5.3.2013

Vielä kaivataan lämmintä - porkkana- linssi-tomaattikeittoa


Ei se kevät sitten tullutkaan vielä. Lunta tuiskutti viikonloppuna niin, että hanki melkein tuplaantui. Onneksi sentään nähtiin aurinkoakin.

Tätä keittoa tosin ei syöty viikonloppuna vaan tässä alkuvuodesta sillä on lämmitelty pariinkin otteeseen jo aikaisemmin. Edellisestä satsinlopusta tein pastakastikettakin, kun otin purkin jääkaapista luullen sitä tomaattikastikkeeksi. En edelleenkään tiedä, mihin se tomaattikastike joutui...

Alunperin tämä keitto lähti alkuun Kirpun ilmoittaessa, että hän ei sitten enää pidä porkkanakeitosta. Piti siis tuunata. Ajattelin, että paseeratulla tomaatilla saa värin ainakin muutettua toisenlaiseksi. Lisäksi laatikosta löytyi revennyt linssipussi, jonka sisältö piti nopeasti käyttää johonkin. Eriqou eli esikoinen pitää myös kovasti chilistä, joten sambal oelekia tuli törkkäistyä sekaan puoli teelusikallista. Siinä se soppa sitten olikin. Kelpasi kaikille. Kirppua tosin piti vähän suostutella.

Siis - kuori ja pilko neljä isoa porkkanaa, ja kaksi isoa sipulia. Kuullota niitä hetki öljyssä kattilanpohjalla. Lisää 2 rkl tomaattipyreetä, 1 rkl paprikajauhetta, 1 tl jeeraa ja 2 tl mietoa chilijauhetta sekä se 1/2 tl sambal oelekia. Mausteiden määriä muuttamalla saa tietenkin myös makua säädettyä. Meillä tehtiin kuitenkin suhteellisen mietona. (Se kaksivuotias Toto, muistattehan) Kaada sekaan puolikas purkki paseerattua tomaattia. Lisää kasvisliemikuutio ja vettä tai itse tehtyä kasvislientä, kunnes porkkana ja sipuli peittyvät. Heitä sekaan muutama kourallinen oransseja linssejä. Anna kiehua hiljalleen puolisen tuntia. Tarkista suola ja muut mausteet. Vedä sauvasekoittimella sileäksi ja katso, tarvitaaanko lisää nestettä. Tarjoile hyvän leivän ja persiljasilpun kera.



5 kommenttia:

  1. Tosi piristävät värit :) tällästä ny tarvitaankin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin pelkästään tuon keiton väristä jo tulee lämmin olo :-)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Minustakin tuosta tulee ihan jo keväinen olo :-)

      Poista
  3. Hiihtoreissu ja kuppi kuumaa soppaa ne yhteen soppii! :D Tätäpä pitääkin kokeilla

    VastaaPoista