30.1.2011

Romaaneista keittokirjoihin - miten sitä oikein ehtisi kaikkea ?


Nyt, kun en enää pahasti kärvistele pahoinvoinnin tai vatsakivun kourissa, olen alkanut kummasti taas kuluttamaan aikaani myös keittiön suunnalla - ja tietysti myös keittokirjojen parissa. Tästä on sitten suorana seurauksena, etten ole oikein ehtinyt keskittymään romaaneihin. Miten ihmeessä sitä oikein ehtisi kaikkea ?

Välillä siis kuvaa myös "tietokirjoista" eli kahdesta leivontareseptejä tulvivasta kirjasta, joita myös selailee ja lukee ihan mielikseen. Nämä löytyvät kirjahyllystäni ja säännöllisesti niihin tulee palattua. Reseptejäkin on tietysti tullut testattua ja hyvin ovat onnistuneet.

Nigellan ohjeet ovat takuuvarmoja ja tekstit hauskasti kirjoitettuja. Parasta näissä on se, että samaistun luontaiseksi laiskuriksi tunnustautuneen Nigellan tapaan tehdän ruokaa ja leipoa - eli herkullista helposti.

Rachel Allenin reseptit ovat kokeiltavia ja suhteellisen helppoja nekin. Lisäksi koko kirja ja myös reseptivalinnat ovat jotenkin piristävän erilaisia brittiläisen valtavirran (siis esim. Nigella Lawson tai Jamie Oliver) tuotoksista. Taitaa Irlannin ja UK:n välissä olla jo tarpeeksi etäisyyttä ainakin kulttuurisesti vaikkei ehkä maantieteellisesti.

Leivonnaisia ja ulkoilua aurinkoisessa talvisäässä siis tänä sunnuntaina, niin, ja parin tunnin päiväunet - selittäneekö tuo viimeinen sitten ajanpuutteen tunnetta... ?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti