28.8.2011

Game of Thrones - päättymätön tarina


Tämä kirja on kuin luotu tv-sarjan pohjaksi ja sellainen siitä on myös tehty. Yli 700 sivua ei riittänyt alkuunkaan minkäänlaiseen loppuratkaisuun pääsemiseen ja opuksia on sarjassa vielä monta tämän ensimmäisen osan jälkeen. Ei silti, viihdyttävää lukemistahan tämä on.

Nimen mukaisesti kirjassa ihmetellään, kenestä kuningas ja kuka käyttää valtaa. Juonittelut, taistelut ja rakkaustarinat kietoutuvat toisiinsa. Talvi on tulossa ja pohjoisen muurin takana kylmät olennot kasvattavat valtaansa. Etelässä suvut taistelevat vallasta ja päitä nostetaan näytille muurin päälle.

Tarina, tai oikeammin, tarinat etenevät eri henkilöiden nimissä. Kirjoittajan taitavuudesta kertoo se, että näennäisesti irralliset näkökulmat vievät juonta jouhevasti eteenpäin. Henkilöissä ei mene sekaisin ja kokonaisuus pysyy hyvin kasassa. Tosin huomasin välillä hyppääväni mielenkiintoisen henkilön kohdalla seuraavaankin lukuun muiden hahmojen lukujen yli nähdäkseni, mitä juuri hänen kohdallaan seuraavaksi tapahtuu.

Viihdyttävä, mielenkiintoinen fantasiatarina (kyseessähän on fantasia, jos tarinasta löytyy lohikäärmeitä, eikös vain ?) Minulla on toinen osa työn alla, katsotaan jaksaako tarina vetää mukanaan kolmanteen saakka...

Tv-sarja on ilmeisesti ollut hyvinkin suosittu, joten lisäkausia lienee luvassa siinäkin. Milloinkohan kyseinen sarja mahtaa ilmestyä Suomen kanaville ?

3 kommenttia:

  1. Moi,
    minä olen katsonut Game of Thronesia pari jaksoa ja näköjään tuo neljän ensimmäisen kirjan boksikin piti ostaa kun sattui eteen... Sarja taitaa tulla nyt Suomessa Canalilla tms. maksukanavalla.

    Ja joo, lohikäärme = fantasia yhdistyy tässäkin päässä, sanokoon puritaanit mitä vaan :).

    VastaaPoista
  2. Paljon on tästä puhuttu, varsinkin nyt tuon tv-sarjan myötä, joten ehkäpä olisi jo aika minunkin etsiä noita kirjoja käsiini. Kiinnostavallehan tuo vaikuttaa kaiken hehkutuksen perusteella.

    VastaaPoista
  3. Tessa : no minä kun katselen vain noita ilmaisia niin on mennyt ihan ohi...

    Jere : kannattaa lukea, jos genre kiinnostaa. Ainakin minusta tarina oli harvinaisen hyvin ja huolellisesti rakennettu.

    VastaaPoista