12.1.2014

#satasyytäollaonnellinen 1-3


Perjantaikokki haastoi ruokabloggaajia(kin) osallistumaan #satasyytäollaonnellinen - haasteeseen. Tarkoituksena on kirjata näkyville 100 asiaa, jotka saavat kirjoittajan onnelliseksi. istauksen voi tehdä ihan itsekseen tai sitten julkisesti, kuten nyt vaikka blogissa.
Vaikken ihan puhdasverinen ruokabloggaaja olekaan, niin tämä haaste sopii tähän blogiin kuin nenä päähän. Kun vauhti eteenpäin on kova, tekee hyvää välillä pysähtyä miettimään hyviä juttuja elämässä. Niitä löytyy varmasti ainakin 100!

Haasteessa kehotetaan kirjaamaan yksi syy päivässä, mutta minä taidan pitää ihan omaa tahtiani. Näin äkkiseltään, kun tulee tietysti mieleen heti useampi.

Ihan ensimmäisenä (1) täytyy listata oma perhe - eli mies, lapset ja kissa. Se normaali tohina : nauru, halit, kinat, leikit ja ihan vaan yhdessäolo. Ehdoton ykkönen! Tietysti myös sisko ja muut kuuluvat joukkoon.

Toisena (2) on pakko merkitä sunnuntaiaamun rauhallinen englantilainen aamiainen perheen kanssa - ja tieto siitä, että lounasta ei sitten olekaan kiire saada pöytää. Tämä olotila on aikas autuaallinen, vaikka vatsanahka onkin pinkeänä.

Eilisestä lähtien (3) on eteläsuomalaista ilahduttanut myös vihdoinkin valkoinen maa. Satoi lunta! Pojat ehtivät jo olla lumisotaa ja laskea mäkeä. Tänään aikovat olla lumisotaa ja... laskea mäkeä.

Tämäpä onkin kivaa - niin kivaa, että jatkan haastetta eteenpäin.

KIRJABLOGGAAJAT HUOMIO ! TÄMÄ ON TEILLE! 

Ja tietysti mukaan saavat tulla kaikki muutkin...

2 kommenttia:

  1. Kiva haasteidea! Tässä ainakin yksi kirjabloggaaja ottaa haasteen vastaan, omaan tahtiin edeten. Pitää ehkä viritellä oma postaus tälle, jonne täydennän onnelliset asiat. :) Niihin on helppo sitten palata jälkeenpäin, erityisesti kun on 'musta' päivä eikä mikään tunnu sujuvan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkäsin tästä ja siksi siihen olikin pakko heti osallistua ja pistää eteenpäin :-)

      Poista