaista vinksahtaneisuutta, joka on niin nautinnollista luettavaa. 


Viihteestä piti e-kirjapuolella huolen Sophie Kinsellan Hääyöaie ja dekkarien minimikiintiöstä Markus Ahosen Jäljet. Siinäpä se kuukausi sitten olikin - luettujen osalta nimittäin.


Elokuvissakin käytiin. 

Elokuun elokuva varasi kirjatoukalle yllätyksen. Ensimmäistä kertaa nimittäin elokuva oli selkeästi kirjaa parempi. Minä en ainakaan muista näin käyneen aikaisemmin. No, kerta se on ensimmäinenkin ja elokuvakokemus oli lempeän herttainen ja viihdyttävä.

Elokuvan myötä palasin myös nuoruuden ihastuksiin ja Blixenin maailmaan.


Niin, ja se kysely

Heinäkuussa minulta kysyttiin, tekevätkö dekkarien lukijat paljon sanaristikoita. Enhän minä sellaista tiedä, joten pitipä oikein kysyä.

Jos luet dekkareita, täytätkö myös ristisanatehtäviä?

Kysymykseen tuli 49 vastausta. Vastaajista 30 eli 62% sanoi tekevänsä ristisanatehtäviä, kun loput 19 eli 38% eivät myöntäneet.  Näyttäisi siis vahvasti siltä, että dekkarien lukijoilla olisi taipumusta myös ristisanatehtävien täyttämiseen. Toisaalta, mikäköhän mahtaa olla vastaava jakauma dekkareita välttelevien joukossa ? Tästä ei vielä selviä, ovatko dekkarien lukijat mitenkään keskivertokansalaisesta poikkeavia tässä asiassa...


P.s. Elokuussa kokattuja ja kokeiltuja juttuja voi tuttuun tapaan tarkastella Tätä (keittiö)elämää blogin puolella. Testissä ollut palvelu osoittautui myös hyväksi tutkimusmatkaksi omiin olettamuksiin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti