13.6.2011

Kirja kirjailijasta - Paulo Coelhon elämänkertaa



Käsitykseni Coelhosta kääntyi päälaelleen tämän kirjan myötä. Luin opuksen jo äitiysloman alussa sairaalassa aikaa kuluttaessani ja ihmettelin siinä lukiessani, että uskaltaako sitä enää Coelhon kirjoihin tarttuakaan.

Olen kuvitellut Alkemistin ja The Zahirin kirjoittajan olevan sivistynyt herrasmies, joka osaa ammentaa kirjallisuudesta ja historiasta. Sellainen Coelho varmaan onkin, mutta samalla hän on itsekeskeinen koulupudokas, tuottoihin keskittyvä liikemies ja intomielinen katolinen, joka on harrastanut satanismia ja viettänyt alkoholin ja huumeiden sekoittaman nuoruuden. Kirjassa (jonka Coelho itse on hyväksynyt) kirjailijasta syntyy kuva, jonka perusteella en ainakaan itse henkilöön halua välttämättä tutustuakaan. Tiedä sitten kertooko tämä enemmän kirjailijasta vai omista puritaanisista asenteistani.

Sisällöllisesti siis mielenkiintoinen, mutta lukukokemuksena vähän standardikamaa elämänkertarintamalla. Kronologisesti etenevä tarina käy välillä vähän puuduttavaksikin, kun hehkutetaan päähenkilön omituisuuksia. Tuntuu siltä, että kirjailija on halunnut itsestään luotavan ehkä todellisuutta oudommankin kuvan tarinankertojana, jonka ainoa intohimo on saada tekstinsä julkaistua ja mielellään isoina painoksina. Coelhon teosten tausta tosin valottuu ja lisää varmasti syvyyttä myös lukukokemukseen - tai sitten luo turhiakin ennakkoasenteita.

Saapa nähdä. Turun moottoritien pysähdyspaikan Kirjapörssissä oli Coelhon kirjoja alennuksessa, mutta ainakin tällä kertaa kävelin ohi...

2 kommenttia:

  1. Hei, löysin blogisi Satun luettujen kautta ja jään seuraamaan. Olen vuoden loppuun asti haastanut itseni ja muut kirjabloggaajat lukemaan kirjoittamisesta, kirjailijoista, kirjoista ja kaikesta näihin liittyvästä, siis ilmiöistä itse kirjojen ympärillä. Coelhon elämäkerta uppoaa siihen, ja siis kiinnostaa minua kovasti. En ole itse viehättynyt Coelhosta, tosin en ole häneltä yhtä kirjaa enempää lukenutkaan, mutta aika kirjailijan elämäntarina kiinnostaa. Coelho ainakin vastaa siihen kirjailijoiden ominaisuusvaatimukseen, että täytyy olla mistä ammentaa, täyutyy olla elämänkokemuksia takana :-).

    Mukava kirjoitus ja kiinnostava kirjanosto!

    VastaaPoista
  2. Hei Paula, mielenkiintoinen haaste - täytyykin pitää mielessä. Coelholla näköjään tosiaan kokemuksia riittää ja ilmeisesti hän on niistä kirjoihinsa ammentanutkin...

    VastaaPoista