11.9.2011

Italo Calvino : Koko kosmokomiikka

On tämä bloggaustahti taas hidastunut. Lukemisen sijasta on aikani kulunut iltaisin esikoisen läksyjen vahtimiseen. Saatiin opettajalta viesti, että oli ollut osa läksyistä tekemättä useampana päivänä. Ja minä kun olin tyytyväinen pojan tehdessä kotitehtäviä. Vähän kyllä ihmettelin, että onpas kevyttä vielä kolmannella luokalla. Teki mokoma näyttävästi vain ne helpot ja jätti kylmästi vihkotehtävät kokonaan. Varsinainen... No, kiinni jäi ja nyt ovat sitten äiti ja papa olleet vuorotellen niskassa tutkimassa kaikki kirjat ja vihot moneen kertaan. Toivottavasti oppi jotain.

Tähän tilanteeseen on kirjastosta lainaamani Italo Calvinon Koko kosmokomiikka itse asiassa sopinut oikein hyvin. Kirja sisältää 24 kosmisiin faktoihin perustuvaa novellia, jotka antavat sopivan absurdin tausta läksyvahtimiselle. Kaikissa tarinoissa on kertojana Qfwfq, joka on elänyt aikojen alusta lähtien, ottaen milloin minkäkin aikakauteen sopivan hahmon alkumateriasta mammutteihin ja taas ihmiseen.

Jokaisen tarinan alussa kerrotaan yksi fakta tai tieteen lauselma, jonka pohjalta Qfwfq kertoo anekdoottinsa. Tutustumme lintujen syntyyn, elämän siirtymiseen vedestä maalle, alkuräjähdykseen ja moneen muuhun mielenkiintoiseen seikkaan. Jokaisesta on Calvino luonut meille tarinan, joka absurdiudessaan viihdyttää, mutta samalla pakottaa miettimään piileviä yhtymäkohtia nykymaailmaan.

Ajoittain Calvino esittää meille kirpeääkin kritiikkiä nykymaailman kaupallisuutta ja pinnallisuutta kohtaan. Vai mitä sanotte siitä, että Tuotantoa palvovat ihmiset Kulutuksen juhlapäivänä vangitsevat vanhan ja kuluneen kuun kaatopaikalle ? Tai siitä, että dinosaureista kertovassa tarinassa hyökkäystä vastaan puolustautumisen johto annetaan muukalaiselle, koska "... oli selvää, että tulokkaille oli helpointa antaa komento minun käsiini, antaa kaikki vastuu muukalaiselle, joka saattoi yhtä hyvin olla heidän pelastajansa kuin tappion tullen myös syntipukki, jolla vihollinen hyvitettäisiin..."

Kaikkiaan teos on tuottanut minulle nautinnollisia lukuhetkiä sekä ajoittaista hihitystä, joka useammin kuin kerran katkesi kirpeän sarkasmin oivallukseen. Suosittelen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti