7.10.2013

Messuperkausta

























Se on taas kuulkaas maanantai ja takana kahden päivän karkelot Turun kansainvälisillä kirjamessuilla (ja siellä ruokapuolella tietysti myös - yllättäen). Hulinaa riitti, jalkoja särkee edelleen ja silmissä vilisee. Pitänee oikein pysähtyä hetkeksi miettimään, mitä koko tohinasta jäi käteen. Siis niiden isojen ostoskassien lisäksi...

Lauantaina kirjabloggailtiin täysillä 

Ihan ensimmäiseksi tietysti tulevat mieleen kaikki ihanat kirjabloggaajakollegat, joita tuli varsinkin lauantaina tavattua niin kummituskierroksella kuin messuillakin.  Olihan lauantai-iltapäivästä varattu useampi tunti kirjabloggausteemalle. Aloitimme kuuntelemalla Katjan ja Hannan mielenkiintoista jutustelua kirjabloggauskirjastaan eli Rivien välistä.

Sitten jatkoimme paneelilla, jossa kirjabloggaajat keskustelivat kustantamoiden edustajien kanssa. Allekirjoittanutkin oli päätynyt lavalle saakka ja ihan oikeasti innostui keskustelun aikana. Kiitos siitä kuuluu tietysti sekä Liken Nora Vaaramalle, Into-kustantamon Mika Rönkölle että tietysti bloggarikeskustelijoille, joista lavalla seuranani olivat Kirsi Hietanen ja Hanna Morre Matilainen. Keskustelua ohjasi ja aktivoi ansiokkaasti Taika Dahlbom .

Aiheet olivat  moninaiset ja vaihtelivat kirjablogien vaikutuksesta myyntilukuihin (satunnaista, ehkä enemmän silloin kun pieni kustantamo saa näkyvyyttä) kirjabloggaamisen eettisiin sääntöihin (esim. lue kirja, ennen kuin kirjoitat siitä). Taika oli listannut tarkemminkin keskustelun antia. Kannattaa siis vilkaista tänne.

Lauantai siis meni aika puhtaasti kirja-aiheiden parissa. Tosin täytyy myöntää, että päivän ruokailu oli lähinnä ruokamessupuolen maistiaisia. Ihmisiä oli niin hurjat määrät joka puolella, että jonot kahviloihin tuntuivat tällaisesta kärsimättömämmästä messukävijästä ihan liian pitkiltä.


Sunnuntaina shoppailtiin syötäviä

Sunnuntaina sitten olinkin ajoissa liikenteessä ja kädet täynnä kasseja jo ennen yhtätoista. Onneksi oli sellainen rintamerkki, että välillä pääsi käymään viemään saalista autolle. Ajoissa istahdimme myös "viinikarsinaan" maistelemaan annoksia ja Jacob's Creekin luomuviiniä. Silakkatartar oli hyvää, nyhtöpossu vähän kuivaa ja tylsää ja juustokakku herkkua. Viini ihan yhtä hyvää kuin viimeksikin. Siinä kai ne tärkeimmät uutiset siltä kiepsautukselta.



Mielenkiintoisin tuttavuus taisi olla Ceramicon raastinlautanen, joita yksi lähti tietysti mukaan testattavaksi. Hyvin tuo toimiikin. Parmesaani raastui eikä sormilla ollut vaaraa. Varsinkin eilisen pasta-annoksensa päälle lapset innostuivat lisäämään juustoa vähän normaaliakin enemmän. Pähkinäkin meni testattaessa ihan hienoksi pölyksi, kuten kuvasta näkyy.

Lisäksi kassiin löysivät tiensä monet herkut - valkoista balsamicoa, artisokka-valkosipulitahnaa, katajanmarjasilakkaa, hevosmakkaraa ja muutama muukin, joita en tässä edes muista. Ilmestyvät sitten maistelujärjestyksessä tuonne FB:n puolelle.  Hiukan jäi harmittamaan, että unohdin ihan kokonaan ostaa lauantaina maistelemaani taivaallista lammasmaksamakkaraa. Ei vaan osuttu kohdalle, eikä muistunut mieleen. Pahus vieköön.
Kirjojakin tarttui mukaan sentään muutama, mutta niistä lisää sitten myöhemmin.

Kaikkiaan siis oikein onnistuneet messupäivät. Näistä kun selvittiin,niin nyt on sitten hyvä hetki ryhtyä kirjaamaan sotasuunnitelmaa Helsingin kirjamessuille. Ainakin muita kirja- ja ruokabloggareita olisi taas kiva tavata...

6 kommenttia:

  1. Turun kirjamessuja en ole vielä koskaan kokenut. Joku päivä vielä, kuulostaa niin mainiolta. :) Toivottavasti törmäillään Helsingin kirjamessuilla. :)

    VastaaPoista
  2. Kiva raportointi messuilta:) Muuten,minulla on tuo sama raastinlautanen! Möikö sen sinulle komea silmälasipäinen mies?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, komea oli, silmälaseja en muista, mutta oli kuulemma yhden bloggarin veli ;-)

      Poista
  3. Ai niin ,ihan unohdin että silmälasit lensivät romukoppaan laser-leikkauksen jälkeen;D

    VastaaPoista